Raamatun jumalallinen luonne ja tulkinta
Toisaalta innoitus ei merkitse mekaanista sanelua, vaan Pyhä Henki antoi persoonallisia näkyjä, johti puhetta tai kirjeen kirjoittamista ja auttoi valikoimaan pyhän historian kohtia. Yhtä lailla Pyhä Henki puhui Daavidin suun kautta (Ap. t. 1:16, 2:30, 4:25) kuin Uuden testamentin apostolien ja profeettojen kautta (Ef. 3:5). Sanainspiraation puolesta puhuvat mm. seuraavat kohdat: Matt. 5:18; 1. Kor. 2:13; Gal. 3:16; Matt. 22:43,44 ja Joh. 10:34,35, joissa Jeesus perustaa opetuksensa yhteen Psalmin sanaan.
On paljon teorioita, jotka pyrkivät häivyttämään Raamatun jumalallisen luonteen ja tekemään siitä pelkän inhimillisen uskonnollisen teoksen. Mooseksen kirjojen alkulähdeteoriat pyrkivät kumoamaan Raamatun oman ilmoituksen Mooseksesta kirjojen alkuperäisenä kirjoittajana. Teoriat perustuvat lähinnä sanaston ja kieliopillisten rakenteiden analyysiin, oletettuihin ristiriitoihin ja Jumalan nimen, Jahve/Elohim, vaihteluun tekstissä.
Lähdejakoa ei voida suorittaa Jumalan nimen vaihtelun perusteella, sillä nimet puhuvat Jumalan eri persoonista, ei eri kirjoittajien käyttämistä Jumalan nimistä. Mooses kyllä lainasi valikoiden aikansa muuta kirjallisuutta (4. Moos. 21:14), kuten Paavali Uuden testamentin puolella (Ap. t. 17:28), mutta Mooseksen sanoman lähteet olivat Siinain vuorilla (2. Moos. 17:14, 34:27) ja Ilmestysmajassa (3. Moos. 1:1; 4. Moos. 1:1), samoin kuin Paavalilla henkilökohtaisissa ilmestyksissä (Gal. 1:11,12).
Sekä Vanhan että Uuden testamentin oletettuja lähteitä tai oletettuja varhaisversioita ei tunneta käsikirjoituksina. Lähdeteoriat ovat olettamuksia ilman todellisia todisteita.
Raamattu syntyi oman aikansa viitekehyksissä, mutta väite, että Raamattu olisi ihmisen uskonnollisia ajatuksia babylonialaisen, kreikkalaisen tai juutalaisen maailmankuvan pohjalta, osoittautuu Raamatun tuntemuksen ja kristillisen kokemuksen valossa kestämättömäksi. Raamatun todistetut ihmeet (1. Kor. 15:5,6), toteutuneet ennustukset, ajan viitekehyksistä poikkeava ajaton moraaliopetus ja uskovien Sanan mukaiset kokemukset vahvistavat kirjan Jumalan sanaksi.
Raamatun sanoma perustuu historiallisiin faktoihin, ei taruihin. Raamattu on historiallinen ja yhtä jumalallinen ja inhimillinen kuin Jeesus Kristus.
Raamatun tulkinta
Raamattua on tutkittava, selitettävä ja sovellettava (Luuk. 24:27; 2. Piet. 1:20; Room. 15:4; 1. Kor. 10:11). Tulkinnassa tulee erottaa laki ja evankeliumi.
Koko Vanhaa testamenttia sanotaan laiksi, koska se on kirjoitettu lain hengessä. Psalmit (Joh. 10:34; 15:25) ja Profeetatkin (1. Kor. 14:21) ovat lakia. Lain tarkoituksena oli osoittaa pyhä ja synnin tähden vihastunut Jumala (Ps. 90:7,9; Mal. 1:9) ja ihmisen syyllisyys Jumalan edessä. Näin lain tehtävänä oli synnyttää synnintunto (Room. 3:19,20) ja ajaa syntinen Kristuksen luo (Gal. 3:24).
Samalla Vanha testamentti todisti Jumalan vanhurskaudesta ja ilmoitti Kristuksen joko suoraan profetioissa tai vertauskuvallisesti esikuvissa (Room. 3:21; 1. Piet. 1:10,11; Hebr. 9:8-14). Jo Vanhaan testamenttiin kätkeytyi evankeliumi (2. Kor. 3:14,18).
Pappeuden muuttuessa, eli Kristuksen tultua ylimmäiseksi papiksi, tapahtui lain muutos. Voimaan tuli Uuden testamentin opetus ja Vanha testamentti uustestamentillisesti tulkittuna. Siksi uudessa liitossa ei kivitetä synnintekijöitä, vaan siellä on voimassa Kristuksen laki.
Muita hyviä tulkintaperiaatteita
- Raamattua on tulkittava Raamatulla.
- Ensin on etsittävä kirjaimellinen tulkinta ja tekstin ensisijainen sanoma.
- Tekstillä voi olla myös tai vain vertauskuvallinen sanoma, jos tekstiyhteys antaa siihen viitteitä.
- Sitten voidaan tutkia, mitä käytännön sovelluksia tekstistä voidaan johtaa ottaen huomioon Raamatun periaatteet. Edelleen mitä lisiä ajan ja tapahtumien tuntemus (historiallinen viitekehys) tai laajempi tekstiyhteys (konteksti) voi kohdan ymmärtämiseen antaa.
- Oppia ei saa perustaa yhteen tulkinnanvaraiseen Raamatun kohtaan.
- Raamatusta löytyy teemakokonaisuuksia, joiden mosaiikki on tutkittava huolellisesti. Kaikessa tarvitaan Pyhän Hengen apua.
Raamattu kertoo ihmiskunnan ajallisen historian synnin ja pelastuksen näkökulmasta vanhan luomisesta uuteen maahan asti.
Raamatun ydin on Jeesus Kristus (Hebr. 10:7, 8:1). Vanha testamentti ennusti hänestä ja Uusi testamentti kertoo, miten hän toteutti ja edelleen toteuttaa ennustukset. Raamatun pääsanoma on ristin sovitus ja koko pelastussuunnitelman toteuttaminen.
Raamattu kertoo avoimesti sekä hyvän että pahan, mutta välittää nimenomaan pelastussanoman syntiselle ihmiselle. Raamattu puhuu suurista jumalallisista näköaloista ja lähelle ihmistä tulevista arjen asioista. Raamattu on seurakunnan uskon, opin ja elämän ylin auktoriteetti.
Juhani Kuosmanen