Kun kärsivä hurskas sai taitamattomat sielunhoitajat

Jobin kirja on yksi Vanhan testamentin vaikeimmin selitettäviä kirjoja. Vaikeus johtuu sen rakenteesta, asiasisällöstä, kirjan epätavallisesta heprean kielestä sekä osittain huonosti säilyneestä alkutekstistä. Kirja sisältää kuitenkin niin paljon todella syvälle ihmiselämään pureutuvaa asiaa, että vaivannäkö kirjan tutkimisessa palkitsee.

Tässä artikkelissa tarkastellaan sitä, miten hurskaskin voi kärsiä elämässään ja miten hänen avukseen tulleet sielunhoitajat voivat epäonnistua pahasti.

Kysymys maailmanjärjestyksen teologiasta

Johdantokertomus kuvailee hurskaan Jobin siunauksellista elämää. Jumalakin antoi tunnustuksen Jobin hurskaudesta. Kirjan lukijat saavat kuitenkin tietää, miten Jumala antoi Saatanalle valtuudet vaivata Jobia tiettyyn rajaan asti. Jumala oli niin varma Jobin uskon kestävyydestä, että ilmeisesti hän halusi näin enemmänkin nöyryyttää itse Saatanaa kuin koetella Jobin uskoa.

Niinpä Jobia kohtasi onnettomuus toisensa jälkeen hänen menettäessään kaiken, lopulta oman terveytensäkin. Nämä kokemukset saivat Jobin ymmälle, koska hänen kokemuksensa eivät sopineet yhteen yleisesti hyväksytyn teologisen käsityksen ja maailmanjärjestyksen kanssa. Job vaatikin Jumalalta kiihkeästi vastauksia, mutta hänen kärsimystään lisäsi se, että Jumala tuntui vaikenevan ja kieltäytyvän vastaamasta hänelle.

Jobin ystävät Elifas, Bildad ja Sofar lähtivät lohduttamaan kärsivää Jobia. He edustivat Jobin tavoin perinteistä teologiaa, joka tulee selvästi esille myös muissa Vanhan testamentin kirjoituksissa. Sen mukaan Jumala rankaisee kaikkia väärintekijöitä ja hänen siunauksensa tulee häntä pelkäävien osaksi. Jumalattomat eivät voi menestyä elämässään, kun taas hurskailla ja Jumalaa pelkäävillä on pitkä ja rikas elämä. Tämän teologian mukaan kukaan ei joudu elämässään kärsimään ilman syytä.

Ystävien ensimmäisissä puheenvuoroissa tulee esille heidän perusväittämänsä. Elifas esittää, että kukaan ihminen ei ole Jumalan edessä vanhurskas. Väitteensä tueksi hän kertoo, kuinka hän jumalallisessa näyssä sai asiasta selvän opetuksen. Ei ole nykyisinkään vierasta, että keskusteluissa joku esittää oman mielipiteensä tueksi sen, että Jumala puhui hänelle näin.

Bildadin mukaan Jumala ei kohtele hurskasta koskaan väärin. Hän on traditionalisti ja vetoaa isien opetuksiin ja yleisesti hyväksyttyihin teologisiin periaatteisiin. Yleisesti hyväksytyt teologiset periaatteet voivat olla hyviäkin, mutta kaikkea elämän moninaisuutta ei kuitenkaan voida ahtaa poikkeuksetta teologisiin kaavoihin. Elämä ja Jumalan työt tahtovat rikkoa meidän hyviäkin kaavojamme.

Sofar on kiihkeä opettaja ja mustavalkoinen herätyssaarnaaja, joka korostaa sitä, että Jumala rankaisee kaikkia väärintekijöitä. Hänen lääkkeensä on perinteinen evankelistan lääke kaikkiin ongelmiin ja kysymyksiin: ”Tee parannus ja käänny Jumalan puoleen, niin kaikki järjestyy!” Kaikki kolme lohduttamaan tullutta sielunhoitajaa päätyvät teologiansa ajamina samaan johtopäätökseen. Samaan tulokseen tulee myös viimeisenä esiintynyt Elihu, vaikka hänen puheissaan onkin hieman erilainen sävy.

Sielunhoitajien valmiit vastaukset

Koska vanhatestamentillisen koston ja palkitsemisen lain mukaan kukaan ei joudu kärsimään ilman syytä ja koska Jobin sielunhoitajien teologia ei tuntenut kärsivää hurskasta, oli itsestään selvää, että Job oli syyllistynyt syntiin, jonka tähden hän joutui nyt kärsimään. Ystävät ottivat tehtäväkseen yrittää saada Job tunnustamaan syntinsä ja tekemään parannusta. Jos hän vain tekisi niin, hän saisi jälleen kokea Jumalan siunauksia kärsimyksien sijaan.

Job etsi tuskaisesti yhteyttä Jumalaan ja kyseli Jumalan vastausta. ”Kunpa tietäisin, mistä hänet voin löytää ja miten pääsen sinne, missä hän asuu!”[1] Ei varmaan tuntunut mukavalta, kun siinä tilanteessa ystävä antaa neuvon: ”Sinun sijassasi minä vetoaisin Jumalaan ja esittäisin asiani hänelle.”[2]

Jobin ystävät olivat niin oman teologiansa sitomia, että he eivät kyenneet näkemään Jobin todellista hätää ja kuuntelemaan häntä. He uskoivat omien ajatuksiensa olevan Jumalan vastaus Jobille. Kärsivä hurskas ei sopinut heidän teologiaansa eikä siihen maailmanjärjestykseen, jonka he olivat omaksuneet.

Tässä on yksi Jobin kirjan keskeinen opetus myös nykyisille sielunhoitajille. Usein omaksutaan raamatunlauseilla vahvistettu yleinen kaava Jumalan toiminnalle, ja tämä teologinen kaava sanelee hädässä olevalle annettavat vastaukset.

”Kunhan vain rukoilet tarpeeksi, niin kaikki järjestyy.” Asianomainen on kuitenkin saattanut rukoilla väsymykseen ja toivottomuuteen asti saamatta apua. Neuvo vain lisää hänen taakkaansa.

”Sinun pitää alkaa kiittää.” Tätä neuvoa vahvistetaan raamatunkohdilla, joissa kehotetaan kiittämään joka tilassa ja muistutetaan, että Jumala asuu kansansa kiitoksessa. Teologiseen kaavaan ei sovi, että Jumalaan uskova ei juuri nyt kykenekään kiittämään, vaan hänen rukouksensa Jumalalle onkin Jobin tavoin enemmän itkua ja valitusta.

Sellainen uskonto, joka ei hyväksy rukouksen kieleksi itkua, on epäinhimillinen. Kristittyinä voimme oppia Jobin tilanteesta sen, että joskus elämäntilanteen niin vaatiessa on vapauttavaa huutaa Jumalalle tuskansa julki peittelemättä omia jopa katkeria kysymyksiä.

Job esitti tuskassaan Jumalalle kipeitä kysymyksiä ja itse asiassa syytöksiä siitä, että Jumala kohteli häntä väärin. Jumalakin totesi niistä: ”Kuka on tämä, joka peittää minun tarkoitukseni mielettömillä puheillaan?”[3] Kuitenkin kun kirjan lopulla Jumala nuhtelee Jobin ystäviä vääristä opetuksista, hän sanoo Elifaalle: "Minä olen vihastunut sinuun ja kahteen kumppaniisi, sillä te olette puhuneet minusta vastoin totuutta, toisin kuin palvelijani Job.”[4]

Tästä näemme, että Jumala hyväksyi paljon suuremman liikkumavaran rehellisesti etsivälle ja kyselevälle Jobille kuin liian yksipuolisesta teologisesta oppirakennelmastaan tiukasti kiinni pitäville Jobin neuvojille, jotka eivät osanneet kuunnella Jobin hätää. Tässä lienee yksi Jobin kirjan teologisista opetuksista. Rehellisyys ja aitous Jumalan edessä tulevat paljon ennemmin Jumalan hyväksymäksi, kuin yksipuolinen teologinen periaate, jossa unohdetaan ihmisen todellinen hätä.

Vastaamattomat kysymykset saavat ratkaisun

Kun Jumala lopulta Jobin tuskaisten kyselyjen jälkeen puhuu hänelle, ei hän kuitenkaan vastaa sanallakaan Jobin kysymyksiin. Hän osoittaa oman kaikkivaltiutensa ja suuruutensa sekä sille pohjautuvan maailmanjärjestyksen. Jumalan sanat avaavat Jobille kokonaan uuden näkökulman koko olemassaolon salaisuuteen ja maailmanjärjestykseen, jossa myös hänen kärsimykselleen on paikka.

Lopulta Job ymmärtää, että keskustelu koko maailmankaikkeudessa olevasta kosmisesta oikeudenmukaisuudesta on ihmisen ymmärryksen ulottumattomissa. Hänelle riittää, kun hän saa kohdata kaikkivaltiaan Jumalan.

Kokemus on Jobille niin valtava, että hän sanoo kuuluisat sanansa: ”Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut.”[5] Jumalan suuruuden kohtaaminen oli vastaus Jobin polttaviin kysymyksin. Sen vaikutuksesta Job toteaa: ”Olen liian vähäinen. Miten voisin vastata sinulle? Minä panen käden suulleni ja vaikenen. Kerran minä olen puhunut, enää en sitä tee. Tein sen vielä toisenkin kerran, mutta nyt pysyn vaiti.”[6]

Mitä pienempi on meidän Jumalamme, sitä enemmän meillä on hänelle kysymyksiä ja vaadimme häneltä vastauksia. Mitä suurempana kohtaamme Jumalamme, sitä enemmän haluamme vain olla hiljaa hänen suuruutensa edessä, koska luotamme, että kaikki asiat ovat hänen hoidossaan.

Viitteet:

1) Job 23:3. 2) Job 5:8. 3) Job 38:2. 4) Job 42:7. 5) Job 42:5. 6) Job 40:4–5.

Valtter Luoto

Kirjoittaja on seurakuntaneuvos ja eläkkeellä oleva Ristin Voitto -lehden päätoimittaja. Artikkeli pohjautuu kirjoittajan laajaan Jobin kirjan selitysteokseen, joka ilmestyy Aikamedian kustantamana vuonna 2014.

Ristin Voitto -lehden artikkeli.
Tilaa RV-lehti >>