Kristuksen kaltaisuutta ei teeskennellä

Uskoontulo on monelle elämää muuttava kokemus. Yhtä moni on huomannut pian uskoontulonsa jälkeen, etteivät oman luonteen kaikki terävät kulmat tasoittuneet. Onko ratkaisu tässä tilanteessa alkaa noudattaa jotakin kristillistä sääntökokoelmaa, vaikka se tuntuisi elämän voimaa kuluttavalta ja ahdistavalta vankilalta?

Kasvu Kristuksen kaltaisuuteen ei ole vain tyhjiä sanoja. Todellinen muutos on kuitenkin mahdollista vain luonteen uudistumisen kautta.

Lakihenkisyys näkee ongelman oman sydämen ulkopuolella

Maallistuneen nykyajan keskeltä ei löydy tarpeeksi sääntöjä ja konsteja, jotka muuttaisivat ihmisen luonteen ja hänen sydämensä laadun. Helmasyntimme kurissa pitämiseksi voimme laatia itsellemme sääntölistoja tai solmia tilivelvollisuussuhteita läheisen ihmisen tai seurakunnan työntekijän kanssa. Ne eivät kuitenkaan ole ratkaisu syntiongelmaan.

Sääntökeskeisyys tulee esiin helluntaikulttuurissa silloin, kun lakihenkiset ihmiset saavat tyrannisoida seurakuntia ja kontrolloida ihmisiä ohjeistuksillaan. Sääntöihin luottaminen tulee esille esimerkiksi keskustelussa naisten pukeutumisesta seurakunnassa. Aika ajoin joku mies paljastaa sisimpänsä esittämällä naisväkeä koskevia vaatimuksia peittävämmistä vaatteista, jottei kokisi oloaan kiusatuksi. Tällöin mies saattaa siirtää oman syntisen himonsa naisen syyksi ja hurskas toive paljastaakin sääntöjä vaativan ihmisen todellisen sydämen tilan.

Toisaalta naisetkin saattavat paljastaa oman sisimpänsä pukeutuessaan uskaliaasti. Naistenlehtien markkinoima itsetunto perustuu katseita keräävien vaatteiden valintaan ja itsekeskeiseen huomion hakemiseen. On eri asia kaunistautua kuin tyrkyttää itseään muiden katseille. Kauneuden kokemus kuuluu terveeseen omakuvaan, mutta itsekeskeinen ajattelu (”saan pukeutua juuri niin kuin huvittaa”) ja itsetunnon keinotekoinen pönkittäminen ei kuulu kypsän kristityn luonteeseen.

Koska ongelma on ihmisen sydämessä, sitä ei ratkaista pukeutumista koskevilla säännöillä tai puritanistisella pyhityselämällä.

Lakihenkisyys näkee ongelman vain oman sydämen ulkopuolella, olipa kyseessä paljas pinta, viinapullo, verottaja tai oma aviopuoliso. Ihminen heijastaa oman luonteensa kierouden pahojen ajatustensa tai tekojensa kohteeseen, eikä välttämättä tunnista omaa heikkouttaan ja syntisyyttään.

Voitto helmasynneistä ja riippuvuuksista, kuten alkoholismista, seksuaalisesta synnistä, hallitsemattomasta shoppailusta tai peliongelmasta, ei lopulta astu voimaan kuin luonteen syvärakenteissa tapahtuvien elämäntapamuutosten kautta.

Toisaalta säännöillä on myös positiivinen roolinsa muutosprosessissa. Terveellinen itsesuojelu pitää osata erottaa toisiin kohdistuvista vaatimuksista ja lakihenkisyydestä. Esimerkiksi pornoriippuvuuteensa muutosta kaipaavan ihmisen on tärkeä asettaa itselleen rajoja tietokoneen käytön suhteen.

Luonne kasvaa vain harjoittelemalla

Millä tavalla luonnetta sitten voidaan kasvattaa? ”En voi mitään luonteelleni” on usein viesti siitä, kuinka useat sekoittavat luonteen temperamenttiin. Temperamentti on syntymälahja, kun taas luonne on harjoitettavien tapojemme summa. Luonne on kuin harjoitettavissa oleva lihas, joka treenatessa vahvistuu ja muotoutuu. Lihas tekee sitä, mihin se on tarkoitettu.

Raamattu käyttää kielikuvaa sydämestä ihmisluonteen elämää tuottavana keskuksena.(1) Jeesus opetti, että sydämestä lähtevät kaikki pahat ajatukset, siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopaisuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli.(2)

Syntilistat olivat antiikissa esimerkillisiä, eivät kaiken kattavia esitelmiä ihmisen pahuudesta. Syntilistoja luettiin myös käänteisellä tavalla: hyvätkin teot lähtevät ihmissydämestä. Siksi sydäntä on varjeltava ja suunnattava kohden hyvää. Omien ajatusten oikeaan suuntaamiseen kehottaa esimerkiksi Filippiläiskirje: ”ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen”.(3)

Se, onko ihminen varjellut sydäntään ja suunnannut ajatuksiaan oikein, onko hän harjoittanut itsensä hyvään tai pahaan, voidaan nähdä vasta ajan myötä. Yksi pelkurimainen teko ei tee ihmisestä vielä pelkuria, mutta jatkuva vastuun välttely ja hankalista tilanteista pakeneminen osoittaa ihmisen sisäisesti pelkuriksi. Samoin suurenkaan summan kertaluontoinen lahjoitus seurakunnalle ei tee ihmisestä anteliasta, mutta vuodesta toiseen pienestä ansiostaan uhraava osoittaa henkilön anteliaaksi.

Luonne on kuin lihas, jonka harjoittaminen vaatii aikaa.

Kulutuskeskeisessä kulttuurissamme painottuvat elämää muuttavat täsmäkokemukset. Vippaskonsteja vyötärömakkaroiden pysyvään karkottamiseen ei ole: ilman säännöllisen liikuntaharrastuksen oppimista ja ruokailutottumusten muutosta läski tulee äkkiä takaisin. Pysyvään muutokseen tarvitaan pysyvää luonteen muutosta.

Joskus uskoontuloakin kaupataan halvasti kokemuksena, joka muuttaa kaiken kertaheitolla ihmisen elämässä. Kääntymys ei kuitenkaan välttämättä johda kuuliaisuuteen Jumalaa kohtaan niin kuin ei rakastuminenkaan välttämättä johda uskollisuuteen toista ihmistä kohtaan. Rakastuminen on elämää muuttava kokemus, ja sen intensiteetti voi johtaa pariskunnan vannomaan ikuisen rakkauden valat toisilleen. Silti tutkimukset osoittavat, että suomalaistenkin rakkaustarinoista suuri osa päättyy avioeroon juuri uskottomuuden vuoksi.

Elämää muuttavat kokemukset eivät muuta ihmisen luonnetta, mutta parhaimmillaan ne suuntaavat ihmistä kohden uutta. Rakastuminen ei synnytä itsessään luonteen tärkeimpiä ominaisuuksia elämän pituiselle avioliitolle, kuten epäitsekästä rakkautta tai uskollisuutta. Samalla tavoin voimallinen uskoontulo voi päätyä mahalaskuun, jos usko ei tarjoa sytykettä muutoksen syvimmälle tasolle eli luonteen uudistumiselle.

Kristityn vapaus vaatii kypsyyttä

Hengen hedelmän kasvu ja luonteen uudistuminen on mahdotonta ilman tietoisuutta täydellisestä armosta ja rakkaudesta. Langenneelle lakihenkisyys tuottaa lamaannusta, pelkoa, muutosvastarintaa ja elämän voimattomuutta. Pelko paljastumisesta johtaa yhä syvenevään toivottomuuden kierteeseen. Tuomion ja hylkäämisen pelosta emme uskalla hakea neuvottomuudessamme apua.

Evankeliumin tarjoama vapaus sisältää mahdollisuuden epäonnistua ja nousta uuteen kukoistukseen anteeksiannosta ja armosta käsin. Raamatullisessa vapaudessa eläminen on kuitenkin myös vaikea haaste. Yksilökeskeinen kulttuurimme määrittelee vapauden lupana tehdä valintoja oman itsekkyyden ehdoilla. Lakihenkinen seurakuntakulttuuri taas tukahduttaa kristityn vapauden ylikontrolloivilla säännöillä.

Evankeliumi siirtää vastuun ihmiselle itselleen ja antaa uskovalle mahdollisuuden valita Jumalan mielen mukaisesti. Kuten Paavali Roomalaiskirjeessä opettaa, meidän tulee mielemme muutoksen kautta harjaantua arvioimaan, ”mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä”.(4) Aito luonteen kasvu tähtääkin juuri tähän.

Siinä missä hengellisesti nuori, vasta uskoon tullut henkilö tarvitsee sääntöjä ja ulkopuolista ohjausta tukemaan kasvuaan, hengellisesti kypsä henkilö kykenee ottamaan vastuun omasta kasvustaan. Hyveiden harjoittamisen ja luonteen kasvattamisen lopullisena päämääränä on Kristuksen kaltaisuus.

Viitteet:

1. Sananl. 4:24.
2. Mark. 7:1–23; Matt. 15:18–20.
3. Fil. 4:8.
4. Room. 12:2.

Kirjallisuus:

• Havard, Alexandre: Hyvejohtajuus. Julkaistu: www.hyvejohtajuuskirja.fi
• Wright, N. T.: After You Believe: Why Christian Character Matters. Harper-Collins. 2012.

Esa Hyvönen
Kirjoittaja on Keravan helluntaiseurakunnan johtava pastori

Ristin Voitto -lehden artikkeli.
Tilaa RV-lehti >>