Lasten autuus

Ovatko vastasyntyneet lapset taivaskelpoisia? Jos ovat, millä perusteella? Jos eivät, mitä heille pitäisi tehdä, että tulisivat? Aihetta on syytä käsitellä kahdesta syystä. Ensiksi, jos asiasta ei ole tietoa, lapsen sairastuessa isän ja äidin saattaa täyttää huoli. Vaikka tämän päivän ihminen ei ehkä asennoidu lapsen autuuteen niin kuin menneet sukupolvet, hän saattaa epävarmana kysellä: Jos vaikka lapseni sattuisi kuolemaan, miten hänen käy? Periikö hän iankaikkisen elämän? Toiseksi lohduttajan sanat voivat olla keveästi perusteltuja: Lapsihan on viaton, ole huoleti. Syvällä sisimmässä voi kuitenkin olla epävarmuus. Siksi ihan opillinen tarkastelu on tarpeen.

Lapsi perii turmeluksen

Koko ihmisrotu oli numerollisesti läsnä Aadamissa. Kun Aadam teki syntiä ja turmeltui, koko ihmiskunta teki hänessä syntiä ja turmeltui. Aadam luotiin Jumalan kaltaiseksi (1. Moos. 5:1), mutta syntiinlankeemuksen jälkeen Aadamille syntynyt poika oli langenneen Aadamin kaltainen (1. Moos. 5:3). Syntiinlankeemuksessa Jumalan kirkkaus hävisi ihmisestä, ja langenneen ihmisen jälkeläiset ovat siitä lähtien syntyneet ilman kirkkautta.

Mikä lihasta on syntynyt, on liha, sanoi Jeesus (Joh. 3:6). Jeesus ei käytä tässä sanaa liha ruumis- tai ihmiskunta-mielessä vaan kuvaamaan hengellistä tilaa. Jeesus syntyi syntisen lihan kaltaisuudessa (Room. 8:3); me olemme syntistä lihaa. Paavali sanoo saman asian näin: "Minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen ja ettei minussa, se on minun lihassani asu mitään hyvää" (Room. 7:14,18). Ihminen perii syntyessään tämän hyvän puutteen, turmeluksen.

Langenneesta ihmisestä syntyessään lapsi ei peri vain lihallista tilaa, ilman kirkkautta olevaa olemusta, vaan myös lihallisen mielen, joka vastustaa Jumalaa. Lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sanoo Raamattu (Room. 8:7; Kol. 1:21). Siksi ihminen on varttuessaan lihan vallassa (Room. 8:5). Hänessä on asuva synti (Room. 7:17), joka herättyään muuttuu toimivaksi synniksi. Eli ihmisessä on jo syntyessään synnin siemen, josta sitten kasvaa tekosyntien monihaarainen ohdake. Tai toista kuvaa käyttääkseni ihmisessä on pedon luonto uinuvana. Myöhemmin se herää ja teettää pedon tekoja. Tätä sanotaan perisynniksi.

Lapsi ei enää peri perisynnin syyllisyyttä

Perisynnissä on kaksi puolta: turmelus ja syyllisyys. Molemmat ovat kollektiivisia, kaikkia koskevia. Seuraava vertaus on huono, mutta kuvaa vähän asiaa. Jos tuhoeläimet, esimerkiksi rotat, päätetään hävittää joltakin alueelta, tuomion saavat nekin tuholaiset, jotka eivät ole vielä tehneet tuhotekoja, koska kuuluvat tuholaisen heimoon. Syyllisyys on kollektiivinen. Ihmiskunta alkoi tuhota Jumalan tekoja ja sen ylle lankesi Jumalan tuomio (Room. 5:18a). Lapset syntyivät tuomionalaiseen maailmaan.

Tilanne muuttui ratkaisevasti ristillä. Jeesus kantoi ja sovitti ristillä kollektiivisen syyllisyyden. Näin hän poisti perisynnin syyllisyyden. Raamattu sanoo asiasta mm. näin:

– Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! (Joh. 1:29). Jeesus sovitti kaikki synnit, otti pois koko syntikuorman.

– Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi (Room. 5:18).

– Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan (2. Kor. 5:19).

Nyt lapsi syntyy sovitettuun maailmaan. Sovitus koski taannehtivasti myös ennen ristiä tehtyjä syntejä (Room. 3:25, 4:6,7, 5:8). Perisynnin syyllisyys ei enää periydy. Lapset ovat autuaita Jeesuksen sovitustyön tähden ilman mitään toimenpiteitä.

Peritty turmelus langettaa jokaisen

Kun peritty turmelus, ihmisessä asuva synti, herää, se muuttuu toimivaksi synniksi ja teettää synnillisiä tekoja. Ihminen on sekä fyysisen että hengellisen kuoleman leimaama jo syntyessään, ja perisynnin pettämänä kaikki tekevät syntiä (Room. 3:23, 5:12). Synnintekijä siirtyy jälleen Jumalan vihan alle (Joh. 3:36; Ef. 2:3). Sieltä hänet pelastaa vain omakohtainen usko (Joh. 3:18).

Ihminen tuomitaan tekojen mukaan (Ilm. 20:12). Pahin teko on epäusko – Jumalan pelastustarjouksen torjuminen. Jeesus sovitti ristillä myös kaikki tekosynnit. Jumalan pelastustahto on sama kaikkia kohtaan (1. Tim. 2:4), mutta Jumalan pelastusarmo ei ole vastustamaton. Se voidaan Jumalan herättämän uskon avulla ottaa vastaan mutta myös torjua. Siksi kukaan ei voi pelastua vastaanottamatta uskon kautta Kristusta, mutta tämä koskee tietoiseen ikään tulleita.

Mikä on kasteen paikka?

Perisyntiongelmaan on usein esitetty ratkaisuksi sylilapselle suoritettua kastetta. Mutta kaste ei pese pois perisynnin turmelusta eikä syyllisyyttä, sillä se ei ole lihan saastan poistamista (1. Piet. 3:21). Syyllisyys on jo poistettu – uskoontulossa ihminen pelastuu synnin orjuudesta ja turmelus poistetaan lopullisesti ylösnousemuksessa.

Uskoontulleessa ihmisessäkin kuitenkin vaikuttaa edelleen syntiturmelus, lihallinen mieli, niin ettei hän rakasta Jumalaa kaikesta sydämestään, kaikesta sielustaan, kaikesta mielestään ja kaikesta voimastaan. Näin uskovanakaan hän ei pelastu lain täyttämisen kautta, vaan tarvitsee lahjavanhurskauden joka päivä. Sen turvissa hän pyhittyy Hengen vaikutuksesta kohti sitä korkeaa asemaa, johon hänet on vanhurskauttamisessa jo asetettu.

Kaste on hyvän omantunnon pyytämistä (1. Piet. 3:21). Kaste kuuluu siihen ikään, jolloin omatunto ei ole enää uinuvassa tilassa vaan toimii ja on tullut pahaksi. Ihminen ymmärtää evankeliumin ja osaa pyytää hyvää omaatuntoa tai vastata Jumalan pyyntöön. Stanley M. Hortonin ym:n mukaan Pietarin tekstissä olevaa pyyntö-sanaa käytettiin roomalaisten keskuudessa pyydettäessä senaatin hyväksyntää jollekin asialle. Tuota sanaa käytettiin mahdollisesti myös silloin, kun senaatti puolestaan pyysi vastausta, jonka kysytty antoi. Kysymyksessä on siis sekä pyyntö että vastaus, siksi toiset käännökset puhuvat pyytämisestä ja toiset vastaamisesta. Joka tapauksessa kasteeseen sovellettuna kysymys on tietoisen omantunnon kommunikoinnista Jumalan kanssa.

Kaste ei muuta uinuvaa omaatuntoa miksikään; ei puhdista sitä eikä tuo sinne uskoa tai tahtoa elää Jumalan tahdon mukaan. Vedenpaisumuksen antama vertauskuva valaisee asiaa (1. Piet. 3:20,21). Varsinaisesti vesi ei pelastanut Nooan perhekuntaa vaan arkki, johon mentiin ensin. Vesi pelasti vain arkissa olevat. Tämän mukaan kaste kuuluu sille, joka on ensin uskon kautta mennyt Kristukseen. Uskoontulleelle kasteesta on hyötyä, mutta ei lapselle. Lapsi on autuas ilman kastetta, ei oman viattomuutensa, vaan Jeesuksen uhriveren perusteella.

Juhani Kuosmanen