Kasteen haudasta ylösnousemustoivoon – Vesi sinetöi Jumalan ja ihmisen liiton

Kasteella on keskeinen asema Uuden testamentin opetuksessa. Se liittyy saumattomasti pelastus- ja seurakuntaoppiin. Siksi kaste on muutakin kuin yksilön harkinnanvarainen kysymys. Uuden testamentin sanomasta ei voi päätellä, että varhaisessa kristillisyydessä olisi tunnettu kastamattomia ja seurakunnattomia kristittyjä.

Kaste ei saa aikaan uskoa eikä usko synny ihmisen päätöksenä. Usko ja Jumalan lapseus ovat Jumalan suvereenia työtä ja syntyvät julistetun ja vastaanotetun evankeliumin vaikutuksesta.(1) Kaste on sen välitön seuraus. Usko ja kaste kulkevat rinnakkain ja toisiinsa liittyneinä eivätkä erkane toisistaan tai muuta järjestystään: Usko siirtää ihmisen Kristuksen yhteyteen. Kaste tapahtuu uskon ehdon toteuduttua.

Seurakunnallinen uskon yhteys, jonka merkitys länsimaisen individualismin myötä usein on hämärtynyt, oli apostolisen ajan uskoville luonnollinen uskon ja kasteen seuraus. Yhdysvaltalainen professori ja baptistiteologi S. Mark Heim esittääkin kristittyjen yhteyttä käsittelevässä artikkelissaan, että kristittyjen välisessä kastekeskustelussa on ensisijaisesti kyse erilaisista seurakuntakäsityksistä. Hänen mukaansa baptistit puhuvat mieluummin kristillisen initiaation kokonaisuudesta (usko, kaste, ehtoollinen) kuin pelkästä kasteeseen pohjautuvasta yhteydestä, jota vanhat kirkot korostavat.

Kristuksen univormuun pukeutumista

Kasteen tunnustusluonteesta kertoo Paavalin käyttämä kuva: ”Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne.”(2) Henkilökohtaisesti muistan elävästi tähän raamatunkohtaan liittyvän kehotuksen, jonka nuori evankelista Matti Vuorinen antoi meille, jotka 1960-luvun puolivälissä valmistauduimme kasteelle Kälviän Klapurinjärvellä: ”Uskoon tullessanne olette saaneet Kristukselta vanhurskauden valkeat vaatteet – ne ovat olleet teillä jo mukana. Mutta nyt te julkisesti pukeudutte Kristukseen – vaatteet ovat tästä lähtien aina yllänne.”

Syntiinlankeemuksen kautta ihminen menetti alkuperäisen kirkkautensa, jolla Jumala oli hänet seppelöinyt.(3) Uskon kautta Kristus asettuu asumaan uskovan sydämeen ja tuo sinne kirkkautensa ja vanhurskautensa: ”Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun uskotte...”(4) Kaste todistaakin näkyvästi siitä lahjavanhurskaudesta, joka uskon kautta on tullut ihmisen osaksi.

Vaatteet merkitsivät antiikin ajassa hyvin paljon ja niistä pystyi päättelemään henkilön aseman. Kaste vakuuttaa asemastamme Kristuksessa. Ulkoisen univormun tavoin kaste todistaa myös vallanalaisuudesta: uskova tunnustaa kuuluvansa Kristukselle ja palvelevansa häntä. Pastori Peter Halldorf kirjoittaa kastetoimituksista 300-luvun Milanossa. Siellä uskovat upotuskasteen jälkeen puettiin valkeisiin vaatteisiin, joita monet saattoivat pitää vielä pitkään kasteen jälkeenkin. Vaatteet kertoivat uudesta elämästä ja identiteetistä.

Kristukseen tunnustautuminen ei ole vain älyllistä totena pitämistä, vaan myös kaiken sen hengellisen rikkauden omistamista, jota yhteys Kristuksen kanssa ja hänen vallanalaisuutensa merkitsee. Perinteisesti helluntaiseurakunnissa kaste on nähty kuuliaisuuden askeleena. Vallanalaisuuden näkökulmasta se voidaankin nähdä sellaisena, mutta siihen ei liity – niin kuin joskus on väitetty – minkäänlaista omaa suoritusta tai tekoa Jumalalle. Tunnustamista ei tule myöskään nähdä ainoastaan kertakaikkisena tapahtumana vaan jatkuvana ja syvenevänä prosessina. Kasteelle menevän usko voi olla vielä orastavaa, mutta kasvaa hänen tunnustuksensa myötä.

Valoisan tulevaisuuden odotusta

Paavalin käyttämä rohkea hautaus- ja ylösnousemuskuva avaa monia ulottuvuuksia kasteen luonteesta: ”Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.”(5) Kasteen liittäminen hautaamiseen ja ylösnousemiseen liittyy arjenläheisesti kristityn uuteen elämään, mutta kertoo samalla alkuseurakunnan uskovien keskuudessa voimakkaana eläneestä toivosta.

Kaste ilmentää sitä todellisuutta, jonka uskova on saanut kokea uudestisyntymässä. Kaste hautana vahvistaa sen, että vanha syntielämä ja lain teot ovat saaneet tuomionsa. Niiden sijaan uskova on päässyt osalliseksi uudesta elämästä, jossa vaikuttavana voimana ei ole hän itse, vaan hänessä vaikuttava ylösnoussut Kristus. Maahan heitetyn siemenen tavoin elämä voittaa oman heikkouden ja tappioidenkin keskellä. Uskonelämä ei näin ollen ole sääntöjen täyttämistä tai riman ylittämistä vaan elämää Ylösnousseen yhteydessä. Kasteen kautta avautuu pyhityselämä Jumalan voimassa.

Kasteen liittäminen ylösnousemukseen oli alkukristityille sekä täyttymyksen että odotuksen sävyttämä uskontunnustus. He ilmaisivat kasteessa uskonsa ristillä kuoleman voittaneeseen ja ylösnousseeseen Jeesukseen. Samalla he sanoutuivat irti saddukeusten opista ja materialismin näköalattomuudesta uskomalla Jeesuksen tulemukseen ja ruumiin ylösnousemukseen. Kaste oli heille tunnustautumista kristilliseen toivoon ja vihkiytymistä Jeesuksen tulemukseen, jota he ikävöiden odottivat. Kasteen avaaman valoisan tulevaisuuden odotuksen tulisikin aina liittyä kastetapahtumaan ja kastetun koko elämään.

Pelastavan sopimuksen hyväksymistä

Pietari tuo kasteeseen ulottuvuuden, joka oikein ymmärrettynä antaa uskovan elämään erityistä uskon rohkeutta: ”Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Kristuksen ylösnousemus.”(6)

Pietari viittaa tässä yhteydessä lopulliseen pelastukseen.

Se on mahdollinen Jumalan tekemän liiton kautta, josta kaste konkreettisella tavalla todistaa. Eräät teologit ovatkin kiinnittäneet huomiota siihen, että liitoksi (vanhassa käännöksessä ”pyytämiseksi”) käännetty alkukielen sana "eperotema" ja vastaava latinankielinen sana "stipulatio" olivat arkikielessä käytettyjä käsitteitä. Mikä tahansa sopimus tuli voimaan vasta sitten, kun pyyntöön, kysymykseen tai sopimukseen oli vastattu selkeällä tavalla. Lutheria lainaten Jumalan tarjoama liitto on ”iloinen vaihtokauppa”, jossa Jumala ottaa pahuutemme, syntimme ja kuoleman ja me saamme häneltä hyvyyden, vanhurskauden ja elämän. Tästä vaihtokaupasta kaste todistaa. Kaste kytkeytyy kiinteästi syntien anteeksiantamiseen, sekä kertakaikkisena että jatkuvana prosessina.(7)

Kaste muistuttaa siis Jumalan solmimasta liitosta, johon kastettu omalta puoleltaan on tunnustautunut ja tunnustautuu koko elämänsä ajan. Kasteeseen liittyvä ajatus hyvän omantunnon liitosta tai hyvän omantunnon pyytämisestä onkin tekijä, jolla on uskoa varjeleva vaikutus. Yhteys Jumalan kanssa ei perustu uskovan onnistumiseen, ei sydämen palavuuteen eikä mihinkään ihmisen puolelta esitettävään näyttöön. Kyse on yksinomaan Jumalan armotyöstä ja hänen horjumattomasta uskollisuudestaan, joka ylittää kaiken inhimillisen käsityskyvyn.

Armoon uppoutumista

Veteen upottaminen kasteen ulkoisena muotona kertoo vakuuttavalla tavalla kasteen hengellisestä olemuksesta. Vanhurskautettuna uskova on täydellisesti Jumalan pelastavan armon ympäröimä. Kastevesi, joka ympäröi kastettavan joka puolelta, todistaa Jumalan armon täydellisyydestä ja kaiken kattavuudesta. Paavali sanoo Kolossalaiskirjeessä, puhuttuaan vähän aikaisemmin kasteen haudasta: ”Tehän olette kuolleet, ja teidän elämänne on Kristuksen kanssa kätketty Jumalaan.”(8) Upotuskasteessa sisäinen tapahtuma saa vahvistuksen ja näkyvän merkin ulkoisen tapahtuman kautta.

Upottamista pidettiinkin kristikunnassa niin olennaisesti kasteeseen liittyvänä ominaisuutena, että se säilyi vallitsevana käytäntönä yli tuhat vuotta. Vielä nykyisinkin idän kirkko kastaa upottamalla, ja upotuskaste on uudelleen valtaamassa alaa koko kristikunnassa.

Helsingin Saalem -seurakunnassa kasteallas sijaitsee ikkunaan upotetun ristin ja sen alla olevan rosoisen kallioseinän juuressa. Kastetoimituksen aikana ristiltä valuu vesi kastealtaaseen. Se kertoo ristiltä vuotavasta armosta, johon syntinen ihminen ilman mitään omaa ansiotaan saa kätkeytyä. Seurakuntaa palvellessani muistutin usein kasteelle meneviä siitä, että niin kuin kastevesi hetkeksi kätkee heidät sisäänsä, Jumalan armo ympäröi heidät – ei vain tässä hetkessä vaan koko elämän ajaksi.

Vaikka kasteesta käytetyt vertauskuvat avaavatkin monia ulottuvuuksia sen merkityksestä, niin jokaisen kastetta tutkivan on tunnustettava, että kasteen syvin merkitys jää ihmiselle salaisuudeksi. Meille riittää tietoisuus siitä, että Jeesus Kristus on kasteen asettanut, ja sellaisena se liittyy Jumalan pelastustyöhön.

Viitteet:

1) Ap. t. 15:7-8. 2) Gal. 3:27. 3) Ps. 8:6; Room. 3:23. 4) Ef. 16–17; Room. 3: 24. 5) Room. 6:3-4. 6) 1. Piet. 3:21. 7) Ap. t. 2:38; 1. Joh. 1:7. 8) Kol. 3:3.

Kirjallisuutta:

Ev.-lut. kirkon ja helluntaiherätyksen yhteisen neuvottelukunnan muistiot kastekeskusteluista. 2004.
Pekki, Veikko: Raamattu ja kaste. RV-kirjat. 1994.
Root, Michael; Saarinen, Risto: Baptism & the Unity of the Church. World Council of Churches. 1998.
Sondheimer, Friedrich: ”…und liessen sich taufen”. Dynamis–Verlag. 1981.

Klaus Korhonen

Ristin Voitto -lehden artikkeli.
Tilaa RV-lehti >>