Vanhemmuus seurakunnassa

Seurakunnan johtamismalli Raamatussa

Ajatus vanhimmistosta yhteisön johdossa on ikivanha. Se oli käytössä mm. egyptiläisillä, midianilaisilla ja mooabilaisilla. Israelissa oli 70 vanhinta sekä lisäksi vanhimmat maakunta-, heimo- ja kylätasolla.

Pyhä Henki otti tämän johtamismallin Uuden liiton seurakuntaan: "Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut" (Ap. t. 20:28).

Edelleen voimme lukea Ilmestyskirjasta, millaista on seurakunnan ajan jälkeen taivaassa: "Ja valtaistuimen ympärillä oli kaksikymmentäneljä valtaistuinta, ja niillä valtaistuimilla istui kaksikymmentäneljä vanhinta, puettuina valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli päässänsä kultaiset kruunut" (Ilm. 4:4). Nämä vanhimmat edustavat kaikkia Vanhan ja Uuden testamentin aikana pelastuneita. Johtopäätöksenä voimme todeta, että vanhimmat on Jumalan suunnittelema johtamistapa kaikille aikakausille.

Vanhimmisto koostuu Raamatun mukaan kolmenlaisista jäsenistä

"Minä jätin sinut Kreetaan sitä varten, että järjestäisit, mitä vielä jäi järjestämättä, ja että asettaisit, niinkuin minä sinulle määräsin, joka kaupunkiin vanhimmat, jos missä olisi joku nuhteeton, yhden vaimon mies, jonka lapset ovat uskovia, eivät irstaudesta syytettyjä eivätkä niskoittelevia. Sillä seurakunnan kaitsijan on, niinkuin Jumalan huoneenhaltijan tulee, oltava nuhteeton, ei itserakas, ei pikavihainen, ei juomari, ei tappelija, ei häpeällisen voiton pyytäjä, vaan vieraanvarainen, hyvää rakastava, maltillinen, oikeamielinen, pyhä, itsensähillitseväinen; hänen tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan vastaansanojain väitteet" (Tiit. 1:5-9).
"Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi" (Ef. 4:11). Otamme nyt nämä kolme ryhmää tarkastelun kohteeksi.

Vanhimmat

Nimi "vanhin" viittaa hengelliseen isyyteen ja isälliseen käytökseen. Isä kantaa huolta ja vastuuta lapsestaan, vaikka tämä tuottaisikin hänelle vaikkapa häpeää. Vanhimman tehtävänä ei olekaan ensisijaisesti varjella seurakuntaa lankeilevien Jumalan lasten aikaansaamasta saastutuksesta, vaan tehdä voitavansa heikon jäsenen auttamiseksi.

Luonnolliset lapset samoin kuin Jumalan lapsetkin tarvitsevat rakkautta ja rajoja. Nykypäivänä voidaan joutua kuitenkin törmäyskurssille yksilön vapautta vaalivien tahojen kanssa, jos seurakunta voimakkaasti puuttuu jäsentensä yksityiselämään. Vanhin tarvitsee erityistä armoa, viisautta ja johdatusta voidakseen ojentaa rakkaudessa ja sävyisyydessä syntielämään hairahtunutta seurakuntalaista.

Luonnollinen isyys tulee usein tehtävään valmistautumattoman nuoren osaksi. Isyyteen on kuitenkin mahdollisuus kasvaa ja niin yleensä tapahtuukin. Samoin seurakunnan vanhin ei tehtävään astuessaan ole välttämättä täydellinen "isä". Mutta Jumala antaa tässäkin suhteessa kasvun, ellei kysymyksessä ole aivan virheellinen valinta tai pöyhkeä mielenlaatu tule esteeksi.

Kaitsijat

Sana "kaitsija" on käännetty myös "piispa". Yleensä käsitetään, että piispa on useamman seurakunnan johtaja. Raamattu ei kuitenkaan tunne johtamista yli seurakuntarajojen. Apostolit tosin neuvoivat, kehottivat ja nuhtelivatkin perustamiaan seurakuntia. Mutta esimerkiksi Paavali lähetti edellä luetun sanankohdan mukaan Tiituksen Kreetaan saattamaan kuntoon paikallisen seurakunnan johdon, vanhimmiston.

Samaisista jakeista voimme lukea, kuinka kaitsija on asetettu "Jumalan huoneen haltijaksi". Katsomme nyt kolmea muuta Raamatun kohtaa, jotka valottavat tätä huoneen hallitsemisasiaa lisää:

"Hän sanoi näin: Eräs jalosukuinen mies lähti matkalle kaukaiseen maahan saadakseen itsellensä kuninkuuden ja sitten palatakseen. Ja hän kutsui luoksensa kymmenen palvelijaansa, antoi heille kymmenen leiviskää ja sanoi heille: 'Asioikaa näillä, kunnes minä tulen'. Mutta hänen kansalaisensa vihasivat häntä ja lähettivät lähettiläät hänen jälkeensä sanomaan: 'Emme tahdo tätä kuninkaaksemme'. Ja saatuansa kuninkuuden ja palattuansa hän käski kutsua eteensä ne palvelijat, joille hän oli antanut rahat, saadakseen tietää, mitä kukin oli asioimisellaan ansainnut" (Luuk. 19:12-15).

"Niin pitäköön jokainen meitä Kristuksen käskyläisinä ja Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoina. Sitä tässä huoneenhaltijoilta ennen muuta vaaditaan, että heidät havaitaan uskollisiksi" (1. Kor. 4:1-2).

"Sen takia minä, Paavali, teidän, pakanain, tähden Kristuksen Jeesuksen vanki, notkistan polveni - olette kaiketi kuulleet siitä Jumalan armontaloudenhoidosta, mikä on minulle teitä varten annettu, että näet tämä salaisuus on ilmestyksen kautta tehty minulle tiettäväksi, niinkuin olen siitä edellä lyhyesti kirjoittanut" (Ef. 3:1-3).

Huoneen hallitseminen on siis taloudenhoitoa. Jumalan taloudessa valuuttana on armo, joka ei perustu kultakantaan vaan verikantaan. Herra odottaa taloudenhoitajiltaan ennen muuta uskollisuutta Jumalan armon esillä pitämisessä. Heprealaiskirje muistuttaakin, ettei kukaan saisi jäädä paitsi Jumalan armosta, sillä armon puutteen maaperässä kasvaa katkeruuden viheliäinen juurakko.

Alkupuolella katselemamme lainaus Paavalin kirjeestä Tiitukselle osoittaa, että valinta-perusteet menestykselliseen kaitsijan toimeen ovatkin luonnekysymyksiä. Jos tänä päivänä seurakuntaelämä on monimuotoista, on se sitä ollut alussakin. Tappelijaa ei suositella seurakunnan kaitsijaksi.

Totesimme, että uskollisuus ja luotettavuus ovat kaitsijan perusominaisuuksia. Niinpä he ovatkin yleensä ns. pitkän linjan miehiä, jotka muistuttavat mieleen 40 vuoden takaiset hyvät toimintamallit. Joskus hitaus muutoksille ärsyttää nuorempia. Mutta suurta laivaa ei saa kääntää liian nopeasti, ettei kukaan putoa kannelta tai koko kolossi uppoa. Seurakunnassa ja vanhimmistossakin tarvitaan niitä, jotka ovat kiihkeästi ajan valtimolla ja ehtivät tarttua tilaisuuksien otsatukkaan. Kuitenkin Jumala viisaudessaan tahtoo luoda seurakunnasta vakaan ja rauhallisen kasvuympäristön kaikenikäisille jäsenilleen. Niinpä tarvitaan myös niitä pitkän linjan vetäjiä.

Paimenet

Paimenen tehtävänä on ensinnäkin johdattaa laumaa turvallisia polkuja. Hänen sanoissaan tulee kuulua Suuren Lammaspaimenen ääni. On siis vastuullista toimia sanan-palvelustehtävässä. Lauman saa helposti levottomaksi ja hajaantumaan. Paimen sen sijaan kokoaa.

Paimen etsii laumalle ruoka- ja juomapaikat. Hänen tehtävänään on pitää huoli, että seurakunnan opetus on puhdasta ja ravitsevaa, ja että Pyhä Henki saa esteettä tehdä työtä. Raamatussa mainittu kuolettava kirjain ei tarkoita Sanan julistamista, vaan lain orjuutta eli ajautumista Golgataan perustuvan armon alta omien epätoivoisten yritysten suohon. Kristuksen sana sen sijaan on jo itsessään profetian henki – kuten Raamattu asian ilmaisee – ja saa meidän henkemme riemuitsemaan Pyhässä Hengessä.

Paimen etsii ja sitoo haavoittuneet kantaen heidät takaisin lammastarhaan. Tässä hän tarvitsee paljon armoa ja ylhäältä tulevaa viisautta. Sana antaa ohjeeksi: "Nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, tukekaa heikkoja, olkaa kärsivällisiä kaikkia kohtaan" (1. Tess. 5:14). Paimenen tulisi kyetä tunnistamaan, kuka on heikko ja kuka kuriton, koska tarvittavat lääkkeet ovat niin erilaiset.

Paimen puolustaa laumaa pedoilta. Hänen tulee nousta harhaoppeja, synnillisiä tapoja ja yleistä moraalin höltymistä vastaan. Siinä hän kohtaa saman vaikeuden kuin Jumala syntistä ihmistä pelastaessaan. Jumala rakastaa syntistä, mutta vihaa syntiä.

Vanhimpien lisätehtäviä

Edellä esiteltyjen kolmen eri armoituksiin perustuvan toimenkuvan lisäksi vanhimmille lankeaa usein muitakin tehtäviä. Alkuseurakunnassa apostolit (kun ei vielä vanhimmistoja ollut asetettu) joutuivat hoitamaan seurakunnan rahataloutta. Oli paljon köyhiä ja leskiä, joilla ei ollut meidän yhteiskuntamme sosiaaliapua käytettävänään. Niinpä seurakunta keräsi keskuudestaan varoja heidän auttamisekseen. Näiden varojen jako aiheutti riitaa ja epäsopua, jolloin apostolien varsinaisten tehtävien hoitoon ei ollut tarpeeksi voimavaroja. Niinpä asetettiin seitsemän Hengessä palavaa miestä tähän tehtävään. Tämänkin päivän vanhimpien tulisi raha-asioiden sijaan kyetä keskittymään enemmän seurakunnan hoitoon.

Meidän ajatuksemme vanhimmiston työstä on osallistuminen parin viikon välein suunnittelupalavereihin. On jopa loukkaannuttu, kun näissä palavereissa on ollut mukana vanhimmistoon kuulumattomia henkilöitä, esimerkiksi naisevankelistoja. Vanhimpien tehtävät ja armoitukset tulevat kuitenkin varsinaisesti esille muualla kuin vanhimmiston kokouksissa. Nämä kokoontumiset ovat toki tärkeitä, mutta niiden päätehtävänä – seurakunnan toiminnan suunnittelemisen ohella – on koordinoida vanhimmiston kokonaisvaltaista toimintaa; kuinka lampaat voisivat parhaiten!

Diakonit

Emme tässä yhteydessä pureudu diakonian alkuperäismerkityksiin tai käytäntöihin vaan ennemminkin siihen, kuinka käsite meidän seurakunnissamme mielletään. Seurakunnassa on yleensä yksinäisiä ja sairaita, jotka toivovat seuraa sekä niin hengellistä kuin käytännöllistäkin apua. Tähän tilanteeseen kaivataan seurakunnan järjestämää ns. diakoniapalvelua. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että jokainen Kristuksen ruumiin terve jäsen pitää huolta toistenkin jäsenten hyvinvoinnista. Solu, joka elää vain itseään varten, on syöpäsolu, joka vaarantaa koko ruumiin.

Diakonia-asiaa voidaan käydä järjestämään eri tavoin. Voidaan pyytää seurakunnan johtoa puuttumaan epäkohtaan ja määräämään diakonit tehtäviinsä. Ongelma on vain siinä, ettei tällainen menettely toimi. Virkaan voidaan asettaa henkilö, jolta puuttuu kutsumus tai joka on kerta kaikkiaan soveltumaton tehtävään. Tahdonkin lähestyä kysymystä aivan toisesta näkökohdasta, joka pätee niin diakonien kuin muidenkin vastuunkantajien, jopa vanhimpien valinnassa. Luetaan Jumalan sanaa:

"Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi, tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen" (Ef.4:11-12).

"Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa" (Matt. 9:38). "Ja hän sanoi heille: 'Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa'" (Luuk. 10:2).

Näissä jakeissa puhuttiin siitä, että Jumala antaa henkilöt eri seurakuntavirkoihin. Emme voi valita vanhimpia tai diakoneja vain heidän ulkonaisten kykyjensä perusteella. "Ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen." Niinpä lähdetään liikkeelle kääntymällä Jumalan puoleen.

1) Seurakunta pyytää Jumalalta
2) Jumala alkaa valmistaa jotakuta vaikuttaen hänessä tahtomista ja tekemistä
3) Jumalan valitsema henkilö alkaa kantaa vastuuta, ja se huomataan
4) Seurakunta siunaa tämän valitun suorittamaan kutsumustyötään varustettuna myös
seurakunnan taustatuella/kontrollilla

Entäs sitten, jos tämä menetelmä ei toimi? Pohdimme eri mahdollisuuksia:

1) Jumala ei ole kiinnostunut antamaan vanhimpia/diakoneja
2) Jumala ei kykene antamaan näitä henkilöitä
3) Jumala on käynyt kuuroksi
4) Tarvitaan lisää antaumuksellista ja yksimielistä rukousta

Jumala on kiinnostunut, Hän kykenee ja Hän ei ole kuuro. Niinpä pallo on heitetty meille. Jeesus sanoi: "Oikeat rukoilijat palvovat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia palvojia Isä etsii" (Joh. 4:23).

Loppusanat

"Mutta rauhan Jumala, joka on kuolleista nostanut hänet, joka iankaikkisen liiton veren kautta on se suuri lammasten paimen, meidän Herramme Jeesuksen, hän tehköön teidät kykeneviksi kaikkeen hyvään, voidaksenne toteuttaa hänen tahtonsa, ja vaikuttakoon teissä sen, mikä on hänelle otollista, Jeesuksen Kristuksen kautta; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen" (Hebr. 13:20-21).

Seurakunta on meidän Herramme lammastarha tai, kuten jo edellä totesimme, elävä solukko. Olemme jokainen tärkeässä asemassa rakentamassa keskinäistä yhteyttä ja lisääntymään so. lisäämään uusia soluja Kristuksen ruumiiseen.

Suuri Lammaspaimenemme Jeesus hoitaa ja paimentaa itse laumaansa. Olemme kutsutut hänen työtovereikseen. Hänen iankaikkinen liiton verensä on perustana meille ja meidän palvelustyöllemme. Saakoon Karitsan veri puhdistaa meidät etsimään – ei vain omaa vaan kalliisti ostetun Herramme perheväen parasta.

Jukka Pohjanheimo