Jumalan sydän on köyhien puolella

Raamatun alkulehdillä oleva luomiskertomus kuvaa ihmisen alkuperäistä olotilaa ja hyvinvoinnin perustekijöitä. Vaikka sitä ei ole kirjoitettu vastaukseksi köyhyyden teologian ydinkysymyksiin, luomiskertomus tarjoaa kehyksen, jonka valossa on mahdollista tarkastella myös köyhyyttä ja sen erilaisia ilmenemismuotoja.

Kuvaus paratiisin olosuhteista saa tummat värit jo Raamatun kolmannessa luvussa. Harmonian rikkoo särkynyt suhde Jumalaan. Kuvaan piirtyvät myös erilaisuuden häpeä, jännitteet ihmissuhteissa, fyysinen kipu, työhön liittyvä vaiva sekä ulkopuolisuuden kokemus ihmisen paratiisista karkottamisen jälkeen.

Arkikeskustelussa köyhyys liitetään usein varsin suoraviivaisesti taloudellisiin seikkoihin. Tässä artikkelissa köyhyyttä jäsentävänä näkökulmana on kuitenkin luomiskertomuksen kuvaus ihmisen ideaalitilasta ja syntiin lankeemuksen seurauksista. Sen perusteella köyhyyttä määrittäviä tekijöitä ovat rikkoutunut suhde Jumalaan ja toisiin ihmisiin, menetetty ihmisarvo, ulkopuolisuuden kokemus, työn ja siihen liittyvän palkkion vääristyminen sekä häpeän tunne. Lyhyesti sanoen: köyhyys on jotakin vähemmän kuin mitä ihmisellä oli paratiisissa ollessaan.

Luomiskertomuksessa näkyy ajatus kokonaisvaltaisesta hyvästä: luomakunta ilman ihmistä oli hyvä.[i] Eläinkunnan luomisen jälkeen se oli edelleen hyvä.[ii] Ihmisen – Jumalan kuvaksi luodun miehen ja naisen – jälkeen Jumala toteaa, että kaikki mitä Hän oli luonut, oli hyvää.[iii]

Myös ihmisarvo nousee teologisesti siitä, että meidät on luotu Jumalan kuvaksi. Jokainen ihminen heijastaa omassa olemuksessaan jumalallista elämää, joka on luonteeltaan pyhää. Siksi jokainen ihminen on uskonnosta, sukupuolesta, rodusta ja yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta yhtä arvokas.

Köyhien asema Vanhassa testamentissa

Köyhyyden yksi tärkein seuraus on ihmisarvon loukkaaminen. Syvimmiltään se on Jumalan luomistyön väheksymistä.

Vanhan testamentin profeetat eivät valittaneet sitä, että kaikilla ihmisillä ei ollut yhtäläistä taloudellista asemaa. He paheksuivat sitä, että aineellinen puute polki köyhien ihmisarvoa. Taloudellisesti heikommassa asemassa olevina heitä kohdeltiin epäoikeudenmukaisesti, heiltä riistettiin omaisuutta, heitä myytiin kuin orjia ja heitä alistettiin yhteiskunnallisesti.[iv] On tärkeä muistaa, että profeetat eivät olleet ensisijaisesti köyhien vaan Jumalan itsensä puhemiehiä. Jumala näkee luomiensa ihmisten polkemisen loukkauksena itseään ja säätämiään lakeja vastaan.

Vanhan testamentin laki ja säädökset koskivat kaikkia elämän osa-alueita. Vaikka ne säätelivät ensisijaisesti Israelia, säädökset huomioivat myös muukalaisten aseman. Esimerkiksi elonkorjuun aikana israelilaisten tuli jättää pelloilla maahan pudonneet tähkäpäät ja viinitarhaan varisseet marjat köyhille ja muukalaisille syötäväksi.[v] Jumalan kansan erityisasema liittyi pelastushistorialliseen valintaan, ei muista poikkeavaan ihmisarvoon. Ihmisarvoinen elämä oli niin köyhän kuin muukalaisenkin oikeus. Siksi israelilaisten oli opittava rakastamaan muukalaisia niin kuin itseään ilman mitään erityisvaatimuksia.[vi]

Ihmisarvon loukkaamiseen liittyi jo Vanhassa testamentissa läheisesti epäoikeudenmukaisuuden kokemus: köyhä ei voinut luottaa omien oikeuksiensa toteutumiseen. Profeettojen teksteistä on mahdollista päätellä, että valtaapitävät ja taloudellisesti paremmassa asemassa olevat polkivat köyhien oikeuksia jopa tietoisesti.[vii] Köyhien vähäisiä varoja ja omaisuutta anastettiin mielivaltaisesti.[viii] Epäoikeudenmukaisuus johti mielivaltaan ja turvattomuuteen. Yhteisön valtarakenteet ja Jumalan laki, jotka oli asetettu kaikkien ja joissakin tapauksessa erityisesti köyhien turvaksi, muuttuivat epäoikeudenmukaisuuden välineiksi. Profeetat osoittivat, että johtajien räikeä toiminta oli Jumalan silmissä tuomittavaa.

Köyhien heikko taloudellinen asema saattoi johtaa siihen, että heidät suljettiin yhteisön ulkopuolelle ja he syrjäytyivät. Sen vuoksi Vanhan testamentin uhrisäädökset määriteltiin niin, ettei kenenkään tarvinnut syrjäytyä hengellisestä elämästä.[ix] Taloudellinen köyhyys ei siis saanut johtaa ihmisiä sosiaaliseen ja hengelliseen köyhyyteen.

Sosiaalinen köyhyys tarkoittaa merkittävien ihmissuhteiden puuttumista ja hengellinen osattomuus uskonnollisen yhteisön ulkopuolelle jäämistä. Ne molemmat nähtiin jo Vanhan testamentissa köyhyyden keskeisinä ulottuvuuksina.

Monia syitä ja näkökulmia köyhyyteen

Vanhan testamentin mukaan köyhyys voi aiheutua ulkoisista tekijöistä tai olla myös itse aiheutettua. Sananlaskujen mukaan köyhyys saattaa joissakin tapauksissa johtua esimerkiksi ihmisen omasta laiskuudesta, haluttomuudesta noudattaa hyviä neuvoja, toimettomuudesta tai helpon elämän ja nopean voiton tavoittelusta.[x] Kuvaukset köyhyyden seurauksista ovat hätkähdyttäviä: köyhien oikeuksia poljetaan, heitä nöyryytetään ja orjuutetaan, heidän omaisuuttaan ja ihmisarvoaan ei kunnioiteta, he kulkevat nälkäisinä, alastomina ja hyljeksittyinä. Pahimmillaan köyhyys kannustaa jopa rikollisuuteen.

Myös Jumalan oma näkökulma köyhyyteen on yhtä hätkähdyttävä ja erilainen. Raamatun mukaan on parempi olla köyhä kuin rikas, ylpeä, valehtelija ja Jumalan käskyille tottelematon. Toisaalta köyhien turvautuminen Jumalaan nähdään jollakin tavalla esimerkillisenä. Heidän elämässään on salattua vanhurskautta, he turvautuvat Jumalaan ja osaavat arvostaa Jumalan tekoja.

Vanhan testamentin viesti on kuitenkin vahva ja selvä: köyhyyteen ei saa suhtautua välinpitämättömästi. Kukaan ei saa taloudellisen asemansa vuoksi jäädä yhteisön ulkopuolelle. Kaikilla ihmisillä on oltava elämisen perusedellytykset.

Vanha testamentti ei näytä sinällään tuomitsevan sitä, että joillakin mene taloudellisesti paremmin kuin toisilla. Rikkaus ei kuitenkaan saa johtaa välinpitämättömyyteen, ahneuteen, ylpeyteen tai köyhempien ihmisarvon polkemiseen. Parempiosaisilla on vastuu heikommassa asemassa olevien auttamisesta. Tämän vastuun laiminlyöminen nähdään Vanhassa testamentissa Jumalan lakien rikkomisena.

Sen sijaan köyhistä huolehtimiseen ja oikeaan asennoitumiseen heitä kohtaan on kätketty Jumalan siunaus.[xi]

Köyhyyden käsite laajenee Uudessa testamentissa

Uudessa testamentissa köyhyyden teologia saa uusia painotuksia, vaikka Vanhan testamentin pääperiaatteet toistuvat sielläkin sekä Jeesuksen opetuksissa että apostolien kirjeissä. Köyhyyden käsite avartuu Uudessa testamentissa taloudellisen köyhyyden näkökulmasta kohti hengellistä köyhyyttä. Siihenkin liittyy todellisen avuttomuuden ja toivottomuuden näkökulma.

Köyhyyden käsite oli Jeesuksen aikaisessa yhteiskunnassa laajentunut koskemaan myös monia käsityöläisiä, maanviljelijöitä ja muita ammatinharjoittajia, joita ei voitu pitää köyhinä sanan varsinaisessa mielessä. Jeesuksen oman perheenkin voidaan katsoa kuuluneen tähän köyhempään kansanosaan.[xii]

Vuorisaarna on ikkuna Jeesuksen köyhyysajatteluun. Sen taustalla näkyvät profeetta Jesajan ajatukset tulevasta riemuvuodesta. Vuorisaarnan alussa on vahva korostus hengellisestä köyhyydestä Jumalan valtakuntaan pääsyn ehtona.[xiii] Tämän perusteella on väitetty, että Jeesuksen köyhyysopetus liittyy ensisijaisesti juuri hengelliseen köyhyyteen. Toisaalta Jesajan tekstiin perustuvaa Jumalan valtakunnan ja riemuvuoden julistusta[xiv] on äärimmillään tulkittu myös niin, että taloudellisessa köyhyydessä elävät ovat Jumalan valtakuntaan nähden erityisasemassa.

Kumpikin tulkinta lienee yksipuolinen. Avain onkin köyhyyden käsitteen syvemmässä ymmärtämisessä. Köyhyys ei kummassakaan asiayhteydessä tarkoita pelkästään taloudellista köyhyyttä vaan tilaa, jossa ihminen on tavalla tai toisella itsessään riittämätön. Tilaa, jossa hän ei kykene turvautumaan mihinkään muuhun kuin Jumalaan.

Jeesuksen opetuksissa korostuvat Jumalan valtakunnan ja palvelemisen näkökulmat. Suuressa omaisuudessa ei sinällään ole mitään pahaa, mutta se voi tulla esteeksi Jumalan palvelemiselle. Tässä mielessä omaisuuden kartuttaminen voi saada samankaltaisia piirteitä kuin epäjumalien palvonta. Ihminen ei voi kuitenkaan palvella yhtä aikaa kahta herraa, Jumalaa ja mammonaa.

Vaikka Jumalan valtakunnan laittaminen elämässä etusijalle ei sinällään sulje pois maallisia siunauksia, uskovan tulisi perustarpeiden tyydyttämisen jälkeen käyttää omaisuuttaan köyhien auttamiseen. Uuden testamentin mukaan se on tapa palvella Jumalaa ja elää Jumalan valtakunnan arvojen mukaisesti.[xv]

Onko kaikesta luovuttava köyhien auttamiseksi?

Jeesuksen radikaalia opetusta rikkauden vaaroista ja opetuslasten kutsumisen yhteydessä käytettyä ilmaisua ”he jättivät kaikki”[xvi] seuratakseen Jeesusta on tulkittu myös velvoitteena luopua kaikesta omaisuudesta. Tämä tulkinta on kuitenkin yksipuolinen. Esimerkiksi Pietari omisti talon, ja Jeesus tarvitsi toisten tukea ja taloudellisia resursseja tehtävässään.[xvii] Opetuslapsilla oli mukanaan myös matkakassa päivittäisiä tarpeita varten.

Todennäköisempää onkin, että Jeesuksen opetukset olivat tietyiltä osin hyperbolia eli tarkoituksellisesti liioiteltuja esimerkkejä.[xviii] Jeesus ei siis opetuksillaan kehottanut seuraajiaan asketismiin, eikä nähnyt omaisuutta itsessään turmelevana asiana. Hänen suhtautumisensa taloudelliseen köyhyyteen näyttäytyy evankeliumien tekstien valossa varsin maltillisena. Matteuksen ja Markuksen teksteissä Jeesus antaa ymmärtää, että maailmassa tulee aina olemaan köyhyyttä.[xix] Tästä ei voi kuitenkaan voi päätellä, että köyhyys olisi ollut Jeesukselle yhdentekevä asia tai että vain Jumalan valtakunnalla olisi todellista merkitystä.

Jeesuksen köyhyysopetuksista voidaan päätellä, että hänen seuraajiensa velvollisuus on auttaa köyhiä. Toiseksi taloudellinen köyhyys on nähtävä Jumalan valtakunnan valossa. Ja kolmanneksi kristityn aineellinen omaisuus on tarkoitettu Jumalan ja ihmisten palvelemiseen.

Apostolien tekojen ja joidenkin Uuden testamentin kirjeiden perusteella on esitetty myös ajatus, että kristittyjen velvollisuus köyhiä kohtaan koskee ainoastaan tai ainakin ensisijaisesti opetuslasten joukkoon liittyneitä. Samalla on vähätelty seurakuntien sosiaalista vastuuta ja suhtauduttu nihkeästi ja jopa kielteisesti seurakunnan ulkopuolella tapahtuvaan auttamistoimintaan.

Uskovien auttamisen ensisijaisuus Apostolien teoissa ja Uuden testamentin kirjeissä voi kuitenkin olla paremmin perusteltavissa alkuseurakunnan yhteiskunnallisella tilanteella. Paavalin Jerusalemin seurakunnalle järjestämän keräyksen perusteella on ilmeistä, että alkuseurakunnan jäsenet kärsivät todellisesta puutteesta. Ensimmäiset kristityt joutuivat ainakin jossain määrin perinteisen sosiaalisen turvaverkon ulkopuolelle ja perhekuntiensa hylkäämiksi. Sen seurauksena he ajautuivat aineellisiin vaikeuksiin. Siksi oli luontevaa, että ensimmäisille kristillisille seurakunnille suunnatussa opetuksessa korostettiin käytännöllistä auttamista.

Oikea suhtautuminen köyhyyteen

Jeesus suhtautui köyhiin ja köyhyyteen vakavasti. Hän huomioi heidät toiminnassaan, ymmärsi heidän elämäntilanteensa haasteellisuuden ja kohteli heitä kunnioittavasti. Hän myös kehotti seuraajiaan tekemään samoin.

Köyhien ihmisarvoinen ja kunnioittava kohtelu oli sekä Paavalin että Jaakobin eettisen opetuksen lähtökohta. Tässä mielessä Uusi testamentti palaa luomistyön perusteisiin. Jumala näkee ihmisen kaikissa olosuhteissa arvokkaana luotunaan. Siksi kaikkia ihmisiä tulee kohdella tasa-arvoisesti.[xx]

Suhtautuminen heikompiin ja vähempiosaisiin näyttää olevan Raamatun mukaan jonkinlainen uskon mittari. Köyhyyteen liittyvä vähättely ja välinpitämättömyys heijastavat ihmisen ylpeyttä ja kovasydämisyyttä. Sen sijaan oikea raamatullinen usko ilmenee väistämättä humanitaarisina rakkauden tekoina.[xxi]

Uuden testamentin köyhyysteologiassa huomioidaan myös eskatologinen näkökulma. Jos se hämärtyy, kristilliset yhteisöt voivat ylikorostaa hengellistä näkökulmaa ja ajautua huomaamatta välinpitämättömään kohtalonuskoon. Silloin tulevan valtakunnan odotus peittää alleen inhimillisen hädän tämänhetkisen todellisuuden ja siihen liittyvät teologiset kysymykset.

Toisaalta eskatologisen perspektiivin unohtaminen voi johtaa myös naiviin idealismiin ja sosiaaliseen evankeliumiin, joka ylikorostaa pelkästään ihmisen ajallisia tarpeita. Raamatun mukaan täydellinen tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus toteutuvat vasta sitten, kun Jumalan valtakunta tulee lopullisesti. Siihen asti kristityt elävät tämänkin asian suhteen ”jo nyt – ei vielä” -jännitteessä.

Vanhan ja Uuden testamentin köyhyysteologian pääpiirteet tiivistyvät kolmeen periaatteeseen. Ensinnäkin jonkinasteista taloudellista eriarvoisuutta tulee aina esiintymään. Raamattu ei ohjaa sellaiseen ajatteluun, että kaikilla ihmisillä olisi oltava kaikkea yhtä paljon. Jokaiselle tulisi kuitenkin turvata ihmisarvoinen elämä ja jokapäiväisen elämän perustarpeet. Ylimielinen ja vähättelevä suhtautuminen vähempiosaisiin on Jumalan näkökulmasta vakava asia, jopa synti.[xxii] Oikea kristillinen usko johtaa laupiaaseen asennoitumiseen ja käytännön tekoihin vähempiosaisia kohtaan.

Toiseksi, omistamisessa ja rikkauksissa ei sinällään ole mitään väärää. On kuitenkin muistettava, että omaisuus ei tuo turvaa, ja se on Jumalan näkökulmasta vain väliaikainen lahja. Omaisuuteen on suhtauduttava siten, että se on Jumalan palvelemisen väline.

Kolmanneksi yhteiskunnallinen ja taloudellinen tasa-arvo toteutuu vasta sitten, kun Jumalan valtakunta tulee lopullisesti. Tästä huolimatta Jumalan valtakunnan periaatteet eivät salli meidän suhtautua välinpitämättömästi tai kyynisesti köyhiin lähimmäisiimme. On syytä muistaa, mitä apostoli Johannes kirjoittaa: ”Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä.”[xxiii]

Tomi Järvinen
Kirjoittaja on Kirkon ulkomaanavun kansainvälisen työn johtaja.

Viitteet:
1) 1. Moos. 1:4,10,12,18. 2) 1. Moos. 1:21. 3) 1. Moos. 1:26–31. 4) Aamos 2:6–8. 5) 3. Moos. 19:9–10. 6) 3. Moos. 19:33–34. 7) Aamos 2:6–7; Jes. 10; Hes. 22:22–29. 8) Jes. 3:13–15; 5:8. 9) 2. Moos. 23:10–11; 3. Moos. 5:7. 10) Snl. 6:10–11; 14:23; 21;5,17. 11) 112:9; Snl. 11:24; 29:7. 12) Luuk. 2:24; 9:58; Matt. 8:20. 13) Matt. 6:3. 14) Luuk. 4:18–21. 15) Luuk. 12:33. 16) Luuk. 5:11. 17) Mark. 1:29; Luuk. 8:3. 18) Matt. 26:11; Mark. 14:7. 19) Matt. 26:9–11; Mark. 12:42–44; Matt. 19:21; Luuk. 12:33. 20) Jaak. 2:5–9. 21) Jaak. 2:16–26. 22) Jaak. 2. 23) 1. Joh. 3:17.

Ristin Voitto -lehden artikkeli.
Tilaa RV-lehti >>