Apua

13.5.2015 13.40 | Sara Pynnönen

Sanoin joskus, että on ihan sallittua olla heikko. On sallittua olla avun tarpeessa. Näin ajattelen teoriassa. Näin ajattelen myös käytännössä. Huomaan kuitenkin kulttuurissamme epäkohdan heikkouden suhteen. Vaikuttaa siltä, että on ihan sallittua olla avun tarpeessa hetken aikaa. Ja kristittyjen parissa on ihan sallittua tarvita Jumalaa, olla Hänestä riippuvainen. Hyvä juttu. Mutta saammeko olla riippuvaisia toisistamme?


Suomalaiset ovat itsenäisiä. Todella itsenäisiä. Olemme varmaan ainoa kansa maailmassa, jossa oletetaan, että lapset lentävät pesästä 18–19-vuotiaina. Viimeistään parikymppisinä. Tässä ei ole sinänsä mitään väärää. Itsenäisyys on ok. Tiettyyn pisteeseen. Kulttuurissamme on kirjoittamaton sääntö, että täytyy olla itsenäinen, muista riippumaton ja vahva. Usein tällainen itsenäisyys saattaa toimiakin. Mutta kun tulee ongelmia, sairautta, vaikeuksia ja erilaisia hätätilanteita, niin yksilön heikkous tulee ilmi. Ja silloin saattaa tarvita apua, ei yksinomaan Jumalalta vaan myös muilta. Ja joskus saattaa olla niinkin heikko tai sairas tai muuten vain apua tarvitseva, ettei pääse omille jaloilleen kahdessa viikossa. Silloin saattaa olla vaikeaa elää yltiöindividualistisessa yhteiskunnassamme. On vaikeaa ottaa apua vastaan kun on oppinut, että pitää pärjätä itse. On myös vaikeaa kulkea kärsivän rinnalla kun on oppinut, että itse kunkin täytyy pitää huolta omista asioistaan.

Mitä Raamattu sanoo itsenäisyydestä? On ehkä hankalaa löytää mitään absoluuttista totuutta. Molempien testamenttien aikaisessa maailmassa vallitsi yhteisöllinen kulttuuri. Alkuseurakunnassa jäsenet jakoivat kaiken (Ap.t. 2:42–47). He olivat tavallaan toisistaan riippuvaisia. Silloin se vaikutti toimivan. En tiedä toimisiko enää, meidän kulttuurissamme.

Totuus kuitenkin on, että edelleen tarvitsemme toisiamme. Jokainen meistä tarvitsee välillä apua. Paavali kuvailee seurakuntaa kauniisti 1 Korinttilaiskirjeessä (12:12-31). Olemme kaikki saman ruumiin, seurakunnan jäseniä. Kaikki eivät ole korvia tai silmiä Kristuksen ruumiissa. Ja hyvä niin, sillä muuten emme pystyisi liikkumaan. Meidät on luotu tekemään yhteistyötä ollaksemme kykenevämpiä ja tehokkaampia. ”Yksi ajaa pakoon tuhat, kaksi kymmenentuhatta” (5. Mooseksen kirja 30:32). Meidät on myös luotu auttamaan toisiamme huomatessamme kipua, tarvetta ja kärsimystä. ”Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet” (1. Kor 12:26). Tällaista asennetta kaipaamme Suomessakin, tällaista myötätuntoa ja empatiaa. Jos seurakunnissa vallitsee tällainen rakkaus, niin lienee helpompaa myös ottaa apua vastaan kun sitä tarjotaan.

Aiheet: Seurakunta
 

Kirjoittajat

 

Viimeisimmät kommentit