Saanko kointähden?

Mitä kointähden antaminen merkitsee?

Room. 13:11-12 antaa viitteitä vastauksen etsimiseen:
"Jo on hetki teidän unesta nousta; sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme. Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä."

Pelastushistoria Paavalin ajasta eteenpäin on kuin aamunkoitto. Nyt on maailman yö. Päivän koitto eli pelastus lähestyy. Pelastus tarkoittaa tässä eskatologista eli lopun aikana tapahtuvaa pelastusta, ylösnousemusta, josta alkaa iankaikkisuuden päivä.

Kointähti on Jeesus Kristus. Hän sanoi itsestään: "Minä olen ... se kirkas kointähti" (Ilm. 22:16). Kointähden valo on 130 kertaa kirkkaampi kuin muiden tähtien. Siksi tämä tähti sopi Jeesuksen vertauskuvaksi.

Kointähti kuvasi myös Jeesuksen valtaa, sillä jo Bileam ennusti: "Tähti nousee Jaakobista, ja valtikka kohoaa Israelista" (4. Moos. 24:17). Ennen kuin Jeesus kertoo kointähden antamisesta, Hän puhuu Isältä saamastaan vallasta (Ilm. 2:27).

Myös Raamatusta heijastuva eskatologinen aikataulu täsmää aamunkoiton kanssa. Ensin nousee kointähti eli aamutähti, sitten on lyhyt synkeän pimeän hetki, ennen kuin aurinko nousee. Jeesus tulee ensin seurakunnalle aamutähtenä. Sitten on vielä pimeä antikristillinen yön jatke, jonka jälkeen Jeesus kirkastuu aurinkona Israelille ja maailmalle.

Jo profeetta Jesajalta kysyttiin: "Vartija, mikä hetki yöstä on?" Hän vastasi mystisesti: "Aamu on tullut, mutta silti on yö" (Jes. 21:11,12). Uuden testamentin perusteella paras tulkinta lienee, että kun seurakunnalle on jo kointähti koittanut eli seurakunta temmattu ylös, Israel elää vielä pimeydessä, kunnes sillekin koittaa autuus (Jes. 52:10) ja vanhurskauden aurinko (Mal. 4:2).

Kun Jeesus lupaa kointähden jollekin, hän lupaa itsensä. Hän tarkoittaa tulemustaan, jolloin hän noutaa henkilökohtaisesti omansa pois ennen antikristuksen valtaanpääsyä. Seurakunnan ei tule tavoitella maallista valtaa, vaan Kristus antaa tulevassa valtakunnassaan voittajille hallitusvallan. Nyt ei ole valtakunnan eikä kansojen kääntymisen aika, vaan yksilöistä koottavan seurakunnan aika.

Kenelle Jeesus antaa kointähden?

Jeesus rohkaisee ennen lupausta kointähdestä:
"Joka voittaa ja loppuun asti ottaa minun teoistani vaarin, sille minä annan vallan hallita pakanoita" (Ilm. 2:26).

Samassa luvussa Jeesus puhuu kolmenlaisista teoista.
"Minä tiedän sinun tekosi" (Ilm. 2:19).

Luetellut teot olivat hyviä, mutta se ei vielä riittänyt. Vaikka rakkaus, usko ja palvelus jopa lisääntyivät, oli vaara, että ne turmeltuvat. Nämä kolme piti säilyttää loppuun asti.

"Jos eivät tee parannusta ja luovu hänen teoistaan" (Ilm. 2:22).

Uhkaus koskee Iisebelin tekoja. Niistä korostetaan erityisesti kolmea: haureuden harjoittaminen, epäjumalille uhratun syöminen ja saatanan syvyyksien tunteminen. Historiallisesti ajateltuna nämä toteutuivat silloin, kun kristinuskoon omaksuttiin pakanallinen käsitys sakramenteista muuttavina toimituksina ilman omakohtaista uskoa, "taivaan kuningattaren" eli Marian ja muiden pyhimysten palvonta. Edelleen seurakunnan ja maailman raja kasvoi umpeen, niin että koko kansa, kaikki kääntymättömätkin, kuuluivat seurakuntaan.

Tänään Iisebelin teot ilmenevät myös joskus uudestisyntyneiden keskuudessa moraalittomuutena, nykyajan epäjumalien palvontana ja Kristuksen uhrin syrjäyttämisenä. Jumala yksin tietää tarkalleen, milloin kuoleman raja ylittyy, joten tarkan rajan vetäminen, mikä on mitäkin, voi olla ihmiselle vaikeaa, mutta peruslinjat tiedämme Raamatusta.

Toisinaan lankeemus tulee teologian mittariksi. Uskova lankeaa haureuteen, juopotteluun ja muihin paheisiin. Sen sijaan, että tekisi parannuksen, hän muuttaa teologiaa, alkaa selittää Raamatusta, miten Jumala hyväksyy tällaisen elämän ja vaatii hyväksyntää muiltakin.

Myös "saatanan syvyyksiin" kurkistelu eli okkultismi ja taikausko leviävät lopun aikana. Edelleen sovitusoppi, joka syrjäyttää Kristuksen sovitustyön, kuuluu "Iisebelin opetukseen". Tällaista opetusta ainakin hipovat sakramentalismi ja tuonelan syvyyksissä saatanan käsissä tapahtunut menestysteologinen sovitustulkinta.

"Joka voittaa ja loppuun asti ottaa minun teoistani vaarin" (Ilm. 2:26).

Uskonelämän ydin ovat Kristuksen teot. Niistä ensimmäinen on ristin sovitus.

Viitatessaan päivän valkenemiseen Roomalaiskirje käskee pukemaan päälle Herran Kristuksen. Ensimmäinen Kristuksen teoista vaarinotto on turvautua Kristuksen lahjavanhurskauteen, näin pukeutua Kristukseen. Ilman vierasta vanhurskautta meidän tekomme ovat "toisia tekoja", rakkautemme väärin jaettua rakkautta ja uskomme uskonnollisuutta.

Myös aito pyhitys on Kristuksen teko. Siinä tulemme hänen jumalallisesta luonnostaan osallisiksi ja pelastumme maailman turmeluksesta (2. Piet. 1:4). Tällöin Kointähti jo nyt asuu ja vaikuttaa sydämissämme (2. Piet. 1:19).

Uskova on jo nyt päivän lapsi (1. Tess. 5:8,9) mutta odottaa samalla Kointähden koittamista. Valvominen ei ole ahdistavaa kiristämistä, vaan lepoa Kristuksessa ja tilan antamista Hänen vaikutukselleen. Tällä vanhurskauden ja pyhityksen pohjalla uskon saavani Kointähden.

Juhani Kuosmanen