Minä ihminen: kuvasi kaltainen
Vaihdetaan kielikuvaa. Kristillinen visio ihmisestä on kadonnut lippulaivan maston taivoin horisontin taakse näkymättömiin emmekä saata nähdä, mihin suuntaan Jeesuksen seuraajan tulisi seilata. Näyn kirjaileminen tunnistettavaksi amiraalin lipuksi, joka kertoo, mitä merkitsee olla ihminen, antaa suunnan kristityn elämäntavalle. Seemiläinen käsitys ihmisestä Jumalan kuvana, imago Dei, on vuosituhansien ajan noussut salkoon kulkusuunnan merkiksi.
Kenelle verosi maksat?
Jeesus kohtasi moniarvoisen Rooman imperiumin ja Jumalan valtakunnan välisen kitkatilan, kun häneltä kysyttiin: ”Onko oikein, että maksamme keisarille veroa, vai ei?”[i] Hänelle louhittiin samalla sekä poliittista että juutalaisen uskon harjoittamiseen kohdistunutta hautaa. Jos Jeesus olisi vastannut "ei", häntä olisi voitu syyttää poliittisen levottomuuden kylvämisestä roomalaisia vastaan. Jos hän olisi vastannut "kyllä", hän olisi hylännyt kansansa ja sen arvot.
Veronmaksu pakanoille nosti Jeesuksen aikaisessa juutalaisuudessa esiin kysymyksen Jumalalle kuuliaisuudesta. Se rikkoi juutalaisten käsitystä itsestään Jumalan valittuna kansana, joka on vapaa kunnioittamaan ainoastaan Jumalaa. Tyypillinen keskustelu koski sitä, oliko luvallista edes käyttää roomalaista rahaa. Vähintään temppelin toimituksia varten raha vaihdettiin, ja pappisluokka rikastui rahanvaihdon kiskuritoiminnan vuoksi Jeesustakin kuohuttaneella tavalla. Muun muassa näistä syistä jotkin kiihkoilevat kansanosat vastustivat roomalaista rahataloutta.
Myöhemmin ylipappi Kaifas ja hänen seurueensa syyttivät ristiinnaulitsemiseen johtaneissa kuulemisissa Jeesuksen sekä pilkanneen Jumalaa[ii] että kieltäneen keisarillisen veronmaksun[iii]. Jeesuksesta tehtiin sekä roomalaisten että juutalaisen vihollinen.
Jeesuksen vastaus kysymykseen veroista nousi juutalaisesta tarinakulttuurista ja taltutti vastakkainasettelun. Hän pyysi näytille denaarin rahan ja kysyi, kenen kuva ja nimi kolikossa näkyivät. Vastaus oli: Keisarin. Sitten Jeesus esitti haasteen: ”Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu.”[iv] Kolikkoon oli lyöty keisarin kuva ja nimi, joten kielikuva muistutti ihmiseen painetusta, luomisessa asetetusta Jumalan kuvasta.
Jeesus puhui aikalaistensa kieltä, jota juutalainen yleisö ymmärsi. Jumalan kuvan havainnollistava rinnastaminen johonkin ihmiskäden luomukseen saattoi olla peräisin kuuluisalta, ennen Jeesusta Jerusalemissa vaikuttaneelta rabbi Hilleliltä. Hillelin tiedetään todenneen, että jos ihmiset kunnioittavat kuninkaan kuvia pesemällä patsaita, samalla tavoin Jumalan kuvaksi luotu ihminen kunnioittaa Luojaansa peseytymällä.[v] Viittaus liittyi juutalaisiin puhdistusmenoihin, mutta muistuttaa Jeesuksen lausahduksen kannalta tärkeästä rinnastuksesta kuninkaan ja Jumalan kuvan välillä.
Muutamat myöhemmät juutalaiset vertauskuvat hyödynsivät kuvan, kolikon, kuninkaan ja Jumalan välistä havainnollistavaa kieltä. Kyseisissä vertauskuvissa kuvaavia ovat rinnakkaisuudet Jeesuksen keskeisimpiin opetuksiin, jotka kertovat, mitä merkitsee olla ihminen. Ajan kulttuurisesta maaperästä voidaan kaivaa esiin todennäköinen taustakertomus, johon kuuluvat suuret eettiset teemat Jumalan kuvasta, lähimmäisen ja vihamiehen rakastamisesta sekä Jumalalle kuuliaisen ihmisen rahankäytöstä. Näiden aihepiirien tarkemmalla avaamisella pääsemme käsitykseen siitä, mitä merkitsee olla Jumalan ihminen Jeesuksen opetuksen mukaan.
Oliko Gandhi oikeassa?
Mahatma Gandhi löysi Vuorisaarnasta ohjeet Intian rauhanomaiselle itsenäistymiselle kristillisestä Britannian imperiumista. Hän siteerasi Kristusta niin usein, että lähetystyöntekijä E. Stanley kysyi: ”Herra Gandhi, vaikka useasti lainaatte Kristuksen sanoja, miksi näyttää siltä, että peräänantamattomasti kieltäydytte tulemasta hänen seuraajakseen?” Gandhi vastasi: ”En minä Kristusta vastusta. Rakastan Kristusta. On vaan niin, että monet teistä kristityistä olette toisenlaisia kuin Kristus. Jos kristityt eläisivät todella Kristuksen opetusten mukaisesta, kuten Raamatusta löytyy, koko Intia olisi nykyään kristitty.”
Onko Gandhin arvio länsimaalaisesta kristillisyydestä oikeassa? Lieneekö kristittyjen rakkaudettomuus ja tekojen kylmyys toisinajattelevia ja -eläviä kohtaan syy kristinuskon voimattomuuteen?
Gandhin käyttämä kielikuva on voimallinen. Ruusu ei saarnaa. Sen yksinkertainen tehtävä on levittää kauneuttaan ja tuoksuaan. Tuoksu ruusun ominaislaatuna on itsessään saarna. Usko ilman sille olennaista kauneutta ja tuoksua työntää kenet tahansa pois luotaan. Usko ilman tekoja on kuollut. Rakkaus lähimmäiseen murtaa kenet tahansa.
Rakkaus suojaa kuvaa pilaantumiselta
Imago Dei -periaate näyttelee keskeistä osaa suurissa juutalaisissa eettisissä käskyissä, jotka perustuvat luomiskertomukseen.[vi] Sekä Jeesus että Hillel väittivät, että Toora on täytetty yhdessä sen käskyistä: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Käsky perusteltiin korkeimmalla mahdollisella auktoriteetilla: ”Minä olen Herra.”[vii] Käsky liitettiin myös tärkeään uskontunnustukseen shemaan, jonka selittävä osa kehotti rakastamaan Jumalaa kaikesta mielestä, sielusta ja sydämestä.[viii]
Kuten todettu, juutalaisille Jumalan kunnioittamisen sitominen lähimmäisenrakkauteen perustui siihen, että ihminen kantaa olemuksessaan Jumalan kuvaa. Myöhemmät viisaat, muun muassa rabbi Akiva, kiteyttivät viisausperinteen seuraavasti: ”Yhä suurempi on rakkaus, joka hänelle [miehelle] tehtiin tiettäväksi, että hänet luotiin Jumalan kuvaksi.”[ix]
Ihmiselämän kokemuksesta tiedämme, että rakkaus on herkkä pilaantumaan, elleivät muut hyveet varjele sitä. Maallistuneen kristinuskon väite siitä, että lähimmäisenrakkauden vaatimus johtaa esimerkiksi toisiaan rakastavien homoparien avioliittopyrkimysten hyväksymiseen, saattaa kuulostaa ensi kuulemalla hyvältä. Useat näkevät, että väite on lähimmäisenrakkauden periaatteen looginen lopputulos.
Jeesuksen opetusten valossa on muistettava, että rakkauden kaksoiskäsky rakastaa lähimmäistä niin kuin itseä ja rakastaa Jumalaa varjelee vastavuoroisuudellaan rakkauden voimaa tältä pilaantumiselta.[x] Jos rakkaus Jumalaan ei ohjaa meitä tarpeidemme toteuttamisessa oikeaan suuntaan, rakkauden inhimillisen puolen on mahdollista kääntyä käsissämme epäjumalaksi. Erityisesti Jeesuksen opetuksessa tämä näkyi hänen puheessaan Jumalan ja rahan välisestä suhteesta. Jeesus varoitti, ettei ihminen voi palvella kahta herraa – Jumalaa ja mammonaa. Toista hän on kunnioittava ja toista vihaava.[xi]
Mikä tahansa kauniskin asia ruoasta seksiin ja lopulta vinksahtaneet oppipainotukset voivat kääntyä epäjumalaksi, ja Luoja Jumalan kuva ja kunnia vaihtuu luodun palvonnaksi.[xii]
Läpi kristillisen historian useat kristilliset ajattelijat ovat kiteyttäneet Jumalan kuvan korruptoitumisen mekanismeja ihmisessä. Martti Luther määritti Isossa katekismuksessa ensimmäistä käskyä kommentoidessaan, että ”pelkkä sydämen usko ja luottamus luovat sekä Jumalan että epäjumalan”. Teologi ja C. S. Lewis -tutkija Jason Lepojärvi puolestaan on kristallisoinut kristillisen ajatuksen rakkaudesta lewisläisin sanankääntein: ”Jumala on rakkaus, mutta rakkaus jumalana on demoni.”
Suhteutettuna rahaan rikkauden tavoittelu ahneuden ilmenemismuotona on epäjumalanpalvontaa. Menneet, suuret kristityt ajattelijat ovat tietoisesti pyrkineet välttämään tätä ansaa. Esimerkiksi tunnettu kristitty ajattelija ja kirjailija C. S. Lewis lahjoitti mittaamattomat kirjatulonsa pois tulematta koskaan rikkaaksi. Metodismin perustaja John Wesley opetti ansaitsemaan niin paljon kuin mahdollista, jotta voisi lahjoittaa pois niin paljon kuin mahdollista. Jeesuksen kohtaaman rikkaan nuorukaisen tavoin harva rikkauksia haalinut kuitenkaan pystyy tämänkaltaiseen etiikan harjoittamiseen ja saattaa jäädä rahoineen kiinni Jumalan valtakunnan kynnykselle. Toisaalta pelastuminen on ihmisen luonteelle mahdotonta, mutta Jumalalle se on mahdollista.[xiii]
Radikalisoitunut lähimmäisenrakkaus
Kymmenestä käskystä ensimmäisen valossa kaikki synnit eivät ole tasa-arvoisia. Epäjumalanpalvelus on synneistä suurin ja vakavin. Se lähtökohtaisesti rikkoo itse Jumalaa vastaan.[xiv] Kuinka Jeesusta seuraavan ihmisen tulisi elää suhteessa niihin, jotka näyttäisivät elävän epäjumalanpalveluksessa?
Käskyä rakastaa Jumalaa vartioi myös toisin päin käsky rakastaa lähimmäistä. Useiden hengellisyys unohtaa sen, että rakkaus Jumalaan ilmenee ensisijaisesti hyvyytenä kaikkia ihmisiä kohtaan. Jeesus radikalisoi Vanhan testamentin lain tulkinnan tähdätäkseen siihen, että rakkaus lähimmäiseen, jopa viholliseen, täyttää lain merkityksen.[xv] Jeesus haastoi seuraajiaan olemaan täydellisiä taivaallinen Isän tavoin, mikä tarkoitti armon auringon paistamista elämämme kautta niin hyville kuin pahoillekin.
Elämme ajassa, jossa kristityt jopa provosoituvat vihapuheisiin esimerkiksi sukupuolisuuntautumista koskevissa keskusteluissa. Jeesuksen ajattelun mukaan jokainen ihminen kantaa kuitenkin itsessään Jumalan kuvaa - keisari, roomalainen veronkantaja ja syntinen. Rakkaus lähimmäiseen on näin radikaali: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta.[xvi] Rakkaus ilman hyviä tekoja vihamiehiä kohtaan on pelkkiä tyhjiä sanoja.
Viitteet:
1) Luuk. 20:22. 2) Matt. 26:65. 3) Luuk. 23:2. 4) Luuk. 20:25. 5) Leviticus Rabbah, Lev 34:3. 6) 1. Moos 1:27. 7) 3. Moos 19:18. 8) 5. Moos 6:4,5. 9) M. ‘Avot iii, 14. 10) Matt. 22:34–40. 11) Matt. 6:24. 12) Room. 1:18–32; Fil. 3:18–21. 13) Luuk. 18:18–27. 14) 2. Moos. 2:1-4. 15) Matt. 5:17–48. 16) Matt. 5:44.
Esa Hyvönen
Ristin Voitto -lehden artikkeli.
Tilaa RV-lehti >>