Perisynnin olemus ja seuraamukset

Kun Aadam lankesi, hän menetti jumalallisen kirkkauden ja yhteyden Jumalaan ja tilalle tuli sekä syyllisyys että turmelus; sekä hengellinen kuolema että sielun turmelus, fyysisen olemuksen rappeutuminen ja fyysinen kuolema. Kun Aadam lankesi, koko ihmiskunta oli hänessä läsnä sekä olemuksellisesti että numerollisesti. Näin totaalinen syyllisyys ja turmelus tulivat kaikkien ihmisten osaksi. Aadam oli Jumalan kuva (1. Moos. 1:26), mutta hänen poikansa Seet oli langenneen Aadamin kuva (1. Moos. 5:3). Langennut ja turmeltunut tila ja olemus periytyivät.

Mekin kaikki olemme perineet saman turmeluksen, sillä "mikä lihasta on syntynyt, on liha" (Joh. 3:6). Kukaan ei peri taivasta viattomuutensa ansiosta. Yhteiskunnassa laki ja esivalta pyrkivät rajoittamaan turmelusta, mutta hengellisesti ihminen on kykenemätön elämään ja saamaan jumalayhteyttä. Perisynti on jokaisen kirkkaudeton perimä – vailla jumalayhteyttä oleva, turmeltunut ja synnillinen tila.

Jeesus sovitti perisynnin syyllisyyden ristillä. Johannes Kastaja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin" (Joh. 1:29). Jeesus otti pois maailman koko syntikuorman. Edelleen Raamattu jatkaa: "Samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, samoin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi" (Room. 5:18). Niin kuin Aadamin lankeemus koitui pienille lapsillekin kadotukseksi, Jeesuksen pelastusteko koituu heille syyllisyyden poistamiseksi. Asian vahvistaa myös 2. Kor. 5:19: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan." Kaste ei poista perisynnin syyllisyyttä, sillä kaste ei ole missään muodossa minkään lihan saastan poistamista (1. Piet. 3:21, ks. myös Ap. t. 15:9; 10:43-48). Kaste kuuluu siihen ikään, jolloin omatunto jo toimii, ja se voi vastata Jumalan pyyntöön.

Perisynnin turmelus jäi vaikuttamaan; se poistuu vasta ylösnousemuksessa. Paavali puhuu hänessä asuvasta synnistä ja lihasta, jossa ei asu mitään hyvää (Room. 7:20,18). Pienessä lapsessa perisynti on uinuvassa tilassa niin kuin hänen tietoisuutensakin, mutta sitä mukaa kuin lapsi kasvaa, perisynti herää ja teettää tekosyntejä. Paavali kuvaa prosessia näin: "Mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi, ja minä kuolin" (Room. 7:9,10). Kun käskyt ja kiellot tulevat, perisynti virkoaa, ja ihminen kuolee hengellisesti.

Nyt kaikki ovat hengellisesti kuolleita, "sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla" (Room. 3:23). Kaikki ovat rikoksiin ja synteihin kuolleita (Ef. 2:1). Näin kaikki ihmiset ovat synnin alla (Room. 3:9), myytyjä synnin alaisuuteen (Room. 7:14) ja vaeltaessaan lihan mukaan luonnostaan vihan lapsia (Ef. 2:3). Koska he jatkavat lihan, heränneen perisynnin, vaikutuksesta kapinaansa Jumalaa vastaan eivätkä hyväksy Jumalan armahdusta, he ovat tottelemattomuuden lapsina Jumalan vihan ja tuomion alaisia (Ef. 2:2, 5:6). Ihminen ei luonnostaan etsi Jumalaa (Room. 3:11), vaan Jumalan täytyi etsiä ihmistä.

Jumala lähetti ensin Poikansa sovittamaan ihmiset siten, että Poika kantoi sijaisena rangaistuksen ihmisen synneistä. Samalla Kristus lunasti ihmisen tuomion alta, saatanan ja synnin orjuudesta. Sitten Jumala on lähettänyt evankeliumin ja Pyhän Hengen etsimään ihmistä. Nämä herättävät hengellisesti kuolleen ihmisen, ja ihminen voi silloin valita. Koska Jumala vanhurskauttaa jumalattoman (Room. 4:5), tämän mukaan Aabrahamkin, uskon isä, oli jumalaton. Kun Jumalan lupaus tuli hänelle, se herätti tahdon, ja Aabraham suostui Jumalan armotarjoukseen. Armo ei ole vastustamaton, mutta kun evankeliumin lupaus tulee, ihminen voi Pyhän Hengen herättämänä suostua eli kääntyä, ja silloin Jumala lahjoittaa hänelle uskon. Usko ei ole pienen sylivauvan uinuva tietoisuuden tila, vaan se on aina uskoa evankeliumiin. Usko on 'notitia', 'assensus' ja 'fiducia', eli tietoa, suostumusta ja luottamusta. Sanan ja Hengen herättämä ihminen turvautuu Jeesukseen Kristukseen.

Näin perisynnin pettämä ihminen uskon kautta vanhurskautuessaan uudestisyntyy samanaikaisesti, mutta edellisen perusteella Jumalan lapseksi, ja hän saa jälleen yhteyden elävään Jumalaan. Siitä alkaa uuden luomuksen taistelu vanhaa eli perisynnin turmelusseuraamuksia vastaan, jotta uudet ominaisuudet pääsevät esille. Niissäkin avain on - eivät ihmisen omat teot - vaan Kristuksen teko ihmisessä. Kristus puolestamme on vanhurskauttaminen, ja Kristus meissä on pyhitys.

Perusteellisempi esitys asioista löytyy mm. Raamatun opetuksia -kirjasta, Juhani Kuosmanen, RV-Kirjat, 2. painos 1994. Esimerkiksi lasten autuutta käsitellään sivuilla 108-110.

Juhani Kuosmanen