Pyhän Hengen kaste

Oppi Pyhästä Hengestä ja Hengen armolahjoista kuuluu epäilemättä kristillisen elämän ja uskon keskeisimpään aihepiiriin. Korostaessamme tässä esityksessä Hengen osuutta kristillisyydessä emme kuitenkaan tahdo kaventaa jumaluuden muiden persoonien arvoa tai työtä, sillä ilman Jumalan rakkautta ja Jeesuksen armoa ei Pyhän Hengen osallisuuskaan olisi mahdollista (2. Kor. 13:13).

Jumalan alkaessa lopun aikoina uudistamaan seurakuntaansa, Hän on käyttänyt apuna armon työssään inhimillisiä välikappaleita. Uskonpuhdistus toi esiin opin uskonvanhurskaudesta. Baptismi toi uskovien kasteen, metodismi pyhityksen ja adventismi Herran tulon odotuksen. Helluntaiherätys sai heti alkuhetkistään alkaen armon omistaa nämä kaikki, ja lisäksi sen suureksi tehtäväksi tuli palauttaa oppi Pyhästä Hengestä uusitestamentilliselle perustalle.

Hengen toiminnan historiaa

Pyhän Hengen armolahjat olivat voimallisesti käytössä apostolien ajan seurakunnassa, mutta kirkon laitostumisen myötä ne katosivat lähes kokonaan neljännen vuosisadan loppuun tultaessa. Uudistus tälläkin alueella alkoi uskonpuhdistuksen aikoihin ja on yhä voimistunut meidän aikaamme tultaessa. Nykyään ns. kielilläpuhujia lasketaan olevan maailmassa jo yli viisisataa miljoonaa.

Ennen varsinaisen helluntaiherätyksen syntyä, joka tapahtui 1900-luvun alussa, esiintyi huomattavia Hengen ilmiöitä esim. Ranskan hugenottien parissa ja John Wesleyn sekä D.L.Moodyn toiminnan yhteydessä. Tunnetuin tapahtuma Suomessa tällä alueella oli Pyhän Hengen vuodatus heinäväen ylle Telppäsniityllä vuonna 1796.

Henkikasteen merkitys

Jeesus kielsi oppilaitaan lähtemästä Jerusalemista ennen kuin heidän päälleen puettaisiin voima korkeudesta (Luuk. 24:49). Helluntain jälkeen sanoma levisi nopeasti kaikkeen maailmaan Hengen voimassa (Ap. t. 2:1). Pyhä Henki varjeli seurakunnan petoksilta (Ap. t. 5:1-5) ja harhautumiselta evankeliumin opissa (Ap. t. 15. luku). Henki johdatti julistajia (Ap. t 16:6-9) sekä antoi kristityille rohkeuden vainojen keskellä (Ap.t. 4:31). Pyhä Henki antaa voimaa olla Jeesuksen todistaja (Ap. t. 1:8). Pyhä Henki pyhittää seurakunnan (Room. 15:16). Henkikasteessa saatavien armolahjojen toiminta on korvaamaton seurakunnan rakentumiseksi (1. Kor. 14:12).

Hengen antamia viisauden ja tiedon sanoja ei voi syrjäyttää pelkällä opiskelulla eikä uskon henkeä voi korvata optimistisella ajattelulla. Samoin on muidenkin henkilahjojen laita. Henkikastetun ja Henkeä täynnä olevan julistajan sanomaan tulee uusi voitelu.

Kun Jumalan suuresti armoittama Smith Wigglesworth oli saanut henkikasteensa, ei hänen oma vaimonsakaan ollut enää tuntea häntä puhujapaikalla. Wigglesworth oli saanut voitelun, joka vei hänet saarnaamaan voimalla ja valtuuksilla kaikkeen maailmaan. Niilo Yli-Vainion uusi voitelu on lähihistoriaa, ja helluntaisanoman valtava leviäminen meidän päivinämme maailmassa on jatkuva osoitus Hengen väkevästä liikehdinnästä viimeisten aikojen sukupolven yllä.

Vääriä tulkintoja henkikasteesta

Kaikki kristilliset seurakunnat ja kirkot ovat periaatteessa tunnustaneet Pyhän Hengen persoonan ja työn. Jopa tähän asiaan liittyvät raamatulliset nimityksetkin, kuten henkikaste ja Hengen täyteys, ovat kuuluneet yleiseen hengelliseen sanastoon. Sanojen sisältö on vain valitettavan usein muuttunut. Niinpä esimerkiksi erityisen pyhittynyttä kristittyä on pidetty Henkeä täynnä olevana ihmisenä, ja henkikasteen on katsottu olevan sama tapahtuma kuin uudestisyntymisessä Hengen saaminen. Kun uudestisyntyminen vielä on yhdistetty lapsikasteeseen, niin henkikaste on käytännössä katsottu saatavan juuri tuossa tapahtumassa.

Metodistien keskuudessa on uskoontulon jälkeistä uutta jumalallista kokemusta nimitetty milloin "täydelliseksi pyhitykseksi", "täydelliseksi rakkaudeksi", "toiseksi siunaukseksi" tai "henkikasteeksi". Kuitenkaan tähän tapahtumaan ei katsottu kuuluvan esimerkiksi kielilläpuhumista. Kysymys lienee ollut lähinnä sellaisista Hengen kosketuksista, joita nyt nimitetään keskuudessamme voimavaikutuksiksi. Näiden väärien tulkintojen vaarallisuus on siinä, että ne johdonmukaisesti kieltävät tai väheksyvät todellista uusitestamentillisten Pyhän Hengen armolahjojen toimintaa.

Hengen täyteyden ja henkikasteen raamatulliset merkit

Meidän on ensinnäkin otettava huomioon, että kaikissa uudestisyntyneissä on Kristuksen Henki, jota nimitetään myös Hengeksi, Jumalan Hengeksi ja lapseuden Hengeksi (Room. 8:9,15). Koska on olemassa vain yksi jumaluuden kolmas persoona (Ef. 4:4), on näiden eri nimitysten takana sama Pyhä Henki. Tästä huolimatta apostolit edellyttivät, että kristityt tämän lisäksi saisivat Pyhän Hengen siten, että se voitaisiin nähdä (Ap. t. 8:15-18). Todennäköisesti tämä odotettu näkyvä merkki oli sama kuin muuallakin Apostolien teoissa, nimittäin kielilläpuhuminen ja ennustaminen (Ap.t. 10:45,46, 19:6).

Jumala haluaa antaa lapsilleen kielilläpuhumisen siksi, että voisimme tunteidemme häilyvässä ristiaallokossa rakentaa sillä itseämme ja varmistua tuosta näkyvästä ja kuuluvasta merkistä, joka osoittaa lahjamme todellisuuden.  Nimitämme tätä tapahtumaa henkikasteeksi Johannes Kastajan tästä asiasta lausuman ennustuksen mukaisesti (Mark. 1:8). Apostolien teoissa havaittava henkikasteen ainoa varma merkki on kielilläpuhuminen, johon voi liittyä myös tulisia kieliä tai ennustamista.

Hengen täyteys ei ole sama asia kaikissa tapauksissa kuin henkikaste. Hengen täyteys on mainittu Apostolien teoissa 10 kertaa. Näistä neljä yhdistyy suureen todistajarohkeuteen. Nämä raamatun paikat ovat Ap. t. 4:8,31, 7:55 ja 13:9. Lisäksi Ap. t. 2:4 kuuluu samaan asiayhteyteen. Näin toteutuu Jeesuksen lupaus voimasta olla Hänen todistajiaan (Ap.t. 1:8). Hengen täyteyteen Apostolien teoissa yhdistetään myös neljä kertaa viisaus, usko ja ilo, joista kaksi ensimmäistä voi viitata vastaaviin henkilahjoihin (Ap. t. 6:3,5, 11:24, 13:52). Täysin kiistämätön yhteys Hengen täyteyden ja henkikasteen välillä on mainittu ainoastaan yhden kerran Apostolien teoissa (2:4). Lisäksi Ap.t. 9:17 voi viitata tällaiseen yhteyteen.

Ennen helluntaita tapahtui myös Hengellä täyttymisiä sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa. Näissä tapauksissa ihmiset saivat voiman palvelutehtävää varten. Sellaisia henkilöitä olivat Besalel, Joosua, Amasai, Sakarja ja Miika (2. Moos. 31:3,5; 5. Moos. 34:9; 1. Aikak. 12:18; 2. Aikak. 24:20; Miika 3:8). Myöhemmin Johannes Kastaja, Elisabet ja Sakarias saivat saman lahjan (Luuk. 1:15,41,67). Näissä tapahtumissa ei missään mainita kielilläpuhumista, joka on siten katsottava helluntaina alkaneen uuden aikakauden merkiksi.

Hengen täyteyden keskeisin sisältö Raamatussa on voima, rohkeus ja kyky toimia Jumalan antamissa palvelutehtävissä. Vaikka henkikaste ja Hengen täyteys eivät olekaan sama asia, helluntain jälkeen ne kristityt täyttyivät Hengellä, jotka olivat jo saaneet henkikasteen. On siis käsitettävä, että henkikastetun on täytyttävä Hengellä yhä uudelleen ja uudelleen, joko kielilläpuhumisen merkein tai ilman kielilläpuhumista. Tärkeintä on voiman saaminen Jeesuksen todistajana olemiseen.

Mitä Uusi testamentti opettaa henkikasteen ja Hengen täyteyden saamisesta?

Hengen lahja on Raamatun opetuksen mukaan Isän lupaus. Se on annettu kaikille, jotka Herra, meidän Jumalamme kutsuu (Luuk. 24:49; Ap.t. 2:39). Jeesus opetti anomaan, etsimään ja kolkuttamaan. Juuri näin opetuslapset kokivat helluntaina (Luuk. 11:9-13; Ap. t. 1:14, 2:l). Käsien päällepaneminen on raamatullinen tapa välittää Hengen kaste sitä odottaville (Ap. t. 8:17, 19:6). Joillekin kristityille on annettu erityinen armoitus palvella juuri tässä asiassa apostolisella tavalla, mutta vaikka kaikilla ei olekaan sitä kykyä, on silti syytä palvella rohkeasti kaikkia henkikastetta odottavia. Hengen lahjathan antaa Henki itse, emme me (1. Kor. 12:11).

Uskossa kuunteleminen on avannut Hengen virrat monien kristittyjen kohdalla (Gal. 3:5; Ap. t. 10:44-46). Jumalan totteleminen on myös esitetty Hengen saamisen edellytykseksi (Ap. t. 5:32). Tietoinen ja asenteellinen tottelemattomuus Jumalan äänelle on muutoinkin vakava synti (1. Sam. 15:22,23), josta on aina tehtävä parannus. Väärä sydämentila on yleensäkin este Hengen saamiselle (Ap. t. 8:21-23).

Edellä sanottu ei kuitenkaan merkitse sitä, että henkikastetta odottavien tulisi vaipua sairaalloiseen itsetutkisteluun. Jos on tiettyjä esteitä, Jumala ilmoittaa ne selkeästi vilpittömälle omalletunnolle. Yleensäkin henkikastetta odottavien on varottava joutumasta lainalaiseen tilaan ja omiin tekoihin. Kysymys on Jumalan armolahjasta, joka annetaan uskon kautta Jeesukseen (Gal. 3:14).

Uuden testamentin mukaan Hengen täyteys annettiin Jumalan omille tarvittaessa. Näin kävi esimerkiksi Pietarille, kun hän joutui vastaamaan uskostaan hallitsijoiden edessä (Ap. t. 4:8). Samoin tapahtui Paavalille hänen puolustaessaan evankeliumia väärää opettajaa vastaan (Ap. t. 13:8-12). Rukoilevat opetuslapset täyttyivät myös Hengellä ahdinkojensa keskellä (Ap. t. 4:31). Paavali puhuu lisäksi Hengellä täyttymisestä, kun lauletaan kiitosvirsiä. Sydämestä lähtevä kiitoslaulu onkin usein avannut Hengen virrat kristittyjen elämässä (Ef. 5:18-20).

Henkikasteen vaikutus kristityn elämässä

Me uskomme, että henkikastettu kristitty ei ole yhtään henkikastetta kokematonta toveriaan parempi Jumalan edessä. Pelastus on kokonaan yksin uskosta ja armosta (Room. 4:16). Henkikastetta kokematonta kristittyä voidaan verrata Jeesukseen ennen vesikasteen yhteydessä tapahtunutta Hengen saamista. Hän oli syntynyt Hengestä, tunsi pyhät kirjoitukset ja eli pyhää elämää (Luuk. 1:31, 2:46,47,51,52). Kuitenkin Hän sai voitelun palvelutehtäväänsä varten vasta Hengen tulemisen myötä. Tästä alkoi Jeesuksen julkinen toiminta ja siihen niin olennaisena osana kuuluneet ihmeteot (Joh. 2:11; Ap. t. 10:38).

On selvää, etteivät henkilahjat voi vaikuttaa kristityssä ennen henkikastetta, koska ne annetaan juuri tässä tapahtumassa. Henkikasteen merkitys on henkilahjojen saaminen omaksi ja seurakunnan rakentumiseksi. Tässä yhteydessä ja yhä uudelleen saatava Hengen täyteys antaa voiman toimia Jeesuksen todistajana jopa vainojen keskellä. Jos oppi Pyhän Hengen persoonasta ja työstä on kristitylle vain opinkappale ilman elävää yhteyttä jokapäiväiseen kilvoitukseen seurakuntien ja yksilöiden elämässä, jää se jokseenkin turhaksi oikeaoppisuudestaan huolimatta.

Tällaista tilannetta voidaan rinnastaa pakastetun ruuan käyttöön. Pakastettu ruoka säilyy hyvin ja sisältää kaiken tarpeellisen ihmisen ravitsemiseksi, mutta se on sellaisenaan syötäväksi kelpaamatonta. Sulatettuna, valmistettuna ja hyvin tarjoiltuna se muodostaa herkullisen aterian ja houkuttelee pöytään suloisella tuoksullaan. Toivomme, että totuus Pyhästä Hengestä nostettaisiin pois kristillisen dogmatiikan pakastearkun uumenista suureen pöytään koko suomalaisen kristikansan nautittavaksi.

Juhani Karvinen