Mooses käytti huumeita: Uusi uljas teoria vai huonoa tiedettä?

Nykyään on helppo tietää, milloin pääsiäinen on ovella vaikka ei katsoisikaan kalenteriin. Joka vuosi pääsiäisen aikaan saamme kuulla uudesta hämmästyttävästä löydöstä ja muutama tieteentekijä pääsee kylpemään valokeilaan ja ehkä myös keräämään tukon euroja tai dollareita vaivansa palkaksi.

Discovery Channel ilmoitti vuosisadan arkeologisesta löydöstä, joka osoittautui The Lost Tomb of Jesus -filmin mainokseksi. Elokuvantekijät James Cameron ja Simca Jacobovici ohittivat vertaisarvioinnin ja toivat todisteensa suoraan median nähtäväksi: kaksi ossuaria eli luukirstua. Lopulta miltei kaikki asiantuntijat tyrmäsivät löydön. Cameronilla ja Jacobovicilla ei todellisuudessa ollut väitteensä tueksi esittää juuri muuta kuin spekulaatioita. He eivät voineet näyttää toteen, että kirstuissa olisi koskaan ollut Jeesuksen ja Magdalan Marian maalliset jäännökset.

Vuonna 2006 väitettiin, että Jeesus käveli jäälautan päällä. Hypoteesi julkaistiin tiedelehdessä. On varsin erikoista kävellä jään päällä järvessä, joka kaikesta päätellen ei koskaan jäädy.

Eräs pääsiäisyllätys koski Vanhaa testamenttia. Benny Shannon, Jerusalemin Hebrew Universityn kognitiivisen psykologian professori, julkaisi 24-sivuisen tutkimuksen Time and Mind: The Journal of Archaeology, Consciousness and Culture -tiedelehdessä. Shannon arveli, että Mooseksen kokemus Siinain vuorella johtui lääkekasvin aiheuttamasta hallusinaatiosta. Tutkimus, Biblical Entheogens: A Speculative Hypothesis, oli päivitetty ja laajennettu versio vuonna 2002 julkaistusta tutkimuksesta Entheogens: Reflections on ‘Psychoactive Sacramentials'. Se käsitteli lähinnä samanismia ja psykoaktiivisten kasvien käyttöä ei-kristillisissä uskonnoissa, esimerkiksi joidenkin Amerikan intiaanikansojen tapaa käyttää aistiharhoja aiheuttavia kasveja uskonnollisissa menoissa, mutta se sisälsi myös katsauksen Moosekseen ja Siinain vuoren kokemukseen. Uudempi tutkimus käsittelee enemmän juutalaisuutta ja exodusta.

Mikään Raamatun tekstissä ei viittaa siihen, että lain antamiseen Siinailla liittyisi aistiharhoja. Shannon myöntää tämän. Silti hän väittää, että kaksi nykyisin Siinain niemimaalla kasvavaa kasvia, Peganum Harmala ja Mimosa hostilis, voivat potentiaalisesti aiheuttaa aistiharhoja. Shannon yrittää nähdä yhtäläisyyksiä joidenkin Toisen Mooseksen kirjan tekstin yksityiskohtien (esimerkiksi tuli) ja tiibetiläisen Kuolleiden kirjan sekä LSD:n käytön välillä, mutta hän tekee kummallisia päätelmiä, joilla ei ole mitään tekemistä tosiasioiden kanssa.

Professori Shannon on riittävän rehellinen myöntääkseen, että hänen "löytönsä" perustuu ennakko-olettamuksiin. Hän ei voi uskoa, että Siinain vuoren tapaus Mooseksen saadessa lain olisi historiallisesti luotettava tai että se olisi vain myytti, joten ainoa jäljelle jäävä vaihtoehto on se, että se oli hallusinaatio, joka aiheutui Siinain niemimaalla kasvavasta kasvista. Vaikka joissakin uskonnoissa käytetään aistiharhoja aiheuttavia lääkekasveja, Shannonin hypoteesi näyttää pikemminkin liittyvän hänen omaan taustaansa eikä tieteen tekemiseen.

Shannon myönsi, että vuonna 1991 hän kokeili ayahuascaa, trooppista kasvia, joka aiheuttaa voimakkaita aistiharhoja, uskonnollisten menojen Brasiliassa. Tämä vaikuttaa ainoalta todelliselta syyltä, miksi hän ehdottaa, että Mooses olisi kokeillut jotain samantapaista.

On hyvä muistaa, että kirjailija Aldous Huxley(1894-1963), jonka Shannon mainitsee tutkimuksessaan ja joka muistetaan romaanistaan Uljas uusi maailma (Brave New World, 1932), myönsi kokeilleensa meskaliinia ja LSD:tä. Mutta tämä ei vielä tarkoita sitä, että Huxley olisi kirjoittanut koko kirjallisen tuotantonsa huumehourussa. On vieläkin vähemmän todisteita siitä, että Mooses olisi käyttänyt huumekasveja.

Amerikassa puhutaan maaliskuun mielettömyydestä (March Madness). Tässä tapauksessa mielettömyys liittyy enemmän professori Shannoniin, hänen huumetaustaansa ja kummalliseen hypoteesiinsa kuin Moosekseen. Shannoniin uusi uljas teoria osoittautuu äärimmäisen huonoksi tieteeksi.

Joel Kontinen

Lähteet:

  • AFP News: Moses was high on drugs: Israeli researcher. 4 March 2008.
  • Shannon, Benny (2002). Entheogens. Reflections on ‘Psychoactive Sacramentals'. Journal of Consciousness Studies, 9:4, 85-94.
  • Shannon, Benny (2008). Biblical Entheogens: A Speculative Hypothesis. Time and Mind: The Journal of Archaeology, Consciousness and Culture, 1:1, 51-74 (March 2008).