Noah-elokuva herättää keskustelua

4.4. Suomen ensi-iltansa saanut elokuva Noah puhuttaa kristittyjä. Yhdysvaltojen ensi-illan jälkeen useat kristilliset foorumit ovat täyttyneet artikkeleista ja mielipidekirjoituksista. Kritiikin kohteena on Raamatun tarinasta voimakkaasti poikkeava käsikirjoitus.

Darren Aronofskyn ohjaaman Noah-elokuvan esittäminen on alkanut Yhdysvalloissa menestyksekkäästi. Suuren budjetin hollywoodtuotanto on saanut kiitosta laadukkaasta käsikirjoituksesta ja ohjauksesta sekä loistavasta näyttelijäntyöstä. Raamatun tarinaan tehdyt muutokset tuntuvat kuitenkin useimmista kristityistä liian suurilta.

Keskustelu alkoi jo vuonna 2012, jolloin käsikirjoitus vuoti elokuvabloggaajalle, joka kuvaili Nooaa “ympäristökahjoksi”. Trailereiden ja markkinointimateriaalin ilmestyttyä monet pohtivat, kuvaako elokuva Nooan tarinan Raamatun vai Koraanin valossa – vai kummankaan niistä.

Charismanews-sivusto lainaa Kat Butlerin Movieguide-artikkelia, jossa Butler kirjoittaa: “Kun kuulin ensimmäisen kerran elokuvasta, tiesin, että vapauksia tultaisiin ottamaan tiukan kolminäytöksisen rakenteen saavuttamiseksi. Olin valmistautunut niihin. Aristoteleen tavoin ymmärrän, että hyvän tarinankerronnan täytyy noudattaa tiettyjä sääntöjä ollakseen vaikuttava. Sama asia pätee Hollywoodin jymymenestyksiin. Kuitenkin muutokset voivat olla totuudellisia tai harhaanjohtavia. Noah-elokuvan tapauksessa useimmat muutokset sijoittuvat vaarallisesti jälkimmäiseen kategoriaan. Ne ohjaavat meitä pois totuudesta, ja itse asiassa osoittavat vastakkaiseen suuntaan.”

Butler kehottaa kuitenkin, ettei lasta kannata heittää pesuveden mukana: “Aronofskyn elokuva on katsomisen arvoinen ja toimii monien keskustelujen avaajana”.

Darren Aronofskyn ja Ari Handelin käsikirjoittaman tarinan nimiroolissa nähdään Russell Crowe. Muissa pääosissa ovat Anthony Hopkins, Jennifer Connelly, Logan Lerman, Emma Watson ja Ray Winstone.

Lähteet:

http://www.christiantoday.com/article/noah.movie.floats.to.the.top.with.44.million.opening/36474.htm http://www.charismanews.com/opinion/43323-what-s-wrong-with-noah-asks-movieguide