Evankeliointi: Rinnalla kulkevaa johdattamista

Evankelioinnin perusresepti on yksinkertainen: rukoile, pane jalat rukousten alle, kerro evankeliumi yksinkertaisesti ja johda henkilö Jeesuksen luo. Vuosia sitten kuulin eräästä amerikkalaisesta seurakunnasta, jossa pastori oli irtisanoutunut turhautuneena työstään ja odotteli vain työsuhteen päättymistä. Eräänä päivänä toimistoon soitti nainen, joka pyysi pastoria tulemaan kiireesti rukoilemaan soittajan naapurin rouvan puolesta. Tämä halusi tulla uskoon. Pastori lupasi tulla pikimmiten. Puhelin päätyttyä pastori koki Pyhän Hengen puhuvan hänelle: ”Et saa mennä. Olet tarpeeksi kauan varastanut sielujen voittamisen ilon seurakuntalaisiltasi. Ilmoita soittajalle, etten minä anna sinulle lupaa mennä. Mutta neuvo hänelle, mitä hänen on tehtävä.”

Pastorille soittanut nainen sai rimakauhun. ”En minä osaa. En ole koskaan rukoillut pelastusta etsivän puolesta”, hän valitti. Pastori kertoi, kuinka toimia, rukoili naisen kanssa ja jätti tilanteen Herran haltuun. Vajaan tunnin kuluttua toimiston ovikello soi. Ovella oli kaksi naista, joista toinen oli tämä soittaja. Hän ei ollut pysyä nahoissaan, kun hän riemuissaan kiljaisi heti oven auettua: ”Se toimi!” Sitten hän kertoi, että naapurin rouva ei ollut vain tullut uskoon vaan oli täyttynyt Pyhällä Hengelläkin. Siitä alkoi seurakunnassa herätys, ja pastori perui irtisanomisensa.

Tuon kertomuksen innoittamana aloin opettaa seurakuntalaisille sielujen voittamisen periaatteita. Muutama vuosi sitten koin syvää tyydytystä vieraillessani kyseisessä seurakunnassa: yksi jäsenistä tuli kertomaan, että hän oli tehnyt juuri niin kuin olin opettanut ja naapuri oli tullut uskoon!

Aloita rukoilemalla

Uskoon johdattamisessa on neljä askelta, joista ensimmäinen on rukous. Ei kuitenkaan riitä, että me sanomme Herralle: ”Sinä tunnet sen sukulaisen, perheenjäsenen, naapurin, työtoverin tai tuttavan; mene ja pelasta hänet!” Lähetyskäskyssä[i] Jeesus neuvoo nimenomaan tekemään toisin päin: meitä kehotetaan menemään.

Toinen askel onkin meneminen ihmisen luokse. Voimme itse kukin kokea johdatusta evankelista Filippoksen tavoin. Apostolien teoissa kerrotaan, kuinka Pyhä Henki ohjeisti Filipposta hänen nähtyään etiopialaisen hoviherran: ”Käy luo ja pysyttele lähellä noita vaunuja”.[ii] Tämän ohjeen toteuttamiseen on yhtä monta tapaa kuin meitä ihmisiäkin ja niitä, joiden luokse meitä johdatetaan.

Filippoksen kokemus antaa meille esimerkin tilannetajuisesta toiminnasta. Hoviherra oli etsijä, joka luki Jumalan Sanaa. Filippos kysyi hienovaraisesti, ymmärsikö hoviherra lukemansa. Syntyi luottamus, joka avasi Filippokselle mahdollisuuden nousta vaunuihin ja vastata keskustelukumppanin kysymykseen. Tämä kolmas askel päätyi siihen, että pitkämatkainen evankelioitava ymmärsi pelastuksen tien.

Viimeinen askel on teorian siirtäminen käytäntöön. Hoviherra tunnusti uskonsa ja Filippos kastoi hänet. Kertomukseen sisältyy myöskin Jumalan osuus, se tärkein. Uudestisyntyminen on Jumalan teko. Evankelioimisessa ei ole kyse pelkästään opeteltavissa olevasta tekniikasta. Kysymyksessä on jumalallinen periaate, jonka toteuttamisessa meitä johdatetaan.

Ihmisen on ymmärrettävä syntisyytensä

Vaikka pelastuksen tausta on ihmisen syntisyys, taitamattomasti siitä päästä aloitettu opetus saattaa sulkea vastaanottimen. Näin on varsinkin, jos viestimme alkaa tyyliin: ”Jos ei tuo sinun tupakkasi sammu etkä lopeta tipotteluasi, olet helvetin oma”.

Kaikki tuo on kyllä totta, mutta kadottava syntisyys on paljon muutakin kuin näkyvät paheet, jokin yksittäinen teko tai kieroutunut käyttäytymismalli. Ongelma on ihmisen totaalisesti sijoiltaan mennyt jumalasuhde. Syntiinlankeemuksessa ihminen joutui eroon Jumalasta ja ero on niin täydellinen, että Raamattu vertaa sitä kuolemaan.[iii] Synnin vuoksi ihmistä uhkaa Jumalan tuomio.

Tämä on pelastushistorian lähtötilanne. Se ei ole evankeliumia, mutta sen kertominen ja ymmärtäminen on oleellinen osa ihmisen pelastusoperaatiossa. Sen tunnustamisesta alkaa uuden tien löytyminen.

Varsinainen yllätys, jopa joidenkin mielestä suuri vääryys, on se, että Jumala rakastaa langennutta ihmislasta. Tämä viesti on sama kaikille ihmisille. Luojamme haluaa mustasukkaisen kiihkeästi jokaisen meistä takaisin yhteyteensä.[iv]

Koska vanhurskas Jumala ei voi katsoa ihmisen kapinaa läpi sormiensa, ja koska tuomion kohdistaminen ihmiseen tarkoittaisi Jumalan rakkauden kohteen, ihmisen, tuhoutumista, Jumala oli jo ennen luomista suunnitellut pelastuksen meitä langenneita varten. Hän lähetti Poikansa, Jeesuksen, ihmisenä maailmaan meidän tähtemme tuomittavaksi.[v]

Jeesus otti meidän tuomiomme päällensä, kun hänet ristiinnaulittiin, ja hän lahjoitti meille oman kelpoisuutensa, synnittömyytensä ja täydellisyytensä. Usko Jeesukseen ja hänen nimeensä on avannut meille iankaikkisen elämän oven.[vi] Tämän tutun perusevankeliumin nojalla kaikilla uskovilla on valtuutus julistaa, että Jumala on Kristuksessa sovittanut jokaisen ihmisen rikkomukset ja siirtänyt ne pois.

Tunnustus konkretisoi uskon

Meiltä ihmisiltä Jumala odottaa pelastustekonsa tunnustamista ja vastaan ottamista. Muuten se täydellisyydestään huolimatta jää turhaksi. Ihmisen on uskallettava elämässään astua sydämen uskon mukaiselle tunnustuksen tielle.[vii]

Eräällä Israelin-matkalla yksi ryhmäläinen kertoi olleensa koko elämänsä ”jumalinen” ja ikävöineensä pelastusta, mutta kokeneensa kaiken aikaa, että häneltä puuttui jotakin. Hän myös tunsi evankeliumin ja uskoi siihen. Kysyin häneltä, onko hän missään elämänsä vaiheessa tietoisesti tunnustanut Jeesuksen Herrakseen. Sitä hän ei ollut tehnyt. Kysyin, tahtoisiko hän siinä hetkessä ottaa Jeesuksen Herranaan ja Vapahtajanaan elämänsä valtiaaksi. Hän tahtoi. Samana iltana hän onnellisena kertoi ryhmälle, että nyt hän oli lopulta löytänyt sen, jota oli koko elämänsä etsinyt.

Uskon, että sydämen usko kyllä riittää autuuteen, mutta elämä ilman sisäistä rohkeutta täysin turvautua Kristuksen ansioon on pitkän päälle rasittavaa. Siksi tunnustautuminen on ihmiselle itselleen tärkeä.

Edellä kerrottu esimerkki havainnollistaa myös sitä, kuinka kaikki eivät osaa oma-aloitteisesti, etiopialaisen hoviherran tavoin, ottaa ratkaisevaa askelta. Varmistuttuamme, että ystävämme on ymmärtänyt evankeliumin, meidän onkin hyvä siirtää vastuu hänelle itselleen ja kysyä, uskooko hän, että Jeesus on kuolemallaan maksanut myös hänen syntivelkansa ja saanut aikaan Jumalan täydellisen hyväksymisen myös hänelle.

Jos vastaus on myöntävä, seuraava kysymys on, haluaako hän antaa itsensä Jeesuksen johdettavaksi ja seurata häntä koko ajallisen elämänsä.

Yli kolmekymmentä vuotta sitten vihkikurssilla Kaggeholmin kansankorkeakoulussa Ruotsissa meille opetettiin avioliiton perusteita. Opettaja kertoi, että häätilaisuudessa molemmilta on kysyttävä, tahtovatko he ottaa puolisoksensa juuri sen henkilön, jonka kanssa he seisovat vihkipaikalla. Kun molemmat ovat vastanneet myöntävästi, heidät on julistettava puolisoiksi. Nämä ovat ainoat lain vaatimat yksityiskohdat.

Pelastuksen vastaanottamisessa pätee sama: Jeesus on jo taivaassa ilmoittanut tahtovansa pelastaa jokaisen ihmisen.[viii] Tahtonsa hän on sinetöinyt tulemalla taivaasta synnin maailmaan ja kuolemalla viattoman uhrikuoleman rakastamansa ihmisen tähden. Nyt kysytään toisen osapuolen tahtoa.

Jumalasuhde hengittää rukouksessa

Jos joku ei tahdo tehdä uskonratkaisua, uskovan ei tule häntä painostaa. Meidän tulee jatkaa esirukousta ja pysytellä ”lähellä vaunuja”. Vilpittömän toiminnan tuloksena taivaassa voi olla monia, joiden sydämiin me kylvimme, mutta toinen sai leikata sadon. Kaikkia ei ehkä saatu siunata seurakuntaan lainkaan tässä ajassa.

Mutta kun joku, jota olemme neuvoneet, rohkaisseet ja opettaneet, haluaa lähteä Jeesusta seuraamaan, taivaassakin syntyy suuri ilo,[ix] saati sitten vajavaisen auttajan sydämessä.

Itselläni on tuollaisessa tapauksessa tapana toimia niin, että ehdotan rukoilemista yhdessä, ja usein pyydän asianomaista omin sanoin kertomaan Jeesukselle asiansa. Joskus rukoillaan yhdessä ns. syntisen rukous, jossa henkilö uskovan toverinsa johdattamana tunnustaa ymmärtävänsä, että on kadotettu syntinen, jota Jumala on kuitenkin rakastanut lähettämällä Poikansa ja tällä tavoin hankkinut hänelle iankaikkisen elämän. Nyt hän haluaa ottaa Jeesuksen vastaan ja kiittää häntä hänen armostaan.

Toisinaan henkilö rukoilee uskoontulorukouksen yksin. Lukuisat ovat ne tapaukset, jolloin yksinäisyydessä on polvistuttu ja käännytty armoa anomaan ja saatu.

Tapahtuipa Jeesukseen turvautuminen missä ympäristössä tahansa, prosessi ei pääty vielä siihenkään. Siitä alkaa elämänpituinen taival yhdessä Jeesuksen kanssa. Itse olen yleensä kädestä pitäen toivottanut henkilön tervetulleeksi Jumalan valtakuntaan. Sitten olen antanut muutaman muistojakeen Raamatusta, esimerkiksi Joh. 6:37–38 tai 1. Joh. 5:13, ja neuvonut rukouksen ja Raamatun lukemisen sekä uskovien yhteyden merkityksen.

Yksi nyt jo vuosikymmenet seurakunnallisessa vastuussa toiminut ystävä kertoi, kuinka henkilö, joka hänet auttoi taivastielle, kävi kuukausien ajan päivittäin häntä tapaamassa ja aina jätti paperilapun, jossa oli Raamatun jakeita. Ilman tätä ensiaskeleissa rinnalla kulkemista ystäväni ei olisi ehkä selvinnyt. Kuin kaupantekijäisinä uskoon tulleella oli ainakin yksi toimiva ihmissuhde valmiina hänen tullessaan seurakuntaan.

Viitteet:

1) Matt. 28:20. 2) Ap.t. 8:26–39. 3) Jes 59:2; 1. Moos. 2:17; Ef. 2:1. 4) Joh. 3:16; Jaak. 4:5. 5) Joh. 3:16; Hepr. 2:14–15. 6) Joh. 3:16; Hepr. 10:19; 2. Kor. 5:19–20. 7) 2. Kor. 6:1–2; Room. 10:9–10. 8) Hepr. 10:5–10. 9) Luuk. 15:10.

Pauli Karppinen

Ristin Voitto -lehden artikkeli.
Tilaa RV-lehti >>