Miksi pyytäisin anteeksi?

Hyvät ihmissuhteet vaikuttavat suuresti elämänlaatuun. Myönteiset ja toimivat suhteet puolisoon, perheenjäseniin, ystäviin ja naapureihin ovat tärkeitä hyvinvointimme kannalta.

Kriisit ja vastoinkäymiset, kuten sairaus ja työttömyys, ovat kohdattavissa paremmin, kun ympärillä on toimivat ja turvalliset ihmissuhteet. Tutkimusten mukaan keski-ikäisten ihmisten hyvä parisuhde luo yhtä vahvan perustan pitkälle iälle kuin lapsuuden tiiviit perhesiteet.

Suhteet toisiin ihmisiin vaativat kuitenkin jatkuvaa hoitamista ja toisia kunnioittavaa käytöstä. Hyviin ihmissuhteisiin kuuluu myös huonoja hetkiä.

Jumalisuus ilmenee ihmissuhteissa

Uudessa testamentissa kirjoitetaan paljon jumalisuudesta.[i] Tekstit kehottavat harjoittamaan sitä ja harjaantumaan siinä. Yksi keskeinen jumalisuuden osa-alue liittyy juuri ihmissuhteisiin. Ihmissuhteiden hoitamiseen taas kuuluvat oleellisella tavalla anteeksipyytämisen ja -antamisen pohjalta tapahtuva sovinto.

Raamatun kirjoituksista voi havaita mielenkiintoisen seikan: tekstit käsittelevät enemmän anteeksiantamista kuin -pyytämistä. Tästä ei kuitenkaan tule päätellä, että viimeksi mainitulla ei olisi merkitystä.

Vaikka anteeksipyytäminen ei ole välttämätön osa anteeksiantamisen prosessissa, se on ehdottoman tärkeää rikkojan ja vääryyttä kokeneen ihmisen keskinäisen suhteen ennallistamisessa ja sovintoon pääsemisessä.

Uuden luottamuksen alku

Toista osapuolta kohdannut rikkomus johtaa keskinäisen aidon hyväksynnän ja luottamuksen puutteeseen. Niin kauan kuin ihmissuhteita leimaa kaunaisuus, katkeruus ja jopa viha toista ihmistä tai ihmisryhmää kohtaan, osapuolten keskinäiset suhteet eivät voi normalisoitua ilman anteeksipyytämistä.

Kun suostumme pyytämään anteeksi, palautamme rikotun osapuolen omanarvontunteen ja hänen itsekunnioituksensa. Tämä on merkityksellistä yksilön hyvinvoinnin kannalta, koska kun ihminen kokee tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti tai ikään kuin objektina – silloin kun häntä on petetty, syytetty väärin perustein tai häpäisty julkisesti – hän kokee itseensä kohdistuneen väärän käyttäytymisen ihmisarvonsa aliarvioimisena ja mitätöimisenä.

Väärin toimineen henkilön aito anteeksipyyntö viestittää myös vääryyttä kärsineelle osapuolelle suostumista yhteisiin arvoihin. Se on välttämätöntä rikkoutuneen luottamuksen korjaamiseksi. Mitä läheisemmästä suhteesta on kyse, sitä tärkeämpi rooli anteeksipyytämisellä on. Esimerkiksi vääryyttä kokeneen seurakuntalaisen on vaikea sitoutua yhteisiin tavoitteisiin ilman hänelle esitettyä aitoa anteeksipyyntöä. Anteeksipyytäminen mahdollistaa tiedon ja tunteen siitä, että yksilö on yhteisön arvostettu ja hyväksytty jäsen.

Anteeksipyytäminen merkitsee myös rikkeen tunnustamista sekä täydellistä vastuun ottamista omista teoistaan ja sanoistaan. Se on ehdottoman oleellinen ja välttämätön asia, jota ilman aito ja tehokas anteeksiantoprosessi ei edes pääse alkamaan. Katumisen lisäksi anteeksi pyytäessään rikkomuksen tekijä sitoutuu muuttamaan käyttäytymistään. Kuitenkin yleensä mieluummin selittelemme ja pyrimme jopa etsimään oikeutusta väärälle käyttäytymisellemme välttääksemme vastuutamme.

Näennäinen anteeksipyytäminen ei normalisoi rikkoutuneita suhteita, vaan voi jopa loukata vielä enemmän vääryyttä kärsinyttä henkilöä. Väärin toiminut henkilö tarvitsee sekä kykyä että halua nähdä riittävän selkeästi tekojensa seuraukset toisen ihmisen näkökulmasta. Joskus anteeksipyytämiseen on välttämätöntä liittää myös korvaus aiheutetusta vahingosta.

Anteeksipyytämisen esteitä

Anteeksipyytämättömyydellä on monia eri syitä. Suostuessamme aitoon anteeksipyytämiseen voimme pelätä ihmisten erilaisia reaktioita, esimerkiksi sitä, että meille ei annetakaan anteeksi.

Tunnetasolla anteeksipyytäminen voi olla hämmentävää ja kiusallista. Pyytäessämme anteeksi myönnämme oman keskeneräisyytemme. Ei ole muodikasta olla heikko vahvuutta ihannoivassa ympäristössämme. Anteeksipyytäminen voi olla vaikeaa myös silloin, kun meillä on vahva tarve kontrolloida omia tunteitamme tai tuntea moraalista ylemmyyttä ja oikeassa olemista. Tällöin uskottelemme ja uskomme, että teemme harvoin virheitä, tai meillä on tunne siitä, että ympäristömme on jollakin tavalla vihamielinen.

Pohjimmiltaan kyvyttömyytemme ja haluttomuutemme pyytää anteeksi heijastelee kuitenkin hengellistä kasvamattomuuttamme, harhautunutta käsitystämme siitä, mikä kristillisessä vaelluksessa on oleellista. Se on oireilua itsekeskeisyydestämme ja kykenemättömyydestämme kokea myötätuntoa ja rakentaa sen pohjalta hyvää suhdetta lähimmäiseen. Anteeksipyytämätön ja -antamaton elämänasenne kertoo ihmisen väärästä jumalakuvasta.[ii]

Jumalan nimi sisältää armon

On tärkeää tiedostaa selkeästi anteeksiantamisen ja sovinnon välinen ero. Anteeksiantaminen liittyy vääryyttä kokeneen henkilön tahdon valintaan antaa rikkomus anteeksi. Sovintoon eli keskinäisten suhteiden ennallistamiseen tarvitaan kuitenkin anteeksipyyntöä.

Sekä anteeksipyytäminen että -antaminen ovat älyllisellä ja tunnetasolla tapahtuva prosessi. Kristittyinä ne molemmat ovat tulleet mahdollisiksi Jumalan anteeksiantamuksen kautta. Jo vanhan liiton aikana Jumala ilmaisi itsensä armollisena ja anteeksiantavana Jumalana. Kun Jumala ilmestyi Moosekselle, tämä huusi: ”Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossaan”. [iii]

Jo pelkkä Adonai, sana ´Herra´, merkitsee Talmudin mukaan ”Minä olen armahtava Jumala ennen kuin ihminen tekee syntiä, ja minä olen sama anteeksiantava ja armahtava Jumala sen jälkeenkin, kun ihminen on tehnyt syntiä. Mitä muutosta tahansa täytyy tapahtua, täytyy sen tapahtua synnintekijän sydämessä, ei jumaluuden olemuksessa. Hän on sama sen jälkeenkin, kun ihminen on tehnyt syntiä, aivan samalla lailla kuin ennen synnin tekemistä”.

Anna anteeksi itsellesi

Uuden testamentin sanoman ydin on Jeesuksen ristinkuoleman takaama täydellinen anteeksiantamus.[iv] Kirjoitukset välittävät periaatteen, että meidän tulee heijastaa keskinäisissä suhteissamme Jumalan olemukseen kuuluvia anteeksiannon ja armahtavaisuuden ominaisuuksia. Jumalan meille lahjoittama anteeksiantamus on niin suuri ja ylivertainen, ettei se mahdollista anteeksiantamatonta elämänasennetta.[v]

Oman henkisen ja hengellisen hyvinvoinnin sekä ihmisenä kasvamisen kannalta on myös tärkeää antaa anteeksi itselleen. Jumalan rakkauden ja ehdottoman hyväksynnän ympäröimänä minulla on mahdollisuus kohdata todellinen minäni synnillisine ja kielteisine ominaisuuksineen. Jumalallisen anteeksiantamuksen ilmapiirissä voin säilyttää terveellä tavalla tietoisuuden sisäisen maailmani kokonaisuudesta. Voin kokea sekä sopusointua itseni kanssa että elää rikasta ja anteeksiantavaa elämää toisten epätäydellisten ihmisten kanssa.

Anteeksipyytämisen ja -antamisen todeksi eläminen on todellinen ja jatkuva haaste niin yksilön kuin seurakunnankin elämässä. Jumalan täydellisen anteeksiannon luomassa jumalasuhteessa siitä voi kuitenkin tulla persoonallisuuteemme elävä voimavara, joka ohjaa tahtomaailmaamme niissä anteeksipyytämistä ja -antamista vaativissa tilanteissa, joihin jokainen meistä elämässämme joutuu.

Viitteet:

1) 1. Tim. 4:7–8; 6:3–6; 2. Tim. 3:1–5. 2) Matt. 6:12, 14–15. 3) 2. Moos. 34:5–7. 4) Room. 3:23–26; Hepr. 10:1–14. 5) Mark. 11:25–26; Luuk. 6:36–37.

Jorma Saarinen
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva teologian opettaja ja lähetystyöntekijä.

Ristin Voitto -lehden artikkeli.
Tilaa RV-lehti >>