Omasta kehosta huolehtiminen ei ole itsekästä

Kysyin kerran eräältä Yhdysvalloista Suomeen muuttaneelta pastorilta, kuinka tämä selviää meidän talvestamme. Odotin tuon palavan kristityn huudahtavan jotakin Jumalan huolenpidosta. Sen sijaan hän vastasi hyvin vakavaan sävyyn: ”No, ensimmäisen talven jälkeen opin, että minun on pidettävä todella hyvää huolta kunnostani; syötävä terveellisesti ja harrastettava liikuntaa.”

Tuo lyhyt keskustelu oli itselleni sytyke ymmärtämään, ettei kaikkea sovi hengellistää. Vaikka saamme kaikkeen Jumalan apua, meidän on itsekin otettava vastuuta omasta hyvinvoinnistamme.

Ihminen voidaan jakaa hengelliseen, henkiseen ja fyysiseen osaan. Hengellinen osa on suhteemme Jumalaan, henkinen osa on mielemme ja koko sisäinen olemuksemme, ja fyysinen osa on kehomme. Kristillisen näkemyksen mukaan Jumala on luonut ne kaikki, ja ne kaikki ovat hyviä.

Tämä koskee siis myös fyysistä kehoa.

Perusperiaate: Keholla on väliä

On aiheellista tehdä heti selväksi, ettei Raamattu opeta mitään systemaattista otsikolla ”kehostaan huolehtiminen”. Voimme kuitenkin tehdä havaintoja esimerkiksi Jeesuksen tavasta elää tai tarkastella, millaisia yksittäisiä käytännön neuvoja esimerkiksi Paavali antaa kirjeissään – toki huomioiden, ettei ensimmäisen vuosisadan juutalainen elämäntapa voi olla meille kirjaimellinen ohje kaikkeen.

Ensimmäisellä vuosisadalla suositun hellenistisen näkemyksen mukaan ihmisen fyysinen keho on täysin merkityksetön. Vain henkisellä osalla on merkitystä. Kyseisen näkemyksen mukaan omalle keholleen sai siis tehdä mitä vain ilman mitään seuraamuksia. Paavalin pitikin opastaa Korintin seurakunnan miehiä, ettei kyseinen ajatusmalli kuulu kristityille. Keho on arvokas Pyhän Hengen temppeli, johon kohdistuvalla synnillä on seuraamuksensa.[i]

Niin tässä kuin muissakaan kohdissa Paavali ei opeta suoraan kehon hoitamisesta, mutta hän vaikuttaa pitävän itsestään selvänä, että jokainen hoitaa ja vaalii ruumistaan. Tämä käy ilmi muun muassa hänen aviopareille antamistaan ohjeista.[ii]

Toisaalla näemme hänen varoittavan hallitsemattomasta kehon haluille, kuten syömisen kautta tuleville nautinnoille, antautumisesta.[iii] Kehonsa vaaliminen on siis eri asia kuin sen haluille antautuminen.

Mitä nämä periaatteet sitten tarkoittavat käytännössä?

Terve järki käyttöön

Raamatussa itsessään on hyvin niukasti suoria ohjeita siihen, millainen ruokavalio on 2000-luvun Suomessa Jumalan tahdon mukainen, tai kuinka fyysisesti aktiivista elämää uskovan tulisi elää.

Ruokavaliosta ja hygieniasta Toorassa annetaan Israelin kansalle monia ohjeita,[iv] mutta Uudessa testamentissa niihin liittyviä mainintoja on vain muutamia:

Jerusalemin kokous lähetti pakanakristityille neuvon välttää epäjumalille uhrattua lihaa, verta sekä lihaa, josta verta ei ole laskettu,[v] mutta tässäkin neuvossa huomio on muussa kuin ravinto-opillisissa asioissa.

Paavali puolestaan opettaa kirjeissään lähinnä vain, ettei mikään ruokaan liittyvä kieltäymys ole kristitylle tarpeellinen, mutta näistä näkemyksistä ei kuitenkaan kannata uskovien kesken riidellä.[vi] Paavali itse sanoo tottuneensa kaikenlaisiin oloihin; niin nälkään kuin yltäkylläisyyteenkin.[vii]

Jeesuksesta kerrotaan, että hän paastosi ruoasta ainakin ennen julkisen palvelutyönsä alkua.[viii] Myöhemmin hän osallistui avoimesti juhla-aterioille kaikenlaisten ihmisten kanssa – jopa niin, että fariseukset pitivät häntä ”syömärinä ja juomarina”.[ix]

Paastolla ei ole Raamatussa ravinto-opillista merkitystä, vaan se palvelee hengellistä keskittymistä Jumalaan.[x] Paastoaminen ei myöskään ole pakollista. Rauhallinen aterioiminen ja ateriayhteys sen sijaan ovat Raamatussa hyvin merkityksellisiä, ja nykyisen ymmärryksen valossa niillä voidaan nähdä myös terveydellisiä vaikutuksia.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että kristitty on ravinto-opillisissa kysymyksissä pitkälti vapaa toimimaan oikeaksi arvioimallaan tavalla. Terveellä harkinnalla ja silmät auki pitämällä voimme kuitenkin havaita ihmiskehon tarvitsevan hyvinvointiinsa terveellistä ja monipuolista ravintoa sopivassa määrin.

Opetuslapset kuntoilivat arkiliikunnalla

Kaikki edellä mainittu koskee pitkälti myös liikuntaa. Siihen liittyviä ohjeita emme löydä Uudesta testamentista senkään vertaa kuin ruoka-aineisiin liittyviä. Tämä on ymmärrettävää: silloinen maailma oli tässä asiassa luonnollisesti hyvin erilainen kuin omamme. Liikuntaharrastuksille ei ollut aikaa eikä tarvetta, koska fyysinen työ ja arkiliikunta pitivät kuntoa yllä.

Esimerkiksi Jeesus ja Paavali olivat molemmat kiertäviä opettajia ja siksi todennäköisesti erinomaisessa fyysisessä kunnossa.

Mutta entä Paavalin tunnettu toteamus: ”ruumiin harjoittamisesta on hyötyä vain vähän”.[xi] Eikö tämä lause osoita liikuntaharrastuksen turhaksi?

Kun katsomme lausetta asiayhteydessään, toteamme sen olevan osa Efeson seurakunnassa levinneen väärän opetuksen nuhtelua. Koko kirjeen perusteella näyttää siltä, että väärät opettajat vaativat oppilailtaan muun muassa tietynlaisesta ravinnosta pidättäytymistä. Mitä ilmeisimmin Paavali asettaa tässä kohdassa vastakkain nämä kiellot ja väärien opettajien opettamat turhat keholliset harjoitukset ja terveen uskon harjoittamisen.

Ihminen on kokonaisuus

Koska ihminen on kokonaisuus, hänen hengellinen, henkinen ja fyysinen osansa toimivat yhtenä kokonaisuutena. Terveelliset, ruokaa ja liikuntaa koskevat elämäntavat ovat tunnettuja välineitä apatian ehkäisyssä ja kukistamisessa. Huolehtimalla kehostaan voi huolehtia myös sisäisestä maailmastaan.

Joskus henkistä kuntoutumista edeltää fyysinen kuntoutuminen – tai päinvastoin.

Alussa mainittua yhdysvaltalaispastoria surullisempi esimerkki on tuntemani nuorukainen, jolta seurakunta kielsi hänen ennen uskoon tuloaan harjoittaman urheiluharrastuksen. Myöhemmin miehestä itsestään tuli pastori, ja hän kohtasi vakavan työuupumuksen. Ammattiauttaja sanoi lopulta, että ainoa tie ulos uupumuksesta on liikunta. Näin pastori joutui käsittelemään uudestaan nuoruudessaan saamansa kiellon ja parantumaan tuosta väärästä sidoksesta omassatunnossaan.

Fyysisellä ja henkisellä hyvinvoinnilla on siis yhteys. Entä voiko näiden pahoinvoinnilla olla yhteys? Voiko henkinen pahoinvointi vaikuttaa myös fyysiseen? Valitettavasti myös tämä vaikutussuunta on mahdollinen. Hyvin vakava esimerkki aiheesta ovat syömishäiriöt. Niiden syyt ovat pintaa syvemmällä, mutta ne saattavat fyysisen kehon hengenvaaralliseen tilaan.

Syömishäiriöistä on paljon asiallista tietoa muun muassa internetissä, ja siihen on hyvä perehtyä. Toinen tapa, jolla henkinen paha olo voi koskettaa kehoa, on niin sanottu tunnesyöminen. Tällöin ihminen hakee lohtua, hyvää oloa ja tasapainon tunnetta syömisestä. Näiden fyysisten ongelmien parantumisen tulee alkaa sisäisten kipujen käsittelystä.

Niin syömishäiriöt kuin vakava ylipainokin vaativat ammattilaisen apua. Tämä ei sulje pois Jumalan parantavaa työtä. Tilanne on optimaalinen silloin, kun ihminen on hengellisesti yhteydessä Kristuksen parantavaan rakkauteen ja samalla suostuu ottamaan vastaan apua myös henkiselle olemukselleen.

Tekosyitä ei ole

Jokainen ihminen on erilainen, ja jokaisen elämäntilanne voimavaroineen on erilainen. Siinä missä toinen tarvitsee kannustusta ja reipastumista, toinen kaipaa lupaa olla itselleen armollinen. Esimerkiksi kliinisesti masentunut tarvitsee ammatillista apua; häntä ei tule patistaa liikkumaan vaan hakemaan rohkeasti apua. Yleisesti voidaan vain sanoa, että kristityn tulee tehdä oman hyvinvointinsa eteen se, mikä on hänelle mahdollista, tasapainoista ja viisasta.

Kristityllä ei siis ole Raamattuun perustuvia syitä laiminlyödä kehoaan. Perusta, jolta kristitty kasvaa ja ponnistaa, on Kristus-kallio. Kristus on luvannut olla kanssamme ja antaa meille voimaa ja viisautta. Samalla olemme kuitenkin itse vastuussa siitä, että elämme viisaasti ja huolehdimme oman osuutemme hengellisestä, henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnistamme.

Asia on tietysti sikäli harmillinen, että kun hengellisiä tekosyitä oman kehonsa laiminlyömiseen ei ole, kukaan toinen ei voi ottaa meitä niskasta kiinni ja saattaa terveellisen elämän alkuun.

Viitteet:
1) 1. Kor. 6:12–20. 2) Ef. 5:29–30. 3) Fil. 3:19; ks. myös Room. 13:11–14. 4) esim. 3. Moos. 11:1–31, 41–47. 5) Ap.t. 15:23–29. 6) esim. Kol. 2:16; Tit. 1:15; 1. Kor. 8:8–9; Room. 14:17–21. 7) Fil. 4:10–14. 8) esim. Matt 4:1–11. 9) Luuk 7:33–34. 10) Matt. 4:1–11; 6:16–18; 9:14–15; 17:14–21; Mark. 9:29; Ap.t. 13:2–3; 14:23. 11) 1. Tim. 4:8.

Sirkku Hoikkala
Kirjoittaja on Espoon helluntaiseurakunnan lapsityöntekijä.

Ristin Voitto -lehden artikkeli.
Tilaa RV-lehti >>