Pyhän Hengen armolahjat

Nämä lahjat "annetaan yhteiseksi hyödyksi" ja "seurakunnan rakentumiseksi" (1. Kor. 12:7, 14:12). Kiinteä seurakuntayhteys onkin välttämätön Pyhän Hengen armolahjojen käytössä. Tukevathan seurakunnassa henkilahjat ja seurakuntavirat toisiaan. Henkilahjaa voidaan verrata ihmisen lihaksistoon ja virkaa luustoon. Kumpikaan ei tule toimeen ilman toista. Näihin kahteen voidaan vielä lisätä Hengen hedelmä, joka on rakkaus (Gal. 5:22), rinnastettuna verenkiertoon. Verenkierto tuo hapen ja ravinnon niin luille kuin lihaksillekin ja kuljettaa pois kuona-aineita. Samoin on rakkauskin välttämätön niin henkilahjojen käytössä kuin seurakuntavirkojen hoidossa.

Viisauden ja tiedon sanat

Mitään Pyhän Hengen armolahjaa ei pidä sekoittaa synnynnäisiin kykyihin tai opiskelun tuloksiin. Armolahjat ovat yliluonnollisia ja jumalallisia lahjoja, jotka toimivat vain silloin, kun Jumala niin tahtoo. Viisauden ja tiedon sanat -nimitys tarkoittaa sitä, etteivät nämä leiviskät ole ihmisessä jatkuvana kykynä, vaan ne ilmenevät sanoina tarkoituksenmukaisissa tilanteissa. Määritelmänä "viisauden sanat" on jumalallinen voitelu toimia oikein ja ratkaista ongelmat. Tiedon sanat on vastaavasti kyky tietää asioita. Nämä lahjat toimivat yleensä yhdessä täydentäen toisiaan.

Daniel on oivallinen esimerkki miehestä, jolla toimi viisauden ja tiedon sanat (Dan. 5:11,12). Hän oli saanut perintötekijöissään valtavat hengenlahjat, mutta vasta jumalallinen henkilahja teki Danielista profeetan ja kaikkinaisen viisauden haltijan (Dan. 4. luku). Hän ei voinut käyttää lahjaansa oman tahtonsa mukaan vaan oli täysin riippuvainen Jumalasta (Dan. 2:17-19).

Nyt käsiteltävänä olevat armoitukset kuuluvat ilmestyksen lahjoihin, ja tässä tapauksessa viisaus ja tieto annettiin näyssä. Tavallisimmin ilmestys annetaan kuitenkin sisäiseen maailmaan, jopa niin, ettei asianomainen itse edes aina havaitse, milloin on käyttänyt lahjaansa. Tärkeintä on kuitenkin, että kuulija saa avun.

Jumalalliseen viisauteen kuuluu lisäksi olennaisena osana nöyryys (Dan. 5:16,17). Jumalan lahjojen tehtävänä on kirkastaa antajansa kunniaa. Näin tapahtuukin, kun ollaan Hengen hallinnassa, vaikka lahjan omistaja voikin joutua paljon kärsimään, jopa kuolemaan uskollisuutensa tähden (Apt. 6:8-10, 7:55-60). Hengellinen viisaus voidaan myös menettää ylpeyden, ahneuden ja vallanhalun tähden kuten esim. Tyyron ruhtinaalle kävi (ilmeisesti enkeliruhtinas) (Hes. 28:1-3,16,17).

Tiedon sanat ilmenevät usein Hengen voitelemassa saarnassa (1. Kor. 14:6). Tällöin kuulijat saavat vastauksen sydämellään oleviin jopa salaisiinkin kysymyksiinsä. Viisaus auttaa tuomaan tiedon esille soveliaalla tavalla (Sananl. 16:21-24). Sielujenvoittamisessa Jeesukselle viisauden ja tiedon sanat ovat verraton apu (Joh. 4:16). Herra tiesi puhuttelemansa naisen ongelman, mutta Hän ei häväissyt tätä tai pakottanut häntä synnin tunnustukseen. Kuitenkin Hänen lauseensa rohkaisi naista avautumaan ja vapautumaan sisäisestä kuormastaan.

Viisas voittaa sieluja (Sananl. 11:30). Käsiteltävät henkilahjat tuovat ratkaisun vaikeisiin ongelmatilanteisiin kuten Ap. t. 15. luku osoittaa. Jaakob sai tässä tilanteessa olla Pyhän Hengen välikappaleena. Vastaavat tilanteet toistuvat jatkuvasti seurakunnissa. Apu saadaan vieläkin Hengen kautta.

Kristityt saavat kokea erityistä Hengen viisautta joutuessaan vastaamaan uskostaan (Matt. 10:19,20). Paavalin elämä on hyvä esimerkki tältä alueelta. Ap. t. 23:6-10 kertoo apostolin saamista viisauden sanoista, joiden johdosta syyttäjät kävivät toistensa kimppuun ja Paavali säästyi pahemmalta. Viisauden ja tiedon sanat ovat monissa sielunhoitotilanteissa aivan välttämättömät ahdistettujen auttamiseksi (Jaak. 1:2-5).

Kristityt joutuvat väistämättä elämässään moniin kiusauksiin ja koetuksiin kasvaessaan kohti täydellisyyttä ja eheyttä. Jaakob esittää nämä vaivat ilon aiheena ja hengellisen kasvun välikappaleena. Emme aina pysty näkemään niitä tältä kannalta. Joutuessaan kohtaamaan käsittämättömän raskaita koetuksia ihmisellä on vaarana jopa katkeroitua, ellei hän jaksa nähdä jumalallista tarkoitusperää kaikissa kärsimyksissään. Tällöin Jumalan työ menee hukkaan ihmisessä. Tällaisen kohtalon välttämiseksi on meille annettu lupaus Hengen viisaudesta, jonka avulla näemme koetusten yli niiden jälkeen tulevan kirkkauden (1. Piet. 4:12-16). Viisauden ja tiedon sanat ovat muutoinkin kaikenlaisessa hengellisessä sielunhoitotyössä lähes välttämätön apu hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi.

Usko Hengessä

Uskoa on olemassa kolme lajia. Luonnollinen usko on ihmiskunnan yhteistä omaisuutta ja tarkoittaa kaikkialla tavattavaa luottamusta ihmistä korkeampaan voimaan ja Jumalan olemassaolon tunnustamista (Jaak. 2:19). Jumalan kieltäminen on yleensä näennäistä, tavallisimmin painostuksen tai aivopesun tulosta. Voimme nimittää luonnollista uskoa perususkoksi, josta on mahdollista siirtyä uskon seuraavaan muotoon, pelastavaan uskoon (Hebr. 11:6).

Pelastava usko antaa vanhurskauden Jumalan edessä (Room. 3:22-24). Tämä merkitsee syntien poistamista ja yhteyttä elävään Jumalaan. Tätä uskoa kutsutaan myös Jumalan Pojan uskoksi, koska se on Hänen antamaansa ja vaikuttamaansa (Gal. 2:20). Pelastava usko tarttuu lujasti Jumalan lupauksiin ja riippuu niissä kiinni jopa vastoin näkyviä olosuhteita (Room. 4:18-22). Usko Hengessä edellyttää omistajaltaan molempia edellä mainittuja lahjoja, mutta ei ole kumpikaan niistä.

Uskon henkilahja on yliluonnollinen kyky uskoa Jumalaan ilman inhimillisiä epäilyksiä. Uskon henkilahja kuuluu voiman henkilahjoihin voimallisten tekojen ja terveeksitekemisen kanssa ollen edellytyksenä viimemainittujen Hengen armolahjojen toiminnalle (Matt. 21:19-22). Uskon henkilahja mahdollistaa myös erityisten uskonrukousten rukoilemisen. Väärä käsitys uskon henkilahjan toiminnasta on ajatella, että usko on kuin lihas, joka vahvistuu käytössä. Tämä ei ole kuitenkaan koko totuus tässä asiassa. Hartainkaan uskonharjoitus ei muuta luonnollista uskoa pelastavaksi uskoksi eikä kumpaakaan näistä uskon henkilahjaksi.

Pelastava usko ja uskon henkilahja ovat molemmat erillisiä Jumalan armolahjoja. Olemassa olevaa uskon lahjaakaan tuskin voidaan kehittää inhimillisin keinoin, sillä tämä, niin kuin toisetkin Pyhän Hengen armolahjat, toimii vain Jumalan tahdon mukaan. Me emme käytä Jumalaa vaan Jumala käyttää meitä (2. Kor. 12:7-9). Ihminen voi kuitenkin estää Jumalan lahjan toiminnan (1. Kor. 14:39). Tätä on koetettava välttää. Joskus ajatellaan, että kaikki anottu voidaan saada "tässä ja nyt", jos vain uskoa riittää. Näin ei kuitenkaan ole. Uskon sankarit kiersivät Jerikon muureja seitsemän päivää ennen kuin voitto tuli (Hebr. 11:30).

Sinapinsiemenen usko

Jeesus vertaa ihmeitä tekevää uskoa sinapinsiemeneen (Matt. 17:20). Tuntuisi tietenkin järkevämmältä sanoa: "Jos teillä olisi uskoa tämän vuoren verran, niin te voisitte sanoa sinapinsiemenelle: 'Siirry täältä tuonne', ja se siirtyisi." Totuus kuitenkin on, että vuori kaikesta mahtavuudestaan huolimatta on yhtä kuollut kuin ihminen ilman Jumalaa. Sinapinsiemenessä on elämä, jonka vain Jumala voi antaa. Tämä onkin sinapinsiemen-uskon salaisuus. Kysymys ei ole määrästä vaan laadusta.

Uskon lupaukset

Uskon alue on suuri kuin rannaton valtameri (Mark. 11:22-25). On muistettava, että tämä uskonlaji on Jumalan armolahja. Kaikella on kuitenkin ehtonsa. Rukoilijan on elettävä anteeksiantamuksessa ja samastuttava niin Jumalan tahtoon, että rukoilee Hänen tahtonsa mukaisia rukouksia (1 Joh. 5:14,15). Suuria uskontekoja tehneet ihmiset ovatkin saaneet ymmärtää, mikä Jumalan tahto missäkin tilanteessa on.  Ap. t. 14:7-10 kohdassa Paavali näki miehellä olevan uskon.

Yleinen uskon laki

Usko puhuu (Room. 10:10). Tämä on yleinen uskon laki (2. Kor. 4:13). Elävä usko ilmenee sanoina ja tekoina, jotka ovat Jumalan vaikuttamia. Tällaisessa uskossa lausutut sanat toteutuvat ja Jumala toimii niiden kautta. Tästä on paljon esimerkkejä Raamatussa (Joos. 10:12-14; 1. Sam. 17:45-47; 1. Kun. 18:36-38). Jeesus sanoi: "...uskoisi sen tapahtuvan, minkä hän sanoo..."

Uskon henkilahja toimii omien lakiensa mukaan, mutta sen välikappaleena olevalta ihmiseltä vaaditaan ainakin kolmea ominaisuutta: rohkeutta, valtuuksia ja viisautta (Ap. t. 3:1-8). Sairas parantui terveeksi tekemisen lahjojen välityksellä, mutta toiminnan teki mahdolliseksi uskon Henki. Pietarilla oli rohkeutta sanoa, minkä hän uskoi ja mitä hänellä oli. Koska hänellä oli se, mitä hän sanoi, ihme tapahtui. Hänellä oli myös viisautta ymmärtää, milloin hänellä nämä valtuudet oli ja antaa kaikesta kunnia Jumalalle. Jumalan henkilahjat toimivat nykyään samojen periaatteiden mukaisesti.

Terveeksi tekemisen lahjat

Tämä lahja on jumalallinen armoitus parantaa sairaita ilman inhimillisiä apuneuvoja tai lääkitystä, jotka nekin ovat hyviä ja hyödyllisiä. Monikkomuoto voi johtua siitä, että Jumala käyttää erilaisia kanavia terveyden antamiseksi. Tällaisia ovat esimerkiksi käsien päällepaneminen (Mark. 16:17,18), öljyllä voitelu (Jaak. 5:14-16) tai ilmestyksenomainen lahja julistaa sairaalle terveys (Ap. t. 14: 8-10).

Usko Jumalan parantavaan voimaan on yhtä vanhaa kuin ihmiskuntakin. Tästä on lukuisia esimerkkejä Vanhassa testamentissa (1. Moos. 25:21; 2. Kun. 5:3). Evankeliumeista ja Apostolien teoista voidaan havaita, että terveyden välittäminen sairaille syntien anteeksiantamisen rinnalla oli evankeliumin toinen puoli (Matt. 8:2,3; Ap. t. 28:8,9). Tätä ei kuitenkaan pidä käsittää niin, että samalla tavalla kuin kaikki synnit annetaan anteeksi tässä ajassa, myös kaikki sairaudet parannetaan kuolevaisessa ruumiissamme. Synnin ja sairauden ero on siinä, että sairaalla ruumiilla kyllä päästään perille taivaskotiin, mutta ei syntisellä sydämellä.

Sairauksien suhteen joudumme elämään joskus parantumisen toivon varassa tässä ajassa (Room. 8:23-25). Ruumiin lunastus on edessäpäin, mutta sekin tapahtuu varmasti. Jumalallisessa parantumisessa vaikuttaa Hengen ylösnousemusvoima (Room. 8:11). Tämän voiman vaikutuksesta paranee monia sairaita jo tässäkin ajassa Jumalan armon sanan vahvistukseksi (Ap. t. 4:30, 14:3; Hebr. 2:4; Mark. 16:17-20).

Miksi me sairastamme?

Sairaus ja kuolema eivät kuulu ihmisen alkuperäiseen olotilaan eivätkä ne ole Jumalan tahto tänäkään päivänä. Kuitenkin voimme puhua hyvällä syyllä Jumalan sallimuksesta tässä yhteydessä (Job 2:4-7). Jumalan ihmiset ovat silti ottaneet aina sairautensa Jumalan kädestä (Valit. 1:13; 2 Sam. 12:15). Jos Jumala on sallinut sairauden ihmisen parhaaksi, ei Hän sitä paranna, ennen kuin sairaus on tehnyt tehtävänsä (Jes. 38:15-17). Sairaus hiljensi Hiskian, menevän miehen. Sairasvuoteelta nousi sisäisesti uudistunut mies. Jos kristitty kuolee sairauteensa, ei silti voida aina katsoa synnin olleen este parantumiselle. Kysymyksessä oli ollut kuolintauti (2. Kun. 13:14).

Vaikka sairaus onkin syntiinlankeemuksen seuraus, ei henkilökohtainen sairaus ole aina henkilökohtaisen synnin tulosta. Jos näin on, Jumala ilmoittaa selvästi, mistä on tehtävä parannus. Sairaus voi jopa palvella Jumalan tekojen julkitulemista (Joh. 9:1-3). Jos kuitenkin ilmenee selvä syy-yhteys synnin ja sairauden välillä, on synti tunnustettava parantumiseksi (Jaak. 5:16). Jos tällaista yhteyttä ei yksiselitteisesti osoiteta, levätköön sairas rauhassa Jumalassaan. Sairaus voi johtua myös väärästä elämäntavasta, ylensyönnistä tai lepoaikojen laiminlyönnistä. Tällöin on viisainta tehdä parannus näistä asioista tervehtymisekseen.

Usko ja parantuminen

Parantuminen yhdistetään usein Raamatussa uskoon. Tästä syystä puhutaankin joskus uskolla parantamisesta (Matt. 8:13, 9:29, 17:19,20). Em. raamatunjakeiden valossa usko voi vaikuttaa joko sairaassa itsessään, rukoilijassa tai kolmannessa henkilössä. Voi tapahtua niinkin, että sairaalla ei ole uskoa parantumiseensa, hänhän voi olla jopa tajuttomana silloin kun hänen puolestaan rukoillaan. Tällöin usko vaikuttaa rukoilijassa tai jossakin kolmannessa henkilössä kuten esimerkki sadanpäämiehestä ja tämän palvelijasta osoittaa.

Sielunhoidollisesti taitamattominta on syyttää sairasta epäuskosta, jos hän ei heti parane rukouksen seurauksena. Tällä tavalla rukoilija tietenkin puhdistaa oman maineensa uskonmiehenä, mutta onneton sairas saa kannettavakseen kaksinkertaisen taakan: sairauden, joka ei parantunutkaan ja syytökset epäuskosta. Syyllisten etsiminen tällaisissa tapauksissa osoittaa yleensäkin melkoista henkistä ja hengellistä kypsymättömyyttä. Jos sellainen on kuitenkin löydettävä, kuuluu rukoilijan vastuuseen ihmisenä ja Herran omana ottaa syy omille hartioilleen. Kyllä hänen pitäisi se kestää. Onhan hän uskon ihminen esiintyessään rukoilijana toisten puolesta. Joissakin tapauksissa tarvitaan rukouksen lisäksi paastoa voiton saavuttamiseksi kuten Jeesus itse sanoi (Mark. 9:29).

Voimalliset teot

Voimateot ylittävät normaalit luonnonlait. Luonnonlait ovat Jumalan omia lakeja ja Hän toimii normaalisti niiden puitteissa. Halutessaan Jumala voi kuitenkin ohittaa ne. Voimallisten tekojen henkilahja antaa ihmiselle saman vallan Jumalan tahdon mukaisissa tilanteissa.

Tämä lahja kuuluu apostolin varustuksiin (2. Kor. 12:12), ollen yksi hänen tuntomerkeistään. Voimatekojen tarkoitus on auttaa hädänalaisia, esimerkiksi opetuslapsia heidän ollessa hukkumaisillaan (Mark. 6:48). Voimateot ilmoittavat myös Jeesuksen kirkkauden ja synnyttävät uskoa vilpittömissä sieluissa (Joh. 2:11; Ap. t. 13:12).

Tätä armolahjaa ei voi käyttää näytösluontoisesti ihmisten hämmästyttämiseksi tai oman kunnian korostamiseksi niin kuin ei toisiakaan Jumalan armolahjoja. Tämän vuoksi Jeesuskin kieltäytyi heittäytymästä alas pyhäkön harjalta (Matt. 4:5-7). Tämä teko olisi kyllä kumonnut painovoimalait enkelien kantaessa hänet maan kamaralle ja tuonut valtavaa mainosta aloittelevan saarnamiehen toiminnalle. Jeesus ei sortunut sellaiseen. Jumalan voima on tarkoitettu kärsivien auttamiseksi. Voimalliset teot eivät rajoitu vain apostolien käytettäviksi. Henki jakaa tätäkin armolahjaa seurakunnan rakennukseksi tahtonsa mukaan tässäkin ajassa (1. Kor. 12:11).

Voimallisiin tekoihin voidaan lukea myös vitsaukset. Ne ovat Jumalan viimeinen keino vetää ihmisiä parannukseen. Rakkauden Jumala voi kuitenkin äärimmäisissä tilanteissa käyttää vitsauksia hyvien tarkoitustensa saavuttamiseksi. Näin tapahtui  faraon ja egyptiläisten pehmittämiseksi Israelin maastalähtöä varten (2. Moos. luvut 7-10).

Ilmestyskirja kertoo samankaltaisista tapahtumista tulevaisuudessa (Ilm. 11:1-6). Vitsaukset ovat saaneet monta nöyrtyvää sielua palaamaan Jumalan tykö, mutta tämäkään keino ei pysty muuttamaan paatunutta sydäntä. Faraon mielenmuutos jäi hätäparannuksen asteelle, ja Ilmestyskirjan ihmiset vain pilkkaavat Jumalaa (Ilm. 16:8-11). Ei edes kuolleen herättäminen saa epäuskon valtaamaa ihmistä kääntymykseen (Luuk. 16:31; Joh. 12:8-11).

Voimateot meidän ajassamme

Voimateot ovat mahdollisia tänäänkin, koska ne ovat ylösnousseen Jeesuksen tekoja (Joh. 14:12-14). Tämän henkilahjan toiminta on yhteydessä uskoon. Sanoihan Herra: "Joka uskoo minuun, myös hän on tekevä..."

Voimatekoja voidaan tehdä vain oikeassa mielentilassa suhteessa Jumalaan ja ihmisiin (Luuk. 9:52-56). Opetuslapset vaativat närkästyksissään Jeesukselta voimatekoa vastahakoisten kyläläisten ojennukseksi, mutta saivatkin itse nuhteita Mestarilta.

Rukoillessamme voimatekojen ilmenemistä keskuudessamme meidän on muistettava, ettei Herran voima riipu meidän oman voimamme tunnosta. Paavali koki Jumalan voiman tulevan täydelliseksi heikkoudessa (2. Kor. 12:9,10). Kenties meidän oma voimamme on suurin este Jumalan voiman ilmestymiselle yleensäkin ja voimatekojen muodossa erityisesti.

Julistus parhaimmillaan ei perustu esitystaitoon vaan voiman ilmenemiseen (1. Kor. 2:3-5). Valtakunta ei ole sanoissa vaan voimassa (1. Kor. 4:19,20). Tämä voima tarkoittaa ensisijaisesti evankeliumin voimaa syntisen pelastamiseksi (Room. 1:16,17). Tämä on tarvitsemistamme voimista suurin ja tärkein, sillä jos lankeamme laittomuuteen, joudumme kadotetuiksi kaikkine armolahjoinemmekin (Matt. 7:21-23). Kuitenkin evankeliumin voima täyteydessään sisältää myös voimatekojen ilmenemistä itsessään heikkojen Jumalan palvelijoiden kautta.

Profetoimisen lahja

Profetia on jumalallinen ilmoitus, joka voi koskea menneisyyttä, nykyisyyttä tai tulevaisuutta. Raamatun 1. luku on profetia menneisyydestä. Profetoivat ihmiset puhuvat "rakennukseksi, kehotukseksi ja lohdutukseksi" (1. Kor. 14:3).

Profetian henkilahjaa ei pidä sekoittaa profeetan virkaan (Ef. 4:11). Näiden kahden ero on siinä, että "henkilahjaprofeetta" toimii tässä tehtävässään vain sanomaansa tuodessaan, mutta "virkaprofeetta" on verrattavissa vaikkapa opettajaan, jolle virka on elämäntehtävä. "Virkaprofeetta" on profeetallinen julistaja, jolle annetaan sanoma kokonaisia kansakuntia ja aikakausia varten. Näin oli ainakin Vanhan testamentin aikana (Jer. 1:10).

Väärät profeetat

Pääosa nykyisistä vääristä profetioista tulee sanomantuojien oman sydämen vaikutuksesta (Hes. 13:1-3). Näillä henkilöillä saattaa olla oikea Jumalan antama profetoimisen henkilahja, mutta he ovat hairahtuneet omien tuntemuksiensa tai päätelmiensä esittämiseen profetian muodossa. Tällaista tapahtuu varsinkin epävarmoina ja levottomuutta herättävinä aikoina. Yleinen henkinen ilmapiiri valtaa herkkäsieluisen profeetan mielen synnyttäen vääriä profeetallisia joukkoliikkeitä. Nämä sanomat ovat usein hyvää tarkoittavia, mutta vääriä (Jer. 14:13-15). Hyvä esimerkki tältä alueelta meidänkin maassamme oli ennustus juutalaisten joukkomuutosta Suomen kautta omaan maahansa.

Joskus valheellinen sanoma on Jumalan lähettämä (1. Kun. 22:19-23; 2. Tess. 2:11,12). Tällöin sen tehtävänä on saattaa turmioon ne, jotka muutenkin ovat eksyneet valheeseen. Väärä sanoma voi olla myös epäjumalien antamaa, jolloin kysymys on riivaajien vaikutuksesta (5. Moos. 13:1-3; 1. Tim. 4:1,2).

Väärän profeetan tuntomerkkejä

Väärät profeetat esiintyvät tavallisesti itsevarmoina eivätkä suvaitse itseensä tai sanomaansa kohdistuvaa arvostelua (Jer. 28. luku). He esiintyvät Jumalan sanantuojina, mutta salakuljettavat mukanaan turmiollisia harhaoppeja (2. Piet. 2:1). He lankeavat usein ahneuteen ja haureuteen (2. Piet. 2:14).

Kuinka profeetat ja profetiat tulisi arvostella?

Paavali kehottaa arvostelemaan ja koettelemaan profetiat (1. Kor: 14:29; 1. Tess. 5:20,21). Tämä arvosteluoikeus on kaikilla sanoman kuulijoilla.

Arvosteleminen ei kuitenkaan merkitse vain sanoman armotonta ruotimista. Kysymys on myönteisessä mielessä tapahtuvasta oikeasta suhtautumisesta profeettaan ja profetiaan. Jos kyseistä henkilöä joudutaan ojentamaan, on sen tapahduttava sävyisyyden hengessä (Gal. 6:1). Liian armoton kritiikki on nimittäin usein valitettavasti tukkinut profeetallisen lähteen masentamalla muutenkin oman arvottomuutensa tunnossa elävän profetian lahjan omaavan uskovan.

Profetian oikeellisuuden toteaminen

Profetian oikeellisuuden varmin todiste on sen toteutuminen (5. Moos. 18:21,22). Joskus on kuitenkin tarpeen todeta oikeellisuus jo varhaisemmassa vaiheessa. Näin on varsinkin silloin, kun sanoma on henkilökohtainen ja vaatii käytännön ratkaisuja. Tällöin voidaan edellyttää profetian varmistamiseksi sanomaan sisältyvän varmistussanoja tai ennusmerkkejä (1. Sam. 10:1-7). Varmistussana on jokin sanomaan liittyvä tieto, jota kukaan ihminen ei varmuudella ole voinut tietää, paitsi tietenkin sanoman vastaanottaja. Ennusmerkit varmistavat toteutuessaan sanoman totuudellisuuden. Lisäksi profetioiden tulee olla Raamatun sanan mukaisia. "Ei yli sen, mikä kirjoitettu on" (1. Kor. 4:6).

Profeettoja tarvitaan

Profeetat käyttävät lahjaansa sen mukaan kuin heillä on uskoa (Room. 12:6). Tämä onkin profeettojen suuri ongelma. He masentuvat helposti pelätessään tuovansa esille jotakin väärää. Näin profeetallinen ääni tukahtuu eikä Jumala saa ääntään kuuluville haluamallaan tavalla. Näitä lahjansa käyttämiseen uskonsa menettäneitä profeettoja on paljon keskuudessamme.

Profeetoilla on seurakunnassa suuri arvo. Kaikki inhimillinen toiminta on vajavaista, niin myös profetoiminen (1. Kor. 13:9). Tähän meidän on tyytyminen. Profeettojen tulee vain kaikessa vajavaisuudessaan pysyä Jumalan käytössä ja pitää itsensä puhtaana sisäisesti, sillä sisäinen saastutus, vaikkapa katkeruus, saastuttaa sanomatkin.

Lahja arvostella henkiä

Lahja arvostella henkiä on yliluonnollinen ilmestys henkien valtakuntaan, kyky paljastaa ne ja niiden suunnitelmat sekä tuntea ihmisten mieli ja ajatus. Jeesus tunsi kirjanoppineiden ajatukset (Matt. 9:3,4). Pietari näki noita Simonin sydämeen (Ap. t. 8:23). Filippuksella ei näytä olleen tätä lahjaa, sillä tuskinpa hän olisi silloin kastanut mainittua teeskentelijää (Ap. t. 8:13). Vailla varsinaista henkilahjaa kasvaneet kristityt voivat myös erottaa pahan hyvästä (Hebr. 5:14). Kasvu tapahtuu Jumalan sanan tuntemisen ja kokemusten myötä.

Onko uskovassa pahoja henkiä

Voimme Raamatun opetuksen perusteella sanoa, ettei uskovassa ole pahoja henkiä, joita hänestä sitten pitäisi ajaa ulos. Paha henki ei tullut Sauliin ennen kuin Herran Henki poistui hänestä (1. Sam. 16:14). Daavid pelkäsi saman tapahtuvan itselleen, siksi hän rukoili, ettei Jumala ottaisi häneltä pois Pyhää Henkeä (Ps. 51:13). Riivaaja ei olisi palannut jättämäänsä huoneeseen, ellei se olisi tyhjä (Matt. 12:43-45). Ne pahat voimat, jotka pyrkivät esiin kristityissä, eivät ole henkiä vaan lihan tekoja (Gal. 5:19-21). Niitä ei valitettavasti voi ajaa ulos vaan ne on kuoletettava Hengellä ja lankeemuksista on tehtävä täysi parannus (Room. 8:13).

Neljä lähdettä

Esimerkiksi viisautta on olemassa neljää eri lajia, neljästä eri lähteestä alkuisin olevaa: maallista, sielullista, riivaajista lähtevää tai ylhäältä tulevaa (Jaak. 3:15). Ylhäältä tuleva viisaus on Hengen antamaa, mutta joskus sitä on vaikea erottaa sielullisesta viisaudesta. Tarvitaan apuna hengen tuntemisen armolahjaa. Usein vain Jumala voi erotella toisistaan nämä kaksi lähdettä (Hebr. 4:12). Samoin on parantamisenkin laita. Sielullinen toiminta ei sinänsä ole aina pahasta, mutta sitä ei saa sekoittaa tahallisesti hengelliseen toimintaan.

Kristityn perusvoitelu

Kristityn perusvoitelu tarkoittaa jokaisessa kristityssä olevaa Hengen todistusta, että Jeesus on Kristus (1. Joh. 2:27, 4:1-3).  Antikristilliset voimat kieltävät tämän ja ne tunnetaankin juuri tästä (1. Joh. 2:22). Lopun aikana näitä vääriä Kristuksia tulee esiintymään useampia (Matt. 24:24), mutta ne eivät voi pettää Jeesusta rakastavia kristittyjä.

Hengentuntemuksen tarve nykyajassa

Aikamme on täynnä "ihmisten arpapelejä ja eksytyksen kavalia juonia" (Ef. 4:14). Kristittyjen mielet järkkyvät monenmoisten opetusten ja ennustusten tulvassa (2. Tim. 2:2). Meidän on syytä muistaa juuri nyt, ettei kaikki Herran nimessä puhuttu opetus ole taivaasta lähtöisin. Hedelmistään puu tunnetaan (Matt. 7:15-20).

Jos kokousten pitämisen, äänitteiden ja kirjojen kustantamisen päätarkoitus on rahankeruu ja ihmisten pelottelu, se ei ole Jumalasta. Pyhä Henki voi nuhdella synnistä ja kehottaa parannukseen, mutta Hänen puheessaan on aina Hyvän Paimenen ääni. Hengen antamassa sanomassa on rakkaus, armo, lohdutus ja hyvä toivo (2. Tess. 2:15-17).

Seurakunta tarvitsee kipeästi hengentuntemisen armolahjaa tänä aikana ja uskomme sen vaikuttavankin seurakunnissamme varjelevana tekijänä lopunajan viettelyksissä. Yksilökristityn on sen tähden turvallisinta nauttia hengelliset ateriat tuntemansa seurakunnan tutusta ruokapöydästä, varsinkin niin kauan, kunnes aistit harjaantuvat erottamaan pahan hyvästä.

Kielilläpuhumisen ja kielten selittämisen lahjat

Kielilläpuhuminen on käytössä olevista henkilahjoista yleisin. Tämä johtuu siitä, että kielet annetaan merkkinä henkikasteen yhteydessä, ja useimmille henkikastetuille kielet jäävät pysyväksi lahjaksi. Kaikille tällaisille henkilöille kielet eivät jää henkilahjaksi, siksi Paavali kirjoittaakin: "...eiväthän kaikki puhu kielillä" (1. Kor. 12:30).

Kielilläpuhuminen henkilahjana tai henkikasteen merkkinä ilmenee siten, että henkilö puhuu Hengen vaikutuksesta sellaista vierasta kieltä, jota hän ei muutoin osaa (Ap. t. 2:7,8). Nämä kielet voivat olla joko sellaisia, että joku läsnäolijoista ymmärtää tai sellaisia, ettei kukaan niitä ymmärrä (1. Kor. 14:2).

Kielilläpuhuminen on tavallisesti rukousta, huokailua ja Jumalan ylistystä (1. Kor. 14:14,15). Tällä tavalla Henki auttaa meitä rukouksissamme (Room. 8:26-27). Tämä henkilahja on annettu pääasiassa kielillä puhujan omaa rakentumista varten (1. Kor. 14:4). Ellei rakentumista kuitenkaan ala hitaastikaan tapahtua, me olemme kyllä saaneet Hengen, mutta Henki ei ole saanut meitä (1. Kor. 13:1).

Kielilläpuhumisen rajoituksia

Koska kielet on annettu pääasiassa puhujan omaksi rakennukseksi, seuraa siitä automaattisesti myös rajoituksia (1. Kor. 14:27,28). Kielilläpuhumista on vältettävä sellaisissa tilanteissa, joissa on läsnä uskosta tai opetuksesta osattomia, ellei kieliä samalla selitetä (1. Kor. 14:23). Uskovien keskinäisissä opetustilaisuuksissakin on keskityttävä kielilläpuhumisen sijasta julistuksen seuraamiseen, "sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala" (1. Kor. 14:33).

Voimakasääninen kielilläpuhuminen ei ole edes rukouskokousten pääsisältö. Miksi korottaa suotta ääntään, sillä Jumala ei ole huonokuuloinen. Eiväthän selittämättömät kielet ole osoitetut ihmisille vaan Herralle (1. Kor. 14:16-20). Rajoituksista huolimatta kielilläpuhuminen on erittäin tärkeä lahja. Paavali käytti sitä innokkaasti (1. Kor. 14:18). Lieneekö se ollut hänen voimansa ja voitelunsa salaisuus? Kielilläpuhumista ei pidä estää, "mutta kaikki tapahtukoon säädyllisesti ja järjestyksessä" (1. Kor. 14:39,40).

Kielten selittämisen lahja

Kielten selittämisen lahja on melkein sama kuin profetia (1. Kor. 14:5). Erona on se, että selittämistä edeltävät kielet, jotka sitten Hengen vaikutuksesta tulkitaan. Profetia ei edellytä edeltävää kielilläpuhumista. Selittäjänä voi toimia joko puhuja itse tai joku toinen tämän lahjan omaava henkilö.

Paavali kehottaa kaikkia kielillä puhujia rukoilemaan selittämisen lahjaa (1. Kor. 14:13). Tämä sen tähden, että seurakuntakin voisi rakentua kielilläpuhumisen välityksellä.

Kielilläpuhuminen ja profetia voivat joskus esiintyä yhdessä kuulijoita hämmentävällä tavalla. Kun profeetta tuo sanomaansa esille kahden tai kolmen usein toistuvan kielillä puhutun sanan säestyksellä, voidaan profetiaa luulla näiden sanojen selitykseksi. Tällöin kuulijalle tulee älyllisiä vaikeuksia käsittää, kuinka muutamasta sanasta voidaan tulkita niin pitkiä sanomia. Tämä asia selittyy kuitenkin siten, että kysymys ei olekaan kielten selittämisestä vaan itsenäisestä profetiasta.

LOPPUSANA

Tässä on käyty läpi Pyhän Hengen toimintaa seurakunnassa ja yksilökristittyjen elämässä. Uskomme vakaasti, että Pyhän Hengen toiminta nykyajassa on aivan samanlaista kuin apostolien aikana. Elleivät Hengen armolahjat vaikuta kristittyjen keskuudessa, syy ei ole Jumalassa. Raamatun lupauksen mukaan me elämme nyt niitä päiviä, jolloin Henki vaikuttaa voimakkaasti maan päällä (Ap. t. 2:16-20). Kristittyjen tulee palavasti rukoilla armolahjoja keskuuteensa ja kunnioittaa näissäkin asioissa Hengen tahtoa (1. Kor. 12:11).

Juhani Karvinen