Synti

Synnin olemassaolo keskuudessamme on traaginen tosiasia, joka meidän on tunnustettava, halusimmepa tai emm. Se on liian abstrakti ja laaja kokonaan ymmärrettäväksi ja selitettäväksi. Perimmiltään synti on uskonnollinen käsite ja hengellinen todellisuus, koska synti on katkaissut ihmisen ja Jumalan välisen yhteyden. Kukaan ihminen ei voi vetäytyä ulkopuoliseksi tarkkailijaksi, vaan kaikki ovat asianosaisia – kaikki ovat tehneet syntiä.

Langenneina ihmisinä emme voi koskaan täysin käsittää synnin olemusta, mutta Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen saadessa avata ymmärrystämme voimme ymmärtää siitä riittävästi voidaksemme pelastua sen tuomalta iankaikkiselta kuolemalta. Kiitos Jumalalle!

Synti Vanhassa testamentissa

Raamatussa kerrotaan pikemminkin synnin ilmenemismuodoista kuin selitetään sitä muodollisesti, joten sitäkin valaisevampaa on hieman tarkastella syntiä merkitsevien sanojen merkityssisältöä ja -vivahteita. Vanhassa testamentissa käytetään synnistä useimmin sanaa hatta´t ja verbistä hata´, jonka perusmerkitys on ´mennä ohi maalin, eksyä tieltä´; tästä merkitykset ´ottaa harha-askel, käyttäytyä pahoin, tehdä syntiä´. Etymologisesti hata´ merkitsee ´tehdä sitä, mikä on virheellistä´, ´epäonnistua´, ja sitä käytetään yksinomaan kielteisestä teosta.

Voimakkaampi syntiä merkitsevä sana on ´awon´, joka merkitsee ´poiketa tieltä´ eli ilmaisee pikemminkin jo tahdonalaisempaa toimintatapaa. Voimakkain syntiä merkitsevä heprean kielen sana on ´pása´, joka merkitsee ´rikkomus´ ja joka tulee verbistä pasa´, ´tehdä kapina, rikkoa´. Tässä ei ole kysymys enää erehdyksestä eikä tieltä poikkeamisesta, vaan nousemisesta kapinaan Jumalaa vastaan. Syntiä tarkoittavia heprean kielen sanoja on toki paljon muitakin, jotka ilmaisevat lisää synnin olemuksesta ja luonteesta. Tässä yhteydessä ei liene tarpeen tarkastella enempää, mitä Vanha testamentti kertoo synnistä.

Synti Uudessa testamentissa

Uudessa testamentissa tavallisin syntiä tarkoittava sana on kreikan hamartía, jota myös Septuagintassa käytetään usein heprean sanan hatta´t vastineena. Sana tulee verbistä hamartáno, jota, kuten heprean verbiä hata´, käytettiin alun pitäen maaliin osumattomuudesta, maalin ohi menemisestä. Klassisessa kreikassa sanalla oli lähinnä yleisluontoinen kielteinen merkitys ja kun Uudessa testamentissa etymologialla ei ole niin suurta painoarvoa, sana saa paljon vakavamman merkityksen, Room. 3:23.

Toinen syntiä tarkoittava sana on anomía, ´lain rikkominen, laittomuus´, jolla on useimmiten merkitys ´paha teko´, mutta sanan varsinainen merkitys näkyy selvästi 1. Joh. 3:4:sta. Mainittakoon vielä paráptoma, oikeammin ´sivuunputoaminen´, tästä merkitykset ´harha-askel´ sekä ´rikkomus´, verbistä parapipto, ´pudota sivuun, erehtyä, tehdä syntiä´ (Room. 5:17, Room. 11:11,12, Ef. 2:1, Gal. 6:1).

Raamatun oppi synnistä

Raamattu käsittelee syntiä koskevaa laajaa aineistoa varsin yhtenäisesti, jolloin yleiskuvan saatuaan voi selvittää, mitä synti on. Kuten johdannossa totesin, synnissä on puolia, jotka jäävät arvoitukseksi, mutta Raamattu antaa vastauksen moniin suuriin kysymyksiin.

Synnin alkuperästä uskon, että synti ei ole ollut iankaikkisesti olemassa, eikä se ole Jumalan aikaansaamaa, koska Jumalan pyhyys on synnin totaalinen vastakohta (5. Moos. 32:4, Job 34:10, Ps. 92:16, Jaak. 1:13...). Raamatusta saa käsityksen, että synti sai alkunsa enkeleiden parista (Piet. 2:4, Juud. 6), että se alkoi yhden enkeliruhtinaan langetessa (Ilm. 12:4) ja että ensimmäinen syntiä tehnyt olento maailmankaikkeudessa oli perkele (1. Joh. 3:8, Joh. 8:44).

Synnin olemuksesta uskon, että synti on jotakin aktiivisesti pahaa ja turmiollista, aina pohjimmiltaan kielteistä, että synti Jumalaa vastaan on raskaampaa kuin itsekkyys, että synti on tottelemattomuutta Jumalan tahdolle ja toimimista Häntä vastaan ja että synti on myös epäuskoa, Hänen persoonansa loukkaamista ja Hänen olemuksensa pilkkaamista (Joh. 16:9, 1. Joh. 5:10).

Tuomiosta ja pelastuksesta uskon, että niitä ei voi erottaa toisistaan, sillä samalla kertaa Golgatalla Jumala ratkaisi sekä pelastuskysymyksen että tuomiokysymyksen (Joh. 3:13-21, Kol. 2:15).

Seppo Paldanius