Mihin rahasi kuluvat?
Tällaiselta pohjalta kuluttaminen saa aivan toisen ulottuvuuden. Ihminen ei kulutakaan omia rahojaan, vaan Jumalan varoja, jotka on sillä hetkellä uskottu hänen hoitoonsa. Mikäli tämä saa aikaan pyhyyden tuntoa rahankäyttöön, on hyvä pohtia, kuinka rahat voisi käyttää viisaasti.
Kuten kuka tahansa hyvä isä, Jumala haluaa, että hänen lapsillaan olisi kaikki tarpeellinen. Jeesus itse opetti rukoilemaan: ”Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.”[2] Leipää on toki turha Jumalalta pyytää, jos on työikäinen ja -kykyinen muttei halukas ansaitsemaan sitä rehellisellä työllä. ”Jos joku ei suostu tekemään työtä, hänen ei pidä myöskään syödä”,[3] määräsi Paavali ensimmäisessä Tessalonikalaiskirjeessään.
Perustarpeet kuntoon
Suomessa päättäjät ovat järjestäneet vastauksen Isä meidän -rukoukseemme, sillä perustarpeet luvataan ainakin periaatteessa jokaiselle kansalaiselle.
Mitä sitten ovat välttämättömät perustarpeet? Mitä ihminen tarvitsee elääkseen? Paavali väittää, että ”kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä”.[4] Jos tähän lisätään asunto ja lämmitys, on luultavasti suomalaisenkin fyysiset elinehdot turvattu. Harva silti tyytyy tähän.
Dokumenttielokuva Tavarataivas (2013) kuvaa erään tosielämän poikkeuksen. Elämäänsä kyllästynyt 26-vuotias Petri Luukkainen päättää tehdä itselleen vuoden mittaisen ihmiskokeen. Luukkainen vie kaikki tavaransa varastoon vaatteita myöten ja päättää, että takaisin saa tuoda vain yhden tavaran päivässä, eikä mitään uutta saa ostaa. Viikon jälkeen hän ei osaa päättää, mitä toisi varastosta takaisin. Vuodessa tarttuvat uudenlaiset arvot ja elämäntapa.
Vaikka elämä vain harvojen tavaroiden kanssa voi tuntua utopistiselta, se oli tiettävästi myös Jeesuksen ja hänen serkkunsa Johannes Kastajan tapa elää. Paavali sen sijaan oli tottunut monenlaisiin oloihin: ”Olen oppinut tulemaan toimeen sillä, mitä minulla on. Tunnen köyhyyden ja hyvinvoinnin, olen tottunut kaikkeen ja kaikenlaiseen, syömään itseni kylläiseksi ja näkemään nälkää, elämään runsaudessa ja puutteessa.”[5] Kaikesta päätellen heistä kenenkään elämä ei silti ollut tylsää, vaikka mukavuuksia oli suhteellisen vähän.
Paljonko on tarpeeksi?
Paavali mainitsee, että Jumala ”antaa kaikkea runsain mitoin nautittavaksemme”,[6] joten paljon omistaminen ei selvästikään ole sinänsä paha asia, vaan jopa Jumalan lahjaa.
Aabraham oli varakas, eikä Jumala tuominnut häntä siitä. Job puolestaan oli hyvin rikas ja mahtavin mies idän mailla, ja silti Jumala sanoi, ettei ole toista ”niin vilpitöntä ja nuhteetonta ja jumalaapelkäävää, ei ketään, joka niin karttaisi kaikkea pahaa”.[7] Jobin onnettomuus ei siis johtunut Jobin synnistä. Lopuksi hänelle tullutta suurempaa rikkautta kuvattiin vieläpä Jumalan siunaukseksi.
Rikastuminen muuttuu synniksi silloin, kun ihminen tavoittelee sitä ja kiinnittää siihen sydämensä Jumalan sijasta. Siksi Paavali varoittaa: ”Ne, jotka tahtovat rikastua, joutuvat kiusaukseen ja lankeavat ansaan, monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan, jotka syöksevät ihmiset tuhoon ja perikatoon. Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri. Rahaa havitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen monenlaista kärsimystä.”[8]
Rahanhimo on surullinen tarina. Se voi pitää vallassaan sekä rikasta että köyhää. Köyhä haluaisi edes vähän, rikas haluaisi lisää. Paljonko ihminen tarvitsee Jumalan lisäksi voidakseen olla onnellinen? John. D. Rockefeller oli tunnustava baptisti ja oman aikansa maailman rikkain mies. Kun Rockefelleriltä kysyttiin, kuinka paljon on tarpeeksi, hän vastasi: ”Vähän enemmän.”
Omaisuuden haalimisella ihminen ajattelee yleensä tavoittavansa onnellisuutta, turvaa, asemaa tai ihmisten ihailua. Se voi kuitenkin ajaa ihmisen lukemattomiin synteihin, kuten valehteluun, pimeään työhön, veronkiertoon, petokseen, rahapeleihin, sukuriitoihin perinnön äärellä ja ihmisarvon polkemiseen toiselle puolella maapalloa. Mielenkiintoinen kysymys rahanhimoon langenneelle onkin pohtia, mitä haavaa hän yrittää lääkitä rahalla? Olisiko Jumalalla siihen toinen vastaus?
Taloudenhoitaja
Vaikka Jumala on hyvä Isä ja antaa lapsilleen hyviä lahjoja, hän luultavasti haluaisi jakaa lahjoja tasaisemmin kaikkien lastensa kesken. On laskettu, että maailmassa ei kukaan näkisi nälkää, jos maapallolla olevat varat jaettaisiin tasan. Vika ei siis ole Jumalassa, joka ei olisi antanut riittävästi kaikkea hyvää luoduilleen, vaan ihmisessä, joka haluaa kaiken itselleen toisten kustannuksella.
Jos omassa hallussa sattuu olemaan rahaa enemmän kuin perustarpeiksi, kuten lähes kaikilla suomalaisilla on, ihmisen vastuulla on käyttää varat Jumalan tahdon mukaisesti yhteiseksi hyväksi. Paavali ohjasi Timoteusta tämän kaltaisia ihmisiä varten: ”Kehota heitä tekemään hyvää, keräämään rikkaudekseen hyviä tekoja ja jakamaan anteliaasti omastaan muille.”[9]
Ehkä Jumala haluaisi lähettää jokapäiväisen leivän jollekin, jolta se puuttuu, mutta esteenä olen minä. Kuinka monelta ihmiseltä riistän tänään leivän? Olisiko minulla varaa antaa, mutta en anna, koska on mukavampaa ostaa uudet kengät, puhelin tai auto? Mitä valitsen? ”Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.”[10]
Ratkaisu Jumalan mielen mukaiseen kuluttamiseen ei ole se, että ihminen tekee itselleen lain, jonka mukaan hän jakaa hallussaan olevat rahat pois jokaiselle pyytävälle. Olennaista on, että jokainen kysyy Jumalan tahtoa rahojensa käyttöön, eikä ole kiintynyt omistamiseen. Silloin Jumala voi uskoa hänen hoidettavakseen vaikka koko omaisuutensa. ”Kuka on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja? –– Hänen hoitoonsa isäntä uskoo koko omaisuutensa”,[11] Jeesus opetti.
Jumalan luonne
Jumala on antaja. Siksi hänen seurassaan viihtyvät alkavat itsekin pian muuttua antajiksi, tuloista riippumatta. Vaikeudet olivat koetelleet raskaasti Makedonian seurakuntia, mutta siitä huolimatta Paavali kertoi niistä näin: ”Uskovien ilo oli niin ylitsevuotava, että he äärimmäisessä köyhyydessäänkin osoittivat runsasta anteliaisuutta. Voin vakuuttaa, että he antoivat voimiensa mukaan, jopa yli voimiensa. Omasta aloitteestaan he pyytämällä pyysivät, että antaisimme heidän osallistua yhteiseen rakkauden työhön, pyhien avustamiseen.”[12]
Antamista ei siis tarvitse aloittaa vasta, kun on runsaasti rahaa, vaan voi aloittaa sillä, mitä on. Näin teki myös leski, joka laittoi temppelin uhriarkkuun kaksi pientä lanttia. Hänestä Jeesus antoi tunnustuksen: ”Tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.”[13]
Antamisesta saattaa tulla niin suuri ilo, että ihminen tekee mitä vain voidakseen edistää Jumalan tarkoituksia maailmassa. Eräs nuori, uskova tyttö teki matalapalkkaista työtä ja harmitteli, ettei hänelle jäänyt paljon rahaa lahjoitettavaksi pakollisten menojen jälkeen. Niinpä hän oma-aloitteisesti otti toisen työpaikan edellisen lisäksi voidakseen antaa toisen palkkansa kokonaan Jumalan työhön.
Jumalan antajan luonteeseen kuuluu myös, että hän antaa parasta. Hänen kaltaistaan ei ole kaivaa jämäsenttejä lompakon pohjalta tai antaa huonokuntoista ja mautonta tavaraa kaapin perältä lahjoitettavaksi, kuten hänen omansa joskus tekevät keräyksen tullen. Hän antoi parasta, joka hänellä oli: oman Poikansa. ”Pitäkää siis Jumalaa esikuvananne, olettehan hänen rakkaita lapsiaan.”[14]
Viitteet:
1) 1. Kor. 6:19–20. 2) Matt. 6:11. 3) 2. Tess. 3:10. 4) 1. Tim. 6:8. 5) Fil. 4:11–12. 6) 1. Tim. 6:17. 7) Job 1:8. 8) 1. Tim. 6:9–10. 9) 1. Tim. 6:18. 10) Matt. 6:24. 11) Luuk. 12:42–44. 12) 2. Kor. 8:1–4. 13) Mark. 12:44. 14) Ef. 5:1.
Maria Naukkarinen
Kirjoittaja on teologian maisteri.
Ristin Voitto -lehden artikkeli.
Tilaa RV-lehti >>