Jumalan houkka ei ole hullu

Uskon ja mielenterveyden suhde on monisäikeisyydessään ajattoman ajankohtainen.

Moderniin kertomukseen uskonnosta kuuluvat järkyttävät tarinat lahkojen uhreista ja narsististen johtajien aiheuttamista vuosien painajaisista.

Toiset kertovat pedonmerkkipelkojen aiheuttamista paniikkihäiriöistä, selittämättömistä syyllisyyden ja ahdistuksen tunteista ja viiltävistä häpeämuistoista. Yhtä totta ovat kuitenkin myös muistot riemukkaista lastenleireistä, turvallisesta Jumalasta ja vahvan yhteisöllisyyden tuomasta yhteenkuuluvuuden tunteesta.

”Rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä”

Aihe on tärkeä myös raamattuteologisesti. Pyhään kirjaan tutustuva huomaa nopeasti, että hyvä mielenterveys esitetään yhtenä ihmiselämän tavoitteena läpi koko Raamatun.

Apostoli Paavali kuvaa Jumalan valtakuntaa ja kristillistä tavoite-elämää vahvoilla mielenterveysmyönteisillä ilmauksilla. Hänen mukaansa tämä valtakunta on ”rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä”,[i] ja apostolin esittämä Hengen hedelmien luettelo kuvaa tasapainoista ja henkisesti hyvinvoivaa ihmistä.[ii]

Yhtä lailla henkiseen hyvinvointiin liittyy Jeesuksen opetus siitä, kuinka vanhurskaus punnitaan suhteessa toisiin ihmisiin, ja hänen kehotuksensa seurata uskonnonharjoittamisen hedelmiä.[iii]

Uskon pääasiallisen vaikutuksen tulisi siis olla mielenterveyttä tukeva ja eheyttävä, mikäli yhteisö kulkee Jeesuksen ja Paavalin viitoittamalla tiellä.

Seurakunnissa kuuluukin olla mielenterveysongelmaisia

Samalla on todettava, että eräässä mielessä seurakunnissa kuuluukin olla paljon mielenterveysongelmaisia. On nimittäin luonnollista, että ”kaikki saavat tulla”-periaatetta noudattavat seurakunnat joutuvat kohtaamaan suuren joukon ahdistuneita ja monenlaisista ongelmista kärsiviä ihmisiä.

Erityisen totta tämä on niin sanotusti alempien yhteiskuntaluokkien parissa toimivissa liikkeissä, kuten helluntailiikkeessä, jossa toimintaa jopa usein kohdistetaan nimenomaan näille ihmisille.

Eräs mielenterveyskuntoutujien kanssa toimiva henkilö totesi tämän artikkelin kirjoittajalle, että seurakunta on ainoa normaali-ihmisten paikka, jossa hänen ryhmäläisensä hyväksytään ja toivotetaan tervetulleeksi. Tiedossa on myös lastenpsykiatreja, jotka suosittelevat helluntailaisten lastenleirejä. Myös liikkeen alkoholisti- ja narkomaanityön, KAN-kotitoiminnan, kuntoutumisprosentit ovat moniin muihin hoitoihin verrattuna varsin suuret.

Vaikka etenkään yksittäisistä kommenteista ei voi tehdä kovin laajoja yleistyksiä, nämä havainnot kuvaavat osaltaan helluntaiseurakunnan ja mielenterveysongelmaisten välistä suhdetta.

Vaikka jotkut seurakuntien käytännöt ovat saattaneet pahentaa ihmisten ongelmia, laajasti katsottuna kristilliset seurakunnat tarjoavat muun muassa yhteisöllisyyden muodossa paljon tukea mielenterveysongelmaisille. Tämä näkyy myös tieteellisissä tutkimuksissa.

Kanadalaisen tutkijan Harold G. Koenigin tekemän tutkimuskatsauksen mukaan uskonnollisuus on yhteydessä vähäisempään depressioon, itsemurha-alttiuteen, ahdistukseen, psykoottisiin häiriöihin ja päihteiden väärinkäyttöön.

Koenig kävi läpi 724 määrällistä tutkimusta uskonnon ja mielenterveyden välisestä suhteesta. Hänen mukaansa 66 prosenttia tutkimuksista osoitti myönteisen suhteen olemassaolon, ja lopuissa tutkimuksissa yhteys oli suurimmalta osin neutraali. Vain harvoissa tutkimuksissa uskonnollisuudella oli kielteinen suhde mielenterveyteen. (Koenigin artikkeli on luettavissa julkaisussa Canadian Journal of Psychiatry 54, 2009.)

Psykoottisuutta ei saa hengellistää

Samalla kun monista moniongelmaisista on tullut seurakunnissa kunnon kansalaisia, on seurakunnissa syytä kiinnittää huomiota tiettyihin mielenterveyden kannalta tuhoisiin käytäntöihin. Seuraavassa on käsitelty joitakin lukuisien sielunhoitokokemusten pohjalta esille nousseita ongelma-alueita.

Jo hyvin varhain helluntaiherätyksen historiassa käsite ”sielullinen” havaittiin käyttökelpoiseksi. Tällä tarkoitettiin henkisesti epätasapainoista käyttäytymistä, joka omaksuu karismaattisten ilmiöiden ja lahjojen käytön ulkoisen muodon. Yhtenä vakavana haasteena karismaattisessa kristillisyydessä onkin esimerkiksi se, että psykoosiin sairastuneiden kristittyjen mielen häiriötilaa voidaan pahentaa ruokkimalla sitä hengellisellä retoriikalla.

Samantapainen ongelma on se, jos käytännöillä tai opetuksella rohkaistaan harhaisen maagisten rinnakkaistodellisuuksien luomista ”profeetallisuuden” tai ”hengellisen sodankäynnin” nimissä.

Ympäri vuorokauden ylistävä veli tai demoneja sieltä täältä karkottava sisar eivät siis välttämättä ole voitelussa tai ”ihanan antautuneita” vaan akuutin mielenterveyshoidon tarpeessa.

Raamatullisempaa ja pitkässä juoksussa Jumalan valtakunnan sanomaa paremmin vaalivaa on arvioida ihmisiä ja toimintoja latteasti maalaisjärjellä – ”voitelujen” ja mystisten tuntemusten sijaan.

Uudessa testamentissa tällainen lähestymistapa näkyy esimerkiksi ensimmäisessä Timoteuskirjeessä, jossa Paavali luettelee suuren joukon psykologisia piirteitä, joiden pohjalta seurakunnassa tulisi tehdä muun muassa johtajuusvalintoja.[iv]

”Ei” parantumisen pakolle

Eräs uskon ja mielenterveyden väliseen suhteeseen liittyvä ongelma voi olla myös parantumisen edellyttäminen. Samalla kun kuntoutumista ja eheytymistä on tuettava, pitää hyväksyä myös monien mielen sairauksien parantumattomuus.

Hiljainen ja empaattisen hyväksyvä rinnalla eläminen on monelle parantumattomasti sairaalle ensiarvoisen tärkeää, jotta ahdistusta voidaan edes hieman lieventää. Sairauden runnoma itsetunto ei välttämättä kestä tunnetta siitä, että sairas jollakin tavalla pettää yhteisön olemalla parantumatta.

Jumala ei tässä ajassa paranna kaikkia. Getsemanessa Jeesus kaipasi rinnalleen ainoastaan toista ihmistä – hetkeksi valvomaan[v] – kuvaten näin ihmisen syvää perustarvetta saada toinen ihminen rinnalleen vaikealla hetkellä.

Vierellä valvovien opetuslasten ei ollut tarkoitus ehkäistä ristiinnaulitsemista tai miekkailla väkevästi pimeyden voimia vastaan vaan ainoastaan olla paikalla.

Älkää sammuttako toivoa

Yksi kaikkein laajimmin eri koulukuntien arvostusta nauttivista psykoterapeuttisista teoreetikoista lienee Auschwitzin keskitysleirin kauhut läpikäynyt juutalainen psykiatri Viktor Frankl. Hänen logoterapiana tunnettu suuntauksensa korostaa toivon ja päämäärän merkitystä ihmisen henkiselle hyvinvoinnille.

Kristillisessä sovitussanomassa on paljon tähän istuvia aineksia. Kokonaisvaltainen hyväksytyksi ja rakastetuksi tuleminen piirtyy Jumalan antaman uhrin järkyttävyyttä ja konkreettisuutta vasten. Kuoleman voittava ylösnousemussanoma toimii vastalääkkeenä Saarnaajan kirjan osuvasti kuvaamaa elämän tarkoituksettomuuden tunnetta ja kaiken katoavaisuuden tuomaa ahdistusta vastaan.

Liturgien – olivat he sitten herätyssaarnaajia tai ylistyksen johtajia – tulisi varoa, etteivät he horjuta kuulijoiden pelastusvarmuutta omien päämääriensä, kuten näyttävien alttarihetkien, aikaansaamiseksi. Epämääräisen ahdistuksen ja kohdistamattoman syyllisyyden tunteen viljeleminen on monien julistajien helmasynti, jolla murskataan itsetunto-ongelmien syövereissä kärsivien ihmisten toivo.

Paavalin mukaan profetoiva eli suoraan Hengen vaikutuksen alaisena viestivä ihminen toimii rakennukseksi, kehotukseksi ja lohdutukseksi.[vi] Termit ovat varsin myönteisiä ja antavat ymmärtää, että Jumalan pääasiallinen sanoma seurakunnassa olevalle on lohduttavan myönteinen. Myös Hengen hedelmät sekä rauha ja ilo Pyhässä Hengessä syntyvät sovituksen ja armon sisäistäneessä mielessä eivätkä ahdistussuggestiossa singahtelevien ihmisten pakokauhuisissa päätöksissä.

Epämääräisten ahdistusten langettaminen ei siis näytä täyttävän raamatullista mallia Hengen vaikuttamalle toiminnalle. Ahdistuneen vierelle tulevan Jeesuksen sanat mitä todennäköisimmin olisivat ”tule minun tyköni, sinä raatava ja raskautettu, niin minä annan sinulle levon” eivätkä ”mene pois, sinä laittomuuden tekijä, minä en ole sinua koskaan tuntenut”.

Samalla kun seurakunnat suunnittelevat kasvustrategioita ja keinoja ihmisten tavoittamiseksi, niiden on hyvä pysähtyä ihmisten henkisen hyvinvoinnin äärelle. Toteutuvatko Jumalan valtakunnan ilo ja rauha niiden elämässä, jotka ”on jo tavoitettu” ja joita kohtaan jouluevankeliumin enkelien mukaan Jumalalla on hyvä tahto?[vii]

Viitteet:

1) Room. 14:17. 2) Gal. 5:22. 3) Matt. 7:15–20. 4) 1. Tim. 3:1–6. 5) Mark. 14:32–42. 6) 1. Kor. 14:3. 7) Luuk. 2:14.

Matti Kankaanniemi
Kirjoittaja teologian tohtori ja toimii tutkijana ja Iso Kirja -opiston opettajana.

Ristin Voitto -lehden artikkeli.
Tilaa RV-lehti >>